Vuoden 2026 tiedetoimittajaksi valittu Juha Merimaa on kirjoittanut tieteestä laaja-alaisesti niin Yliopisto-lehteen kuin Helsingin Sanomiin. Vaikeinta on ollut usein matematiikasta kirjoittaminen.

– Hyvänä päivänä se on maailman paras ammatti, sanoo Juha Merimaa työstään tiedetoimittajana.

– Saan jutella itseäni fiksummille ihmisille, jotka tietävät jostain asiasta hurjasti. He antavat minulle tietyssä mielessä yksityisluentoja.

Luentoja Merimaa onkin päässyt kuulemaan monelta alalta. Merimaa on uransa aikana kirjoittanut tieteestä ja tutkimuksesta hyvin laajasti.

– Tiedejournalismissa skaala on tietyllä tavalla mieletön. Pienessä maassa ei oikein voi erikoistua, joten hirvittävän harvassa ovat sellaiset alat, joista en olisi jossain vaiheessa kirjoittanut.

Vuoden 2026 tiedetoimittajan palkintoperusteluissa todetaan juuri Merimaan poikkeuksellinen monialaisuus. Alalla hänet tunnetaan innostuneena, valppaana ja tarmokkaana toimittajana ja viestijänä, joka pystyy haastattelemaan niin opiskelijaa kuin nobelistia samalla intensiteetillä. Alati tiedonhaluisena ja ennakkoluulottomana Juha Merimaa seuraa tieteen ja korkeakouluopetuksen kenttää kansallisella ja kansainvälisellä tasolla ja uuttaa aiheita niin meneillään olevista julkisista debateista kuin laajoista informanttiverkostoistaan.

”Puujalkahuumori keventää tarpeen tullen tieteellisten rinkien ilmapiiriä, ja vankka tiedeosaaminen koituu myös muiden kuin hänen itsensä hyväksi – ennen kaikkea suuren yleisön. Toimittaja ottaa työn tosissaan, mutta lopputulos ei aina ole totinen. Ennen kaikkea siitä saa nauttia lukija. Valeuutisten ja some-kohinan aikakaudella on ilo muistaa ja muistuttaa, että tiedejournalismiin voi luottaa eikä sen tarvitse eikä kannata olla puuduttavaa eikä vaikeaselkoista”, kuvaillaan Merimaan ominaislaatua liiton hallituksen perusteluissa.

Ura starttasi yliopiston päärakennuksessa

Merimaa tähtäsi toimittajaksi jo päästessään opiskelemaan viestintää Helsingin yliopistolle vuonna 1998. Opintojensa alussa hän kirjoitti lähinnä opiskelijajärjestöjen lehtiin, joita julkaistiin tuon ajan yliopistolla runsaasti. Tie tiedejournalismiin alkoi sattuvasti Helsingin yliopiston päärakennuksessa. 2000-luvun alkuvuosina Merimaa meni kuuntelemaan siellä järjestettyä tilaisuutta aiheesta media ja toimittajan työ. Yksi puhujista oli henkilöstölehti Yliopistolaisen päätoimittaja Sanna Jäppinen.

– Kiskaisin Sannaa tilaisuuden jälkeen hihasta ja kysyin, voisiko heille ehkä kirjoittaa. Sanna antoi minulle ystävällisesti mahdollisuuden lähteä tekemään katugallupia. Hyvin nopeasti aloin sitten kirjoittaa myös Yliopisto-lehteen, ennen kaikkea pikku-uutisia, joita siihen aikaan tilattiin paljon.

Helsingin Sanomien tiedetoimituksen avustajaksi Merimaa päätyi juhlien kautta. Hän työskenteli 2000-luvun puolivälissä kesätoimittajana HS:n Lappeenrannan aluetoimituksessa ja tutustui kesäjuhlissa tiedetoimittaja Timo Paukkuun. Tämä ehdotti, että Merimaa avustaisi tiedesivujakin. Siellä hän oli ensimmäisellä pätkällä vuonna 2007.

Helsingin Sanomat, Tiede-lehti ja Yliopisto-lehti ovat olleet Merimaan tiedejournalismin tärkeimmät julkaisufoorumit. Helsingin yliopiston julkaisemassa Yliopisto-lehdessä Merimaa työskenteli äskettäin puolentoista vuoden pätkän. Hän arvosti erityisesti lehden tarjoamaa toimintavapautta.

