Viheliäs tiede – ja muita vaikeita uutisia -kirja on ilmestynyt!


Suomen tiedetoimittajain liiton piirissä syntynyt ja Vastapainon kustantama artikkelikokoelma Viheliäs tiede – ja muita vaikeita uutisia on ilmestynyt. Kirjan ovat toimittaneet VTT Tuukka Tammi ja FM Mari Heikkilä.
Kaikkiaan artikkelien kirjoittajia on 24 – osalla artikkeleista on kaksi tai useampi kirjoittaja. Aiheet ja kirjoittajat löytyivät avoimella kutsulla, ja aiheet valittiin liiton kirjatyöryhmässä. Tavoitteena oli löytää niitä tutkimuksen aiheita, joita on suorastaan viheliäistä tutkia tai ennen kaikkea viheliäistä viestiä suurelle yleisölle. Kirjoittajat ovatkin sekä eri alojen tutkijoita että tiedetoimittajia.
Nykyisessä keskusteluilmapiirissä tulevat ensimmäisenä mieleen ylilatautuneet aiheet, joihin suhtaudutaan suuren yleisön keskuudessa vahvasti puolesta tai vastaan. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi kirjassa käsitellyt sudet, metsien hiilinielut tai maahanmuuttajanuoret. Myös tutkimustieto voi olla ristiriitaista, mikä entisestään lisää tunnereaktioita. Mutta haastavaa on viestiä myös vaikeista, monimutkaisista ja joskus jopa ”tylsistä” aiheista. Joskus taas pinttyneiden käsitysten purkaminen on tuskallisen vaikeaa – ja tieteen konsensuksen horjuttaminen on erityisen  viheliästä. Tällaisia aiheita kirjassa ovat esimerkiksi psyykenlääkkeet, uskomus erityisestä ”stadi-s:stä” tai huumeiden käyttö, huippu-urheilu tai Itämeren suolapussit.
Omat lukunsa ovat ansainneet myös aiheet, jotka nostattavat ”someraivon”. Keskustelijoita voi todellisuudessa olla vähän, mutta heidän kiivautensa voi olla jopa pelottavaa, mikä saattaa saada niin tutkijat kuin toimittajatkin välttelemään aiheen käsittelyä. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi rokotukset, seksuaalisuuden monimuotoisuus tai äitiys ja imetys.
Viheliäs tiede – ja muita vaikeita uutisia on toinen Tiedetoimittajain liiton piirissä alkunsa saanut tiedeviestintää käsittelevä kirja. Vastapainon kustantama Maito tappaa – ja muita outoja tiedeuutisia -kirja ilmestyi 2016; kirja on loppuunmyyty.
 
Ohessa Viheliäs tiede -kirjan sisällysluettelo:
Tuukka Tammi & Mari Heikkilä
Johdanto
 
Erkki Karvonen
Tieteessä ei voi olla uskonkappaleita
 
Sanna Kivimäki
Monitieteisyys – helpommin sanottu kuin tehty
 
Mikko Hautakangas, Pia Vuolanto & Matleena Ylikoski
Sovittelujournalismin keinoin vaikeiden aiheiden kimppuun
 
Minna Ruckenstein
Vihapuheeseen ei kannata takertua
 
Mikko Salasuo
Kokemuksia tutkimuksen, median ja uskomusten törmäyksistä
 
Mari Heikkilä
Teollisuus voi horjuttaa tiedettä
 
Ulla Järvi
Rokotekriittisyyden harmaalla alueella
 
Hannele Peltonen & Jussi Valtonen
Asiantuntijoiden kiista psyykenlääkkeistä vei toimittajan tulilinjalle
 
Raili Leino
Some on huono äitiysneuvola
 
Annikka Suoninen
Kun jossittelu ei kelpaa
 
Anja Nysten
Fluoria aivoissa
 
Mikko Pelttari
Umpikuja metsätiellä
 
Marjatta Sihvonen
Kun somen saalistajat iskevät haastateltavaan
 
Päivi Kapiainen-Heiskanen
Glyfoista ei pääse eroon
 
Kai Myrberg
Itämeren suolapulssin kahdet kasvot
 
Eeva Pitkälä
Kamala uutinen: mikromuovia kalojen aivoissa
Helena Oikarinen-Jabai
Muslimitaustaisia ei pidä pistää samaan lokeroon
 
Johanna Vaattovaara
Helsinkiläisen s:n tarina ja median mahti
 
Antti-Ville Kärjä
Musiikki kuuluu kaikille
 
Salla Nazarenko & Matti O. Huttunen
Seksidialogi – uskottomuus ja muut tabut
 
 

Uusimmat ajankohtaiset

41 hakijaa sai liiton kevään apurahan

  Liiton hallitus sai kevään kausi-apurahahaussa kaikkiaan 51 hakemusta yhteissummaltaan 122 339 euroa. Apuraha myönnettiin 41 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 76 987 euroa.  Eniten haettiin ja jaettiin apurahaa työskentelyyn. Myöntösumma oli 61 300 euroa....

Opintomatka tarjosi välähdyksiä Viron tiede-elämään

"Kuun päällä ja veden alla" tiivisti matkanjohtaja Ville Wittenberg Tiedetoimittajain liiton opintomatkan kulun tervetuliaispuheessaan verkostoitumis-illallisella Tartossa 19. toukokuuta.   Teksti: Ulla Järvi   Tuohon perjantaiseen retkipäivään oli mahtunut...

Sanan vallassa 3.5. työelämätaitoja

Sanan valta -koulutuspäivä yhdessä Journalistiliiton ja Terveystoimittajien kanssa ke 3.5. klo 10–16.30 Tieteiden talolla Helsingin Kruununhaassa. Luvassa on jälleen kiinnostavia puheenvuoroja kaikille osallistujille sekä intensiivisiä työpajoja. Tänä vuonna teemana...

Kevään apurahahaku on päättynyt

Kevään Kopiosto-apurahat olivat haettavissa 15.4.2023 saakka. Hakemuksia tuli yhteensä 62. Tämän haun yhteydessä saattoi hakea myös Suurapurahaa uutta tiedeviestintää luovaan tai kehittävään hankkeeseen. SEURAAVA HAKU ON 16.10.–15.11.2023 Suomen tiedetoimittajain...

Viron vireää tiedettä ja keväistä luontoa

  Tiedetoimittajain liiton opintomatkalle Etelä-Viroon 18.–20.5.2023   Osallistujien arvonta on suoritettu 16.3., ja 78 hakijalle ilmoitettu. Viro on monelle tuttuakin tutumpi, mutta samalla naapurimaa, josta meillä on vielä paljon opittavaa....

Mari Heikkilä johtamaan Euroopan tiedetoimittajaliittoa

Suomen tiedetoimittajain liiton varapuheenjohtaja Mari Heikkilä on valittu EUSJA:n puheenjohtajaksi. Hän sanoo, että nyt korona-ajan jälkeen yhteinen liitto on tarpeellisempi kuin pitkään aikaan. EUSJA (European Union of Science Journalist’s Associations) on Euroopan...

Liiton palkinnonsaajia juhlittiin Valon juhlassa Teatterimuseolla

Vuoden 2023 tiedetoimittajapalkinnon ja tiedeviestintäpalkintojen saajia juhlittiin Teatterimuseolla Juhlaa vietettiin Teatterimuseolla Kaapelitehtaalla Helsingissä torstaina 2. helmikuuta. Ohessa kuvakoostetta juhlista. Lisää kuvia tulossa!      ...

Liiton pressikortti voimassa koko tammikuun – ja 10. helmikuuta asti

Suomen tiedetoimittajain liiton jäsenkorttien vuositarrat on painettu ja ne lähtevät painosta postin kuljetettaviksi jäsenille. On hyvä muistaa, että jäsen- eli pressikortti on voimassa koko tammikuun. Tarvittaessa voimassaolo jatkuu vielä helmikuun 10. päivään asti....

Apurahoja liiton jäsenille Tutki!2023-konferenssiin

Tutki!-konferenssi järjestetään jälleen huhtikuussa, ja Tiedetoimittajain liitto myöntää sinne jäsenilleen apurahoja. Järjestyksessä seitsemäs Tutki!-konferenssi järjestetään 21.–22. huhtikuuta 2023 Helsingin Sanomatalossa. Toimittajille suunnattu koulutus- ja...

Suomalaisen elämäntavan murros Tieteiden yössä 12. tammikuuta

Lauluja metsistä ja lähiöistä duolta Kononen & Pajukallio, puheita Tommi Hoikkalalta, Pasi Heikkuriselta ja Laura Arikalta. Tietoiskuja ajankohtaisista aiheista kaupungin sydämessä Helsingin kaupungintalolla. Tiedetoimittajain liiton Tieteiden yön ohjelma on...