Helena Raunio


Olen perusluonteeltani uutistoimittaja, ja innostun uuden ja uutisen edessä. Toimittajan työssäni palkitsevinta onkin yhä löytämisen ilo. Tämä koskee niin aikakauslehtien tekniikka-, tiede- ja tutkimusjuttuja kuin säätiöiden ja yhdistysten omia julkaisuja. Jaksan kaivella syntyjä syviä.
Pisin työurani on ollut Tekniikka&Talous -lehdessä, yli 30 vuotta. Olen työskennellyt myös eri päivälehdissä, verkkolehdissä ja yrityksissä, sillä peruskoulutukseltani olen ekonomi. Tampereen yliopiston journalistiopinnot vetivät minut kuitenkin lehdistöön. Oman toiminimen perustin vuonna 2017.
Koska koen, että mikään aihepiiri ei saa olla toimittajan työssä vierasta, olen kirjoittanut skaalalla oopperasta energiaan ja logistiikasta kehitysvammaisiin.
Harrastuksia minulