Vanha puoluedemokratia oli byrokraattista, hierarkkista, kömpelöä ja hidasta. Uusi yleisödemokratia on verkostomaista, avointa ja ketterää. Eikä työntekijöitä kytätä ja piiskata, vaan sparrataan panemaan parastaan, ja sen omaa luovuuttaan ilmaisevat työntekijät innolla tekevätkin. Näin keskeisiksi yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi nousseet viestintätoimistot mainostavat omaa erinomaisuuttaan.

Viestintätoimistojen valta -kirjassa kyseenalaistetaan tämä ja kurkistetaan korean kuoren alle. Viestintätoimistoissa tehdään tulosta kovalla vauhdilla ja paineen alla. Tämä on yksi syy siihen, että töihin valitaan poliitikkoja ja toimittajia, jotka ovat tottuneita paineisiin. Lisäksi toimittajat ja poliitikot ovat jo valmiiksi verkostoituneita ja heillä on monenlaisia suhteita eri tahoihin. Tietysti he myös hallitsevat suvereenisti viestimisen kaikki konstit ja hienoudet.

Suurin ongelma on, että viestintätoimistoissa hallitsee raha. Viestintätoimistojen nousu tarkoittaa, että rahalla voi ostaa väyliä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Pahamaineinen lobbaaminen on viestintätoimistoissa arkipäivää, vaikka ne kieltävät sen ja syyttävät lobbaamisesta toisiaan.

Ja tietysti yksityisille yrityksille räätälöidyt palvelut halutaan pitää salaisina, mikä yhdessä verkostojen rihmallisen luonteen kanssa tekee kansalaisille hankalaksi hahmottaa politiikan syy-seuraus-suhteita.

Tämä tekee hallaa paitsi politiikalle ja demokratialle, myös ja ennen kaikkea totuutta puolustaneelle vallan vahtikoiralle ja totuutta etsivälle tieteelle. Viestintätoimistot kun ovat saaneet ujutettua ainakin toisen jalkansa myös yliopistoihin. Niiden vallassa sotkeutuvatkin herkästi vertaisarvioitu tutkimus, erilaiset raportit, tilatut selvitykset sekä näitä tuottavien instituutioiden rajat.

Lisäksi tieto puetaan vetäviksi tarinoiksi ja näyttäviksi brändeiksi, ja totuus taitaa olla lopultakin se, joka vähiten merkitsee tässä markkinointiprosessissa. Etenkään tieteen ja median tulevaisuudelle tämä ei lupaa hyvää.