– Siellä toimittajia kannustettiin ideoimaan itse, pohtimaan, mikä olisi kiinnostavaa. Yliopistoltahan löytyy asiantuntemusta käytännössä melkein mihin tahansa. Työyhteisö oli myös todella kiva. Lehdellä ei mielestäni vain ole sitä lukijakuntaa, jonka se ansaitsisi.

Helsingin Sanomien tiedetoimituksessa lukijoita tuli huomattavasti enemmän. Siellä Merimaa työskenteli tällä vuosikymmenellä pätkissä vajaan neljän vuoden ajan. Hän toimitti myös suosittua Lasten tiedekysymykset -palstaa yhdessä Touko Kauppisen kanssa yli kymmenen vuotta. Samalla hän avusti Tiede-lehteä.

– Helsingin Sanomilla on tarvittaessa todella hyvät resurssit, ja sen kautta voi edelleen tavoittaa lukijamääriä, joita on hyvin vaikea tavoittaa muutoin.

Tiedejournalismissa haastetaan harvemmin

Merimaa kertoo pitävänsä siitä, kuinka tiedejournalismissa haastattelijan ja haastateltavan suhde on myötäsukaisempi kuin monella muulla journalismin alalla.

– Jos ajattelee politiikan journalismia tai talousuutisia, niin ei niissä olla vastaavalla tavalla samalla puolella haastateltavan kanssa. Tiedejournalismia tehtäessä haastateltavan ja haastattelijan intressit ovat useimmiten samat. On tullut jotain uutta mielenkiintoista tietoa tai sitten on ihan vain vanhaa perustutkimusta, jota halutaan välittää suurelle yleisölle. Tämä tekee haastattelutilanteista usein miellyttäviä.

Tiedejournalismissa haastateltavia ylipäänsä haastetaan paljon vähemmän kuin muilla journalismin aloilla, Merimaa sanoo. Yksi syy siihen on se, että haastateltavat tietävät aiheesta yleensä valtavan paljon enemmän kuin toimittaja. Lisäksi tiedejournalismissa on pitkälle kyse tiedosta.

– Politiikka puolestaan on arvoista kiinni. Ja arvoja voi haastaa paljon helpommin kuin tietoa.

Joskus journalismin pelisäännöt ovat kuitenkin tutkijoille outoja.

– Tieteellisiä artikkeleita kirjoitetaan nykyään konsortioissa ja muissa erilaisissa kokoonpanoissa. Ehkä sen takia moni kuvittelee, että toimittajan kanssa kirjoitetaan yhteisartikkelia – että se, mitä toimittaja lähettää, olisi versio, jota sitten editoidaan vapaasti ja josta tehdään yhdessä lopputulos.

Merimaa kertoo kirjoittaneensa juttuja mielellään miltä tieteenalalta tahansa, mutta toiset aiheet ovat toki vaikeampia. Erityisen vaikeita tapauksia on tullut vastaan matematiikasta. Kesällä 2022 Merimaa kirjoitti lyhyesti Fields-mitalisti Maryna Vjazovskasta, joka oli kehittänyt tavan pakata palloja mahdollisimman tiiviisti kahdeksanulotteisessa tilassa.

– Vjazovkan ratkaisun merkityksen tajuaminen vaatisi matematiikan osaamista tavalla, jota minä en osaa ja jota yli 99 prosenttia lukijoista ei varmasti osaa. Ja kyseessä oli helpoimmin popularisoitava aihe vuoden neljästä Fieldsin mitalistista.

– Matematiikasta puhuminen on välttämättä vähän ulkopuolista. Olen ajatellut, että matematiikka on oma kielensä ja sitä osaamattomana joutuu vain ulkoapäin kuvailemaan, mitä sillä kielellä ehkä tehdään.

Kun Merimaalta kysyy vaikuttavia haastateltavia, hän mainitsee ensin historioitsija Jared Diamondin ja sen jälkeen nobelistit taloustieteilijä Daron Acemoğlun ja fyysikko ja matemaatikko Roger Penrosen. Penrosea Merimaa haastatteli Tiedetoimittajaan.

– Kävin Sir Roger Penrosen kotona Oxfordissa. Hän oli erikoinen persoona, jonka kanssa oli erittäin kiinnostavaa jutella. Penrose oli erittäin ystävällinen, mutta välillä ehkä oletti kuulijan ymmärtävän enemmän kuin kuulija aina ymmärsi. Ei päästänyt helpolla.

Lehdistötiedotetta ei tehdä lukija edellä

Lokakuusta 2025 alkaen Merimaa on työskennellyt viestinnän asiantuntijana Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella. Vastuualueisiin kuuluvat kemia, fysiikka, geotieteet, maantieteet ja fysiikan instituutti.

