Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Vaikeita aiheita ja vihaisia puheita


Tämän vuoden Tieteen päivien teema oli rohkeus. Se taipuikin moneen aiheeseen ja näkökulmaan. Puhuttiin esimerkiksi tieteen rohkeudesta epäonnistua ja uudistua.
Monessa sessiossa rohkeus liitettiin tiedeviestintään: rohkeutta vaativiin aiheisiin ja yleisö- tai mediasuhteisiin. Näin myös Tiedetoimittajain liiton paneelissa ”Median kainot ja rohkeat – tiedon puolustamisen taito”, jossa pohdittiin tiedon puolustamista. Paneelissa tutkija ja tietokirjailija Sari Näre kuvasi, millaisiin lukijapalautteisiin hänen kirjansa Suomen sisällissodasta tai sodasta ja seksistä olivat johtaneet. Itse kerroin, kuinka vuosien varrella olen oppinut puhumaan huumetutkimuksesta kieli sopivasti keskellä suuta. Professori Kirsi Vainio-Korhonen pohti, miten tutkia seksityötä leimaamatta naisia. Tiedeviestijältä vaaditaan taitoa käsitellä julkisesti myös sellaisia asioita, jotka nostattavat mukavuusalueen ulkopuolelle meneviä reaktioita.
Tutkijoiden kohtaamaa vihapuhetta käsiteltiin monessa Tieteen päivien sessiossa. Aika moni kiukkua kohdanneista tutkijoista oli sitä mieltä, ettei vihapuhe ole kovin toimiva käsite. Parempi olisi puhua vaikkapa vihaisista ihmisiä, jotka puhuvat kriittisesti. Vihapuheen voisi rajata tarkoittamaan sellaista puhetta, jonka pääasiallisena tarkoituksena on nostattaa vihaa kohdettaan kohtaan – vaikkei puhuja itse erityisen vihainen olisikaan.
Vihaa ja kiukkua useammin kiistanalaisia asioita tutkinut tai niistä viestivä saattaa kohdata ironiaa, sarkasmia tai naljailua. Sessiossa ”Kun tutkija kohtaa vihaa” Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro muistutti, että ironia aina ollut ”alamaisten” oma tapa käyttää valtaa. Vallanpitäjistä ja muista kellokkaista on kautta aikain tehty pilapiirroksia ja pilkkalauluja. Ja se on tärkeä sallia. Samaan hengenvetoon hän totesi, että tutkijan tai muiden asiantuntijoiden ei pidä lähteä mukaan ironisointiin, sillä se vie pohjan analyyttisen keskustelun mahdollisuudelta.
Vaikeista tiedeaiheista puhuminen ei teemana suinkaan tyhjentynyt Tieteen päivillä. Tiedetoimittajain liitto on vuodenvaihteessa käynnistänyt kirjahankkeen, jonka työotsikko on ”Vaikeat ja viheliäiset”. Tarkoituksena on käsitellä tieteen popularisoinnin haasteita ja aiheita, jotka ovat syystä tai toisesta vaikeita käsitellä.

Julkaistu

27 tammi, 2019

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)