Viime syksynä oululaisten kauppojen rakennustarvikeosastoilla nähtiin eräs tiedetoimittaja Räsänen ostelemassa erinäisiä merkillisen näköisiä tarvikkeita alkaen pleksistä katiskaverkkoon. Vanhoja sanomalehtiäkin taisi kerätä.

– Kaverit siinä naureskelivat, että tuossapa se ei mene koulutus hukkaan, kun tohtori askartelee! Räsästä huvittaa nyt jälkeenpäin.

Askartelu kuitenkin kannatti, sillä Satu Räsänen palkittiin Vuoden 2026 tiedeviestintäpalkinnolla Kiiminkijoen valuma-alueen ympäristön parantamisen koordinaatiohankkeeseen sisältyvästä kansalais- ja erityisesti koululaisviestinnästä. Räsänen on kouluja kiertäessään tavoittanut alueen satoja koululaisia ja havainnollistanut muun muassa itse rakentamansa valuma-alueen pienoismallin avulla, miten vesistöt toimivat ja kuinka ihmisen toiminta muuttaa vesiekosysteemejä.

”Tieteestä kirjoittaminen ja viestintä kiehtoivat minua alusta saakka”

Paljon ennen askartelutarvikeostoksia Satu Räsänen opiskeli maantiedettä ja väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2006. Aiheena oli ihmisen toiminnan aiheuttamat muutokset Lapin kasvillisuudessa, jota Räsänen tarkasteli siitepölyanalyysin avulla.

– Pohjoisuus ja arktisuus ovat kiehtoneet minua opiskelujen alkuajoista lähtien. Tutkijaksi en kuitenkaan halunnut ryhtyä, vaan tieteestä kirjoittaminen ja viestintä vetivät puoleensa minua alusta saakka. Niinpä opiskelin pari vuotta Oulun yliopiston tiedeviestinnän maisteriohjelma TIEMA:ssa ja valmistuin sieltä vuonna 2011, Räsänen kertoo.

Tiedetoimittajan ja tiedeviestinnän työt veivät Räsäsen mennessään. Vuodesta 2012 lähtien hän on myös opettanut Oulun yliopiston tutkijakoulussa tutkijoille suunnatulla tiedeviestinnän johdantokurssilla. Kurssi on suosittu. Vuosittain sekä suomeksi että englanniksi pidettävälle kurssille mahtuu mukaan 25 opiskelijaa, mutta sisään pyrkii yli kaksinkertainen määrä.

– Tunnen suurta tyydytystä, kun sytytän tutkijoissa tarpeen ja halun kertoa omasta tutkimuksestaan yleistajuisesti. Haluan heidän ymmärtävän roolinsa ja omat mahdollisuutensa siinä, mitä kaikkea voi viestiä ja millaisia kanavia pitkin, mitä valmiuksia heidän tulisi kehittää itsessään ja miten viestiä yhä paremmin.

Mitä voidaan tehdä tummenevalle Kiiminkijoelle

Viestintäosaaminen vei tiedeviestijän Suomen ympäristökeskukseen, muun muassa Oulujoen vesistövisio -hankkeeseen.

Räsäsen Syke-ajan töistä löytyy muun muassa Kestäviä konsteja maa- ja metsätalouteen -podcast-sarja. Podcasteissa hän haastattelee ilmaston ja vesistöjen kannalta viisaita ratkaisuja tehneitä maanviljelijöitä ja asiantuntijoita. Haastatteluissa heille annetaan ääni kertoa, mitä kestäviä ympäristötoimia maa- ja metsätaloudessa on olemassa ja miten maanviljelijät ja metsänomistajat voivat tehdä hyviä vesistötekoja ja parantaa samalla tuottavuutta ja hillitä ilmastopäästöjä.

Vuosi sitten Räsäsen työksi tuli Kiiminkijoki ja sen valuma-alue. Kivako-hanketta rahoittaa Euroopan Unionin Maaseuturahasto. Hankkeen toimijat ovat Räsäsen työnantaja Suomen metsäkeskus ja Luonnonvarakeskus (Luke).

– Nykyisessä työssäni projektikoordinaattorina voin yhdistää maantieteellistä ja viestinnällistä osaamistani. Työni on muun muassa paikallisten ihmisten aktivoimista vesiensuojelu- ja vesistönkunnostushankkeisiin, Räsänen toteaa.

– Ihmisillä voi olla ympäristöasioista vankkoja mielipiteitä, varsinkin ilmastonmuutoksesta. Kuitenkin konkreettinen ja yleistajuinen puhe vedestä on helpompi vastaanottaa, sillä kaikki haluavat, että vesistömme voivat hyvin.

Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana on vesistöjen suojelussa ollut vallalla valuma-alueajattelu. Se tarkoittaa, ettei tuijoteta vain paikallisia vesien liikkeitä, vaan ajatellaan kokonaisuuksia, jotka vaikuttavat vesien laatuun.

– Isot valuma-alueet metsineen ja soineen ylittävät metsäpalstat ja kuntarajat, mitä on tärkeä pitää esillä koulutuksissa ja yleisötilaisuuksissa.

– Vesiensuojeluasioita edistetään aina maanomistajan suostumuksella, siksi asenteilla on väliä. Suunnannäyttäjinä toimivat monet metsänomistajat, jotka tekevät hienoja vesiensuojeluhankkeita omilla maillaan, Satu Räsänen huomauttaa.

Sitten tiedeviestijä meni yläkouluun

Kiiminkijoen suojelun hankesuunnitelmaan oli kaiken muun toiminnan lisäksi kirjattu lavea ilmaisu ”työpajat yläkouluissa”. Niinpä Satu Räsänen päätti lähteä kiertämään kouluja.

– Alussa minulla oli hirveän kunnianhimoiset ajatukset, kuinka vien nuoret luontoon, otetaan vesinäytteet ja tutkitaan niitä. Ystäväni, yläasteen biologian ja maantiedon opettaja, torppasi aikeeni. Nykykoulun tiukat opetussuunnitelmat lukujärjestyksineen eivät taivu maastopäiviin, Räsänen muistelee.

– Piti siis ruveta miettimään, mikä olisi oikeasti tehokas tapa toimia, ja miten aihe ylipäänsä sopisi kouluille. Jos valuma-alueen toiminnan ymmärtäminen ei ole helppoa aikuisillekaan, miten siitä kerrottaisiin nuorille?

Avukseen ja työpajan konseptoijaksi Räsänen rekrytoi juuri valmistumassa olevan biologian ja maantiedon opettaja Ville Kärkimaan.

Vasta-auskultoineena Kärkimaa tiesi, miten juttu tehtäisiin yläkoululaisille sopivaksi: lyhyt luento ja työpisteet. Kaikki oli lähes valmista, mutta silti Räsästä jännitti.

Tarvitaan havaintoväline, heureka!

Koulukiertueen suunnittelun aikoihin Räsänen piti Kiiminkijoki-hanketta koskevan webinaariesitelmän. Samassa webinaarissa ProAgrian asiantuntija kertoi, miten he olivat tehneet valuma-alueen havainnollistamiseksi pienoismallin.

– Tajusin, että tämä on se puuttuva palikka! Pienoismallin avulla, voisi esitellä, kuinka lähteestä tuleva vesi on puhdasta, mutta miten siihen kertyy humusta sen virratessa turvetuotantoalueen tai ojitetun suometsäalueen läpi.

Räsänen askarteli pleksistä ja katiskaverkosta kokonaisen Kiiminkijoen valuma-alueen. Pienoismallin hän päällysti tapettiliisterin avulla sanomalehtipaperilla ja maalasi malliin metsää ja suota, turvetuotantoa ja maatiloja, asutusaluetta ja teitä.

– Liimasin pienoismalliin leluja, kaivinkoneita, lehmiä ja puita. Siitä tuli kevyesti kannettava versio, jonka saattoi ottaa mukaan kouluille.

”Miten hievahtamatta ne istuivat koko luennon ajan!”

Sitten Räsänen lähti mallin kanssa kouluihin. Ohjelmassa oli valuma-aluemallin lisäksi luento ja kolme työpistettä, joissa oppilaat tutkivat Kiiminkijoesta otettua vesinäytettä oman opettajansa kanssa. Pohdittiin, mikä veden tummentaa ja mitä siitä seuraa.

– Seitsemäsluokkalaisten opetussuunnitelmassa on yhtenä aiheena vesieliöt, joten yhdessä työpisteessä oli laminoituja kuvia kaloista, pienemmistä vesieliöistä ja vesikasveista, joiden nimet piti löytää. Mukana oli myös sanaselityspeli valuma-alueen sanastosta.

– Oli käsittämätöntä, miten hievahtamatta oppilaat istuivat koko luennon ajan ja osallistuivat innokkaasti työpisteisiin! Satu Räsänen huokaa.

Hän pohtii kiinnostuksen syitä ja arvioi, että nyt puhuttiin kaikille tutusta lähiympäristöstä. Oppilaat asuvat Kiiminkijoen vesistön alueella, liikkuvat, uivat ja kalastavat.

– Kalastusta harrastavat nuoret olivat erityisen kiinnostuneita vedestä. He osasivat kysyä ihan yllättävän teräviä kysymyksiä, ja yhdistivät asioita yllättävillä tavoilla. Myös opettajilta tuli hyvää palautetta.

Ahkera ja nyt palkittu tiedeviestintä on tuonut tiedon ja ymmärryksen lisäksi konkreettista tulosta. Hankkeesta kesällä 2025 Kalevaan tehdyn jutun ansiosta innokas perhokalastaja, kansanedustaja Janne Heikkinen (kok.) vei Kiiminkijoen asiaa valtiovarainvaliokuntaan. Kiiminkijoki ry:n hakemus meni joulukuussa läpi ja tuotti 100 000 euron avustuksen vesien tilan parantamiseen.