Tiedejournalismilla yhteiskunnallinen tehtävä
Suomen tiedetoimittajain liitto on myöntänyt Vuoden tiedetoimittaja -palkinnon toimittaja Ulla Järvelle monipuolisesta ja ansiokkaasta toiminnasta tiedetoimittajana.
Ulla Järvi työskentelee Suomen Lääkärilehden toimittajana. Hänellä on vahva missio tiedejournalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä, ja hän on vaikuttanut alaan toimittajana, tutkijana, asiantuntijana ja kouluttajana sekä toimimalla tiedejournalistijärjestöjen johtotehtävissä. Hän on kasvattanut osaamistaan määrätietoisesti kouluttautumalla ensin toimittajaksi ja myöhemmin vaativan toimittajantyön ohessa maisteriksi ja tohtoriksi.
Ulla Järven ensimmäinen pitkä työrupeama oli Salon Seudun Sanomien yleistoimittajana ja 1990-luvulla hän alkoi erikoistua tiedeaiheisiin. Suomen Lääkärilehdessä työskennellessään hänelle myönnettiin A-klinikkasäätiön Päihdetiedotuspalkinto vuonna 2005. Jyväskylän yliopistolle tekemässään väitöskirjassa (2011) Järvi tutki omaa alaansa, terveysjournalismia. Lisäksi hän kirjoittanut yksin tai yhtenä päätekijänä neljä tietokirjaa. Hän on verkostoitunut myös kansainvälisesti ja on ollut perustamassa muun muassa eurooppalaista tiedejournalismin julkaisua ja johtanut vuoden 2013 tiedetoimittajien maailmankonferenssin kansainvälistä ohjelmakomiteaa.
Ulla Järven asiantuntemusta arvostetaan, mikä näkyy muun muassa siinä, että hänet on äskettäin valittu Julkisen sanan neuvoston jäseneksi kaudelle 2014-16.
Ulla Järven puhe Valon juhlassa 3.2.2014
Teija Riikola: Journalismin moniottelija