Mikko Myllykoski jatkaa koulutusta painottavan yhdistyksen johdossa

Kuva: Adolfo Vera
Hakasalmen huvilassa Helsingissä järjestetty Tiedetoimittajain vaalikokous valitsi puheenjohtajaksi jatkamaan yksimielisesti Heurekan elämysjohtajan, Mikko Myllykosken.
Yhdistyksen hallitus jatkaa lähes entisellä kokoonpanolla, kun erovuorossa olleet Mikko Suominen ja Tiina Raevaara saivat jatkopestin. Toimittaja Katja Bargumin jättäessä hallitustyön hänen tilalleen valittiin vapaa tiedetoimittaja Minna Malja.
Liiton vuoden 2016 oimintalinjauksista keskusteltiin kokouksessa erityisen vilkkaasti. Toiveita ja ehdotuksia tuli hallitukselle runsaasti, eikä yhdistys aio levätä laakereillaan ensi vuonnakaan. Koulutus on entiseen tapaan keskeisellä sijalla toiminnassa, ja ensi vuonna painotetaan jäsenten ammatillista tiedeviestintään liittyvää koulutusta.
Liiton hallituksen koulutustyöryhmä linjasi, että ensi vuoden tärkeimmät omat koulutustapahtumat ovat Sanan valta 2 -koulutus huhtikuun 19. päivänä Tieteiden talolla Helsingissä ja 3. kansallinen tiedeviestinnän kongressi Helsingissä syksyllä. Lisäksi liiton 60+-ryhmä järjestää useita tapahtumia ja myös aluetoiminta jatkuu nykyiseen tapaan.
Samoin stipendejä tullaan jakamaan AAAS-tiedeviikolle Washingtoniin (extranetissa lomakelinkki) sekä myöhemmin haettavaksi julistettaviin kohteisiin EASE:n kongressiin 10.–12.6. Strasbourgissa ja ESOF-tapahtumaan Manchesterissa 23.–27. heinäkuuta.
Liiton talous näyttää ensi vuonnakin vakaalta. Budjetin loppusumma on 355 000 euroa, jossa suurimmat menoerät ovat apurahat ja palkinnot (116 000 €), koulutustoiminta (102 000 €) ja julkaisu- ja tiedotustoiminta (70 000 €).
Yhdistyksen suurin tulonlähde eli Kopioston maksamat valokopiointi- ja digitaalisen kopioinnin korvaukset ovat ensi vuonna Kopiostolta saadun tuoreen ennakkoarvion mukaan noin 315 000 euroa. Huolestuttavaa on se, että etenkin valokopioinnin tuotto romahtaa Kopioston oman arvion mukaan noin viidenneksen, eikä reilusti kohoava digitaalinen kopiointi tule täysin tuota vajetta korvaamaan.
Kun Kopiosto-korvaukset ovat yleensä vuosi vuodelta nousseet, joudutaan korvaavia tulonlähteitä etsimään entistä aktiivisemmin, jotta toiminta ja apurahat voidaan pitää nykytasolla.
 

Tiedeviestinnän ilmiöitä kootaan kirjaksi

Ensi syksynä ilmestyy ensimmäinen vuosikirja-tyyppinen julkaisu, jossa käsitellään tiedeviestinnän ajankohtaisia ilmiöitä. Tietokirja saanee kaupallisen kustantajan.
Hallitus valitsi kirjan toimittajiksi VTT Tuukka Tammen ja FT Ulla Järven.
 
 
 
 

Uusimmat ajankohtaiset

Ennätyksellinen määrä apurahahakemuksia

Apurahahakemuksia kevään hakukierrosella tuli ennätyksellisen paljon, yhteensä 75.   Ylivoimaisesti suosituin apurahamuoto, jota kevään 2021 haussa haettiin, oli työskentely. Sitä haki 44 ihmistä. Laitehankinta-apuraha on tarkoitettu vain jäsenille, mutta se on...

Odottaako työ tekijäänsä? – Hae liiton apurahaa

Suomen tiedetoimittajain liiton kevään kausiapurahojen haku on käynnistynyt. Hakuaika on 16.3.–15.4.2021. Apuraha ei ole tarkoitettu vain liiton jäsenille, vaan Kopiosto-varoista myönnettäviä apurahoja voivat hakea muutkin tiedeviestinnän alalla toimivat. Suomen...

Perustavan kysymyksen äärellä – kuka on tiedetoimittaja?

Päivi Ängeslevä Milloin yleistoimittajasta on tiedetoimittajaksi? Tuohon kysymykseen havahduin äskettäin, tiedetoimittajain vaalikokouksessa.   Olen kohtalaisen uusi Suomen tiedetoimittajain liiton jäsen. Tunnen vain muutamia mielestäni oikeita tiedetoimittajia:...

Valon päivän juhla verkossa jäsenille 3.2. – LINKKI juhlaan

Valon päivän juhlaa vietettiin tänä vuonna yhdessä verkon välityksellä. Hotelli Vaakunassa jaettiin Vuoden 2021 Tiedetoimittaja- ja Tiedeviestintäpalkinnot keskiviikko-iltana 3.2.2021. Juhlan tallenteessa pääset kuulemaan palkittujen ajatuksia.   Valon päivän...

Heljä Salonen liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2021

Suomen tiedetoimittajain liiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Iltalehden terveystoimittaja Heljä Salonen. Myös liiton hallitus sai uusia ihmisiä torstaina 26. marraskuuta pidetyssä vaalikokouksessa. Heljä Salonen on työskennellyt pitkään Iltalehdessä ja...

Liiton apurahahaku on päättynyt – hallitus koolla 4.12.

Suomen tiedetoimittajain liiton syksyn kausiapurahojen haku on päättynyt. Liiton hallitus päättää apurahoista perjantaina 4.12. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksistä 7.12. alkavalla viikolla. Apurahat tulevat maksuun joulukuun puolivälissä. Seuraavan kerran...

Mitä voisitkaan tehdä Tiedetoimittajain apurahalla?

Suomen tiedetoimittajain liiton syksyn kausiapurahojen haku on käynnistynyt. Hakuaika on 16.10.–15.11.2020. Apuraha ei ole tarkoitettu vain liiton jäsenille, vaan Kopiosto-varoista myönnettäviä apurahoja voivat hakea muutkin tiedeviestinnän alalla toimivat. Suomen...