Viron kansallinen tiedeviestinnän kongressi kokoaa kerran vuodessa yhteen kaikki: toimittajat, oppikirjojen tekijät, museoväen, yliopistojen ja koulujen opettajat, jopa poliitikkoja. Tänä vuonna kongressissa keskityttiin tieteen yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttavuuteen.

Järjestyksessä 15. Viron kansallinen tiedeviestintäkongressi kokoaa vaihtuvien teemojen ääreen paljon muitakin kuin toimittajia ja tiedottajia. Kompaktin kokoisessa maassa tiedeviestinnällä tuntuukin olevan luonteva ja läheinen suhde tutkijoiden, toimittajien ja tiedottajien lisäksi myös opettajiin ja kouluihin. Opettajien työhän on itse asiassa tieteen yleistajuistamista parhaimmillaan, vaikka kasvatuksesta puhutaankin.

Virossa tehdään tulevaisuutta rivakasti; esimerkiksi koululaisille ja opettajille suunnattu miks -hanke järjestää koululaisten tiedefestivaaleja, opettaa luonnontieteiden perusasioita ja kertoo insinöörialojen töistä virolaisissa yrityksissä.

Varsinainen menestystarina on ollut ETV:n Rakett69, jossa 15–24 vuotiaat osallistujat kilpailevat luonnontieteiden osaamisessa. Rakett69 palkittiin kongressissa parillaki kansallisen tason tunnustuspalkinnolla. Vuonna 2011 aloittanut ohjelma on palkittu useasti aiemminkin; se on saanut muun muassa Euroopan yleisradiounioni EBU:n tunnustuksen. Ohjelmaformaatti on myyty myös luxemburgilaiselle RTL-kanavalle, jossa tiedekilpailut alkanevat ensi vuonna.

Maineenhallintaa sveitsiläisittäin

Kongressin kansainvälisen vierailupuheenvuoron esitti viestintäpäällikkö Gian-Andri Casutt sveitsiläisestä ETH-RAT-yliopistosta. Muiden sveitsiläisyliopistojen tapaan tämä useista teknologian instituuteista, laboratorioista ja muista toimipisteistä koostuva sateenvarjoyliopisto menestyy hyvin kansainvälisissä yliopistorankingeissa.

Syitä menestykseen Casutt löysi yliopiston vahvasta kansainvälisyydestä. Sveitsi rekrytoi muutenkin paljon tutkijoita ulkomailta ja myös sveitsiläiset lähtevät paljon ulkomaille töihin. Epäilemättä maan sijainti, monikielisyys ja palkkataso ovat myös varsin vetovoimaisia tekijöitä, esimerkiksi Viroon ja Suomeen verrattuna.

Casuttin mukaan maineenhallinnalla on osansa kansainvälisyydessä. Se onkin kaikkea muuta kuin yksinkertaista nykyisin, ovathan viestintäosastot menettäneet jo ajat sitten kontrollin kaikkeen siihen, mitä yliopistoista, tieteestä ja tutkimuksesta puhutaan.

Sveitsiläinen resepti ongelman ratkaisuun on ollut yliopiston sisäinen viestintäakatemia, jonka tehtävänä on tutkijoiden ja muun henkilökunnan intensiivinen kouluttaminen. Akatemian tarkoituksena on varmistaa, että tutkijat saavat perusymmärryksen viestinnän laeista, motivaatiota esimerkiksi someviestintään ja apua pulmallisiin tilanteisiin. Kursseja on tarjolla mediasuhteiden rakentamisesta some-viestintään ja visualisointiin, tilaisuuksien järjestämisestä Sveitsin poliittisen järjestelmän ymmärtämiseen.

Yhteistyö on voimaa

Vipuvoimaa koko Viron kattaviin laajoihin tiedeviestintähankkeisiin on saatu maan opetus- ja tutkimusministeriön lisäksi myös Euroopan aluekehitysrahaston tukemasta TeaMe+ -tiedeviestintäohjelmasta. Se on mahdollistanut muun muassa vuoteen 2035 ulottuvan Viron tiedeviestintästrategian laatimisen.

Paitsi nuorisolle, tiedeviestintähankkeita on aktiivisesti suunnattu myös poliittisille päättäjille ja yritysyhteistyöhön. Liina Eek Eesti Teadusagentuurista kertoi tiedeneuvonantajien työstä ministeriöissä. Tutkimusneuvojat välittävät tiedeyhteisön tarpeita politiikantekijöille, tulkitsevat tutkimustuloksia päätöstentekoa varten ja valmistelevat EU-hankkeita. Muun muassa.

Yritysyhteistyötä ei Virossa tunnuta vierastettavan niin paljon kuin Suomessa – riippuu tietenkin tutkimusalasta. Päivän aikana kuultiinkin myös yrittäjien näkemyksiä siitä, mihin tiedettä ja sen tuomaa tietämystä tarvitaan.

Kristi Lehtis Chocolala OÜ:sta kertoi pienyrittäjän yhteistyöstä tutkijoiden kanssa parempilaatuisen suklaan valmistamisessa. Andi Hektor, fyysikko Keemilise ja Bioloogilise Füüsika Instituutista ja teknologian alalla toimivasta GSCan-yrityksestä summasi, mitä toimiva julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö edellyttää: yhteiskunnan avoimutta, liberaalia politiikkaa, innovatiivista talousjärjestelmää, matalaa korruptoituneisuutta, hyvää koulutustasoa ja vahvoja yliopistoja. Niiden varaan se ”Viron ihmekin” on rakentunut.

Arko Olesk, tubli tegija

Viron tiedetoimittajien myöntämän Õkuli muna -palkinnon sai monen suomalaisen tuntema Arko Olesk. Arkon rooli on ollut Virossa viime aikoina varsin näkyvä, toimiihan hän yliopistotyönsä ohella Viron presidentin Alar Karisin tiedeneuvonantajana.

– Tehtäväni on lähinnä pitää presidentti ajan tasalla tiedeasioista, ei nyt ihan varsinaisesti neuvoa, Arko kertoo. – Viime aikoina pääteemoja ovat olleet koulutus ja mielenterveys. Huolehdin siis siitä, että presidentin tiedot ovat ajan tasalla ja puheet saadaan rakennettua hyvin, hän kertoo.

Tie yliopisto-opettajaksi ja presidentin tiedeneuvonantajaksi ei ole ollut aivan suora ja mutkaton.

– Aloitin urani ulkomaantoimittajana Postimees-lehdessä, kertoo Arko.

– Siinä pestissä sain kirjoittaa paljon tieteestä, avaruuslennoista, lintuinfluenssasta ja muusta. Kiinnostus tieteeseen vei sitten mukanaan. Olin varmaan aina ollut kiinnostunut tieteestä, mutta 1990-luvun Virossa ei oikein voinut kuvitella uraa erityisesti tiedeviestinnän parissa, hän jatkaa.

– Opiskelin ensin journalistiikka ja tein sitten tiedeviestinnän maisteritutkinnon Imperial Collegessa Lontoossa. Se kokemus oli ihan käänteentekevä. Minulla ja monella muullakin oli varmaan siihen aikaan hyvinkin naiivi ajatus ihmisten yleisestä tiedon puutteesta, joka tiedeviestinnällä voi noin vain paikata. Lontoossa opiskellessani käsitykseni muuttuivat paljon, kun tutustuin yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen teorioihin ja muihin.

– Viroon palattuani aloitin vastaperustetun Tarkade Klubi -lehden päätoimittajana. Se taisi olla Viron ensimmäinen populaari tiedelehti ja menestyikin hyvin siihen asti, kunnes paikallinen versio Science Illustratedista, Imeline Teadus, ilmaantui markkinoille. Se yksinkertaisesti osti lehtemme saadakseen tilaajamme, Arko kertoo.

– Sen jälkeen tein erilaisia hommia muun muassa radiossa ja päädyin sitten yliopistolle opettamaan ja opiskelemaan. Olen järjestänyt siellä nuorille tutkijoille monta tiedeviestinnän työpajaa, ja se on ollut hyvin palkitsevaa.

– Ja oma väitöskirjakin on vihdoin loppusuoralla, hän huokaa helpotuksesta.