Merimaa esimerkiksi antaa tutkijoille mediakoulutusta ja vastaa päivystävään mediapuhelimeen. Ja jos tutkija saa haastattelupyynnön tai haluaa itse lähestyä medioita, hän voi mennä kysymään Merimaalta neuvoja.

Lehtijuttujen kirjoittaminen on vaihtunut lehdistötiedotteiden laatimiseen. Helsingin yliopistolla on nykyään linjana tehdä vähemmän mutta parempia lehdistötiedotteita, Merimaa kertoo. Hän on joutunut jo kertomaan tutkijoille, ettei suurta yleisöä kauheasti kiinnosta tutkimushankkeen alkaminen tai rahoituksen saaminen siihen. Mediatilaa saavat ennen kaikkea tutkimustulokset.

Suuri muutos työssä on siinä, ettei lukija ole enää yhtä määräävässä asemassa.

– Journalismissa ajatellaan aina lukijaa. Tiedotetta tai vastaavaa tehdessä ajatellaan paljon laajemmin: mitä tutkija haluaa, mitä tutkimuksen rahoittaja mahdollisesti haluaa, mitä yliopiston johto voi haluta.

Journalismissa näkökulman voi rajata tehokkaammin, Merimaa muistuttaa ja jatkaa, että juuri tästä syystä Helsingin yliopiston verkkosivujen luetuimmat jutut tekee Yliopisto-lehti. Lehdellä ei ole samoja velvoitteita kuin viestinnällä. Tämä on yksi tärkeä syy, miksi hän toivoo journalistisesti riippumattoman Yliopisto-lehden säilyvän tulevaisuudessakin. Muu viestintä ei voi korvata sitä.

Mediapalveluun soittelevat joskus myös entiset journalistikollegat, jotka etsiskelevät asiantuntijoita haastateltavaksi. Yllätyksenä on tullut se, ettei yliopisto aina tavoita omia tutkijoitaan kovin helposti.

– Tutkijoilla ei ole kellokortteja tai työaikoja. Meillä ei ole edes kaikkien työntekijöiden puhelinnumeroa, jonka voisimme antaa eteenpäin tai edes tietäisimme. Yliopisto on tietyllä tavalla vapaa työyhteisö, ja se aiheuttaa viestinnälle haasteita etenkin uutistilanteissa.

Kuka Teräsmies on oikeasti?

Maailma on muuttunut Merimaan yli 20-vuotisen tiedetoimittajauran aikana.

Pikku-uutisia, joiden kirjoittamisesta ura aikoinaan lähti liikkeelle, ei osteta ulkopuolelta läheskään entiseen malliin. Kun Merimaa työskenteli viime vuonna joitain kuukausia freelancerina, hän huomasi budjettien kiristyneen. Kuukaudesta toiseen toistuvia vakikeikkoja ei ollut tarjolla, vaan jutut täytyi sopia yksitellen.

Samalla mediamaailman muutos näkyy tiedeviestinnässä. Merimaa kertoo, että matemaattis-luonnontieteellisillä aloilla painopiste on siirtynyt suomalaisista tiedotusvälineistä ulkomaille.

–  Se että saamme tiedot läpi Forbesiin, MSN.comiin, Hacker Newsiin tai vastaavaan on meidän kannaltamme samalla lailla relevanttia kuin Helsingin Sanomat tai Yleisradio. Maailmalla yleisö on laajempi, mutta toisaalta julkisesti rahoitetun yliopiston pitää pystyä perustelemaan tärkeytensä juuri Suomessa.

Merimaa toivoo Suomeen riippumatonta ja hyvin resursoitua tiedejournalismia ja erityisesti tiedeuutisten seurantaa. Hän lisää heti, että yhtälö ei ole helppo, koska journalismin tekeminen on kallista eikä lukijoiden into maksaa näytä olevan nousussa. Merimaa uskoo, että tulevaisuudessa yhä suurempi osa tieteen popularisoinnista tulee yliopistoilta tai tutkimuslaitoksilta. Se vaatii lukijoilta enemmän medialukutaitoa.

Vaikka työt ovat vaihtuneet viestintään, Merimaa näkee toimittajan työssä edelleen omanlaistaan hohtoa.

– Teräsmies on salaiselta identiteetiltään toimittaja Clark Kent. Onkohan missään koskaan ollut supersankaria, jonka ammatti siviilissä on viestinnän asiantuntija.