Teuvo Peltoniemi

Tuoreessa Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia -kirjassa ja aikaisemmin tässä lehdessä (2015) olen kritisoinut Fukushiman vuoden 2011 ydinvoimalaonnettomuuden mediakäsittelyä, joka oli tiedetoimittajan näkökulmasta itkettävän vääristynyttä. Vinouma koski myös suomalaista mediaa.

Fukushiman onnettomuus Japanissa oli tietenkin karmaiseva katastrofitilanne, joten on syytä selvittää, kuinka säteilystä kirjoitetaan Suomessa normaalioloissa. Tässä artikkelissa otan esimerkiksi pari tuoreehkoa laajempaa uutisointia. Toinen on uutinen suomaistutkimuksesta, joka käsittelee ydinvoimaloiden sähköntuotannon korvaamista hiilivoimaloilla (joulukuu 2015) ja toinen säteilyturvakeskuksen mittarin havaitseman korkean cesiumarvon mediakäsittelyä maaliskuussa 2016.

Kivihiili ja ydinvoima

Journal of Geophysical Research -lehdessä julkaistussa tutkimusartikkelissa Tero Mielonen sekä Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmä selvittivät, kuinka paljon pienhiukkasten aiheuttamia kuolemantapauksista syntyisi, jos ydinvoimalat suljettaisiin ja korvattaisiin kivihiilivoimaloilla.
Tutkimuksen mukaan pelkän hiilen polttaminen aiheuttaisi joka vuosi jopa 150 000 ennenaikaista kuolemaa, joista 100 000 Euroopassa. Biomassan poltosta syntyvillä hiukkaspäästöillä vaikutukset voisivat olla samaa luokkaa, mutta nykyisillä menetelmillä näiden polttoaineiden eroja ei pystytä luotettavasti arvioimaan. Tutkimuksessa otettiin huomioon energiantuotannon päästöt, mutta ei koko polttoainetuotannon ketjua, joten esimerkiksi polttoaineen hankinnasta ja kuljettamisesta tulevat päästöt jäivät arvion ulkopuolelle.
Helsingin Sanomien tiedesivulla 30.12.2015 tutkimusta käsittelevän uutisen otsikkona on: ”Kivihiilen poltto olisi tappanut tuhansia” ja hiukan laajemmassa nettiversiossa vielä selkeämmin: ”Pelkän hiilen polttaminen aiheuttaisi vuosittain jopa 150 000 kuolemaa, arvioivat tutkijat.” Uutisen oli laatinut Sanomain tiedetoimitus. Kauppalehdessä 28.12.2015 otsikoitiin rämäkämmin ”Suomalaistutkimus: Ilman ydinvoimaa maailmassa kuolisi 150 000 ihmistä vuodessa”.
Yleisradio otsikoi tutkimuksesta tiedeuutissivullaan 28.12.2015: ”Tutkimus – Ydinvoiman korvaaminen kivihiilellä kasvattaisi rajusti ennenaikaisia kuolemia.” Ylen uutisessa myös haastateltiin artikkelin päätutkijaa Tero Mielosta, joka kertoo kuinka tämän asian tutkimukselle oli tarvetta kun ”ydinvoimasta ollaan luopumassa Saksassa, ja Japanissa on vastustettu ydinvoimaloiden uudelleenkäynnistämistä Fukushiman jälkeen.”
Uutisessa korostetaan tutkimuksen rajauksia, kuten polttoainetuotannon ketjun osuutta, ja erityisesti painotetaan, ettei tutkimus ottanut huomioon ”ydinvoimaan liittyviä riskejä, kuten ydinvoimalaonnettomuuksia, radioaktiivisen jätteen säilyttämistä tai ydinpolttoaineen rikastamista asekäyttöön.”
Kiinnostavaa on, että suppeissa hiukkaspäästöjä koskevassa uutisissa niin Ylessä kuin Hesarissa ydinvoimaloiden potentiaaliset riskit nostetaan korostuneesti esille. Nehän ovat aika kaukana tutkimuksen perusteemasta. Ydinpolttoaineen rikastaminen asekäyttöön kuulostaa kovin eri sarjan ongelmalta verrattuna hiilivoimaloiden koko ajan toteutuvaan haittaan, pienhiukkaspäästöihin.
Hesarissa vielä muistutetaan, että tutkimus ”ei ole kannanotto ydinvoiman puolesta”. Tosin Hesarin jutun ensimmäisessä yleisökommentissa kuitenkin todetaan heti kärkeen: ”Tämä oli sittenkin kannanotto ydinvoiman puolesta.” Ylen ensimmäisessä yleisökommentissa taas kysytään: ”Eikö tämä ole nollatutkimus: vartailu ei perustu vallitsevaan tilanteeseen ja merkittäviä tekijöitä on rajattu ulos.”

Tuhatkertainen määrä cesiumia

STUK:in mittarin pamahtaminen näyttämään tuhat kertaa tavanmukaista suurempaa cesium-määrää aiheutti Helsingin Sanomissa vilinää, olihan aihe epäilemättä suurta yleisöä kovasti kiinnostava. Muutos on aina uutinen, puhumattakaan siitä, että joku säteily nousee tuhatkertaiseksi. Päivän kotimaan pääjuttua oli ollut laatimassa kolme toimittajaa.
Aiheen otsikoinnissa 7.3.2016 ei ole huomauttamisen sijaa. Huomiota kiinnittävän ”Helsingin ilmassa tuhatkertainen määrä radioaktiivista cesiumia verrattuna normaaliin – myös lokakuussa poikkeuksellinen havainto” jälkeen heti alaotsikossa kerrottiin asia, joka Fukushiman uutisoinnissa usein unohtui: ”Ilmassa olleen cesiumin määrällä ei ole vaikutusta ihmisen terveyteen.”

Aihetta seurattiin aktiivisesti useita päiviä, kuten alaotsikossa myös oli luvattu. Vähitellen tapahtuma sai farssimaisia piirteitä. Kyse oli yhden ainoan mittarin tuloksista ja vertailumittareista saatiin aineistoa hämmästyttävän hitaasti. Toisaalta vertailutietojen hidas saapuminen antoi mahdollisuuden spekulatiivisiin haastatteluihin ja toimittajien omiinkin arvauksiin säteilyn alkuperästä ja ilmansuunnista. Raportoinnissa huolehdittiin tarkasti siitä, että säteilypiikin fysikaaliset ominaisuudet, kuten hiukkasten yhdenmukaisuus, otettiin huomioon. Lopulta säteilylähteeksi osoittautui STUK:in oma rakennus ja siellä toimiva pienyritys.
Asiaa edelleen raportoitaessa kerrottiin kiinnostavasti, että vaikka löydetty säteily ei ole terveydelle vaarallista, se voi saastuttaa keskuksen herkät mittarit, joten puhdistustyöt tehdään erittäin huolellisesti. Säteilyn erityismerkityksestä kertoo tietysti se, että jos tällainen mittaustulos olisi saatu joistakin tavallisimmista vaarallisista aineista, se tuskin olisi kelvannut näin suureksi uutisaiheeksi.
Mutta kaiken kaikkiaan juttu on oppikirjamateriaalia siitä, miten yleisöä kiinnostavasta säteilyaiheesta voidaan tehdä hyvää journalismia ilman liioittelua. Toivottavasti sama tarkkuutta sovelletaan myös seuraavan oikean säteilyonnettomuuden raportoinnissa.

Vihat ja tabut säteilyuutisoinnissa

Näiden kahden säteilyuutisen mediakäsittely on ilahduttavan asiallista ja tarkkaa. Jos tähän pieneen otokseen on luottaminen, voi olla, että suomalainen asiamedia on tässä ryhdistäytynyt ja tehnyt pesäeroa hömppämedioiden ja netin pelkouutisointiin.
Mielosen ryhmän raportin uutisoinnissa huomiota kiinnittää kuitenkin ydinvoimaloiden objektiivisen raportoinnin miltei tabuluonne. Tutkimuksen rajaukset ja neutralisoiva viittaus ydinvoimaan mainitaan kuitenkin myös itse tutkimusartikkelissa, ei pelkästään raporttia esittelevissä uutisissa. Erikoistutkija Tero Mielonen kertoo 19.3.2016 tehdyssä sähköpostihaastattelussa, miksi artikkelissa harjoitettiin myös itsesensuuria:
”Energiantuotanto herättää syviä tunteita monissa ihmisissä, joten tässä on yritetty mennä kieli keskellä suuta. Emme halua leimautua minkään tietyn energiamuodon lobbareiksi. Meidän tehtävänä ei ole markkinoida mitään, vaan tuottaa puolueetonta tietoa eri energiavaihtoehtojen vaikutuksista ympäristöön ja terveyteen. Meidän osaamisaluettamme ovat pienhiukkaset, joten tarkastelumme rajoittui niiden vaikutuksiin. Mutta kommentteja tuli niin ydinvoiman puolesta kuin vastaankin. Siinä ohessa tutkimus luonnollisesti luokiteltiin huuhaaksi. Mediassa asia uutisoitiin ydinvoima vs. kivihiili -tyyppisesti, vaikka tosiasiassa halusimme vain nostaa esille, että terveyden ja ilmaston kannalta ydinvoiman korvaamista ei kannata tehdä kivihiilellä (ehkei myöskään biomassaa polttamalla), vaan joillain muilla energialähteillä. Noissa näkökulmissa on pieni, mutta selvä ero.”
Viime aikoina tutkijoiden itsesensuurista ja vihapostista puhuttaessa esimerkiksi on nostettu pääasiassa rasismia tutkivia yhteiskuntatieteilijöitä, ei juuri lainkaan luonnontieteilijöitä ja lääketieteen tutkijoita. Ehkä olisi paikallaan haastatella tutkijoita myös vaikkapa geenitekniikan, säteilyn, tai rokotusten alueelta eli tutkimusteemoista, joista ihmisillä on suuria intohimoja, ennakkoluuloja tai fobioita, mutta yleensä kovin vähän todellista tietoa.