Monet uskomattomista uskomuksista ovat hyvinkin uskottavia ja realistisia – omana aikanaan. Joskus fyysinen maailma oli vielä tieteelliseltä kannalta tutkimaton ja ihmiset luottivat pääasiassa aisteihinsa. Niinpä maan pitäminen litteänä ei ollut näköharha tai mielikuvituksen tuote – litteältähän se näyttää, kun sen pintaa pitkin jalkapatikassa tai hevosen selässä matkustaa. Samoin aavat silmänkantamattomiin ulottuvat meret saattavat kätkeä aaltojensa alle vaikka minkälaisia otuksia.

Tarinat jättiläismäisistä merikäärmeistä eivät ehkä ole silkkaa tarua, sillä merestä on myöhemmin löydetty jättiläisiä, kuten maailman suurin vesieläjä sinivalas. Sen sijaan luontodokumenttien tekijän ja juontajan David Attenboroughin vuonna 2018 ohjelmassaan esittelemä vedenneito oli silkka lavastus, tosin hypoteesi vedenalaiseen elämään sopeutuneesta ihmisen varhaismuodosta ei ollut täysin tuulesta temmattu kehitysopillisen kehyksensä takia.

Uskomatonta sen sijaan on se, että nykyään niin ilmeisiin harhauskomuksiin kuin esimerkiksi maapallon litteyteen uskovat monet silti yhä, vaikka tiede on läpi kolunnut lähes koko maapallon ja suuren osan avaruuttakin.

Jyväskylän yliopiston biokemian emeritusprofessori ja tietokirjailija Matti Vuento käy Uskomattomat uskomukset -teoksessaan lävitse niin magnetismin ja sähkön maagisina pidetyt ominaisuudet, joiden uskottiin parantavan sairauksia, kuin akupunktion, homeopatian sekä tietysti nykyajan suurimmat vitsaukset: valeuutiset, dis- ja misinformaation, propagandan ja salaliittoteoriat.

Vuento pohtii paitsi uskomattomien uskomusten historiaa vanhoista idän kulttuureista Kreikkaan ja Eurooppaan, myöskin tieteen historiaa muinaisuudesta nykypäivään – ja kirja toimii samalla vaikkapa tieteenhistorian oppikirjana.

Valitettavasti Vuento pohtii vähän sitä, miksi ihmiset nykyäänkin uskovat esimerkiksi juuri maan litteyteen tai salaliittoteorioihin ja nielevät väärän tiedon levittäjien räikeimmätkin valheet.

Onko syynä kirjailijan oma viitekehys, joka on liiankin luonnontieteellinen. Tämä tulee esiin esimerkiksi siinä, miten hän selittää lumelääkkeiden vaikutusta. Vuento paikantaa sen aivoihin, mutta eikö parempi paikka olisi alitajunta – ihmisen psyyke ei ole ruumiista erillinen, kuten kartesiolainen dualismi olettaa, vaan psyyke vaikuttaa ruumiiseen ja vice versa. Ehdollistamisen ja suggestion vaikutuksen Vuento sentään myöntää.

Salaliittoteorioiden leviämisen syvempiä syitä hän kyllä setvii: joskaan hän ei esitä mitään uutta, onhan salaliittoteorioista viime vuosina kirjoitettu kirjakaupalla. Esimerkiksi järjestyksen, hallinnan ja turvallisuuden halu ahdistavassa kaoottisessa maailmassa kuuluvat näihin syihin. Tosin kaikki ihmiset haluavat näitä asioita, eivätkä kuitenkaan salaliittoteorioihin haksahda.

Kirjan lopussa Matti Vuento pohtii uskomusten ja tiedon välistä suhdetta. Uskomuksilta puuttuu tieteellinen pohja ja perustelu – niihin vain uskotaan, useimmiten sokeasti.