Valon juhlassa tehtiin historiaa

Tiedetoimittajain vuosipäiväjuhlassa tehtiin historiaa. Meitä oli paikalla ainakin 160 liiton jäsentä; enemmän kuin koskaan aikaisemmin palkintojuhlissamme!

 

Ravintola Sykkeen sali todellakin sykki, ja puheensorina osoitti, että ihmiset olivat kaivanneet kohtaamisia.

Julkaisemme tässä muutamia valokuvaaja Mikko Käkelän ottamia juhlakuvia – juhlijoiden luvalla. Ensi vuonna juhlitaankin liiton 40.:ttä toimintavuotta. Juhlapäivää tai -paikkaa ei ole hallituksessa vielä päätetty, eli toiveita ja ehdotuksia tullaan kyselemään jäsenkunnalta.

Mäkelänkadun Arvonsaliin saapui väkeä jo hyvissä ajoin ennen juhlan alkua. Paikka sai kiitosta monipuolisuudesta.

Menneisyyden jäljillä -podcastin perustaja ja toimittaja Lotta Vuorio kertoi juhlajaksoon haastatellaansa omaa salolaista mammaansa tämän lapsuudesta ja nuoruudesta.

Trubaduuri Vesa Laine ihastutti henkilökohtaisilla onnittelulauluillaan palkittuja. Ikaalisten Puistofilosofia-tapahtuman perustaja Antti Sorri kuunteli Kopioston luovuttaman huiman kukkapuketin kera omaa onnittelulauluaan.

Viikon eläin -juttusarjan luoja, Vuoden 2024 tiedetoimittaja Niko Kettunen totesi kaikkien tämän vuoden palkittujen olevan ”oman tiensä kulkijoita”, jotka ovat luoneet oman työsarkansa ja uskaltautuneet kokeilemaan jotain uudenlaista.

Kopioston edustajat juhlassa Riikka Kero ja Maria Maria Bregenhøj pääsivät juhlissa vastailemaan tiedetoimittajien kiperiinkin kysymyksiin tekijänoikeuksista ja koko järjestelmästä. Arvokasta apua!

 

 

Uusimmat ajankohtaiset

Liiton ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut

Suomen tiedetoimittajain liiton perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja Paul Fogelberg on kuollut. Hän oli viisas ja lämmin, mutta samalla määrätietoinen ihminen, jolle liitto oli tärkeä kuolemaan asti. Haluatko muistella Paulia? Lähetä pääsihteerille muistelusi...

Tiedetoimittajain liiton opintomatka Italiaan 16.–21. lokakuuta

  Italian opintomatkan haku päättyi 19.7. ja paikat on arvottu, ja kaikille ilmoittautuneille ilmoitettu paikasta tai henk.koht. varasijasta. Italia elää vanhan ja uuden puristuksessa. Poliittiset jännitteet kietoutuvat maan monivaiheiseen historiaan....

Liiton toimisto ja pääsihteeri kesätauolla

Kesäluonnon värit syvenevät, ja myös liiton toimisto pääsihteeri Ulla Järven johdolla siirtyy kesäniityille. Liiton toimisto on suljettuna ti 23.6.–pe 17.7. Pääsihteeri lukee kuitenkin postit kerran viikossa, pääsääntöisesti tiistaisin. Joten jos sinulla on kysyttävää...

Vetoomus tietokirjallisuuden valtionrahoituksen kasvattamiseksi

Me allekirjoittaneet yhteisöt kiitämme opetus- ja kulttuuriministeriötä kirja-alan selvityksen tilaamisesta ja selvityshenkilö Markus Leikolaa sen toteuttamisesta. Erityisen lämpimästi kiitämme sitä, että Leikola nostaa selvityksessään esiin kauno- ja...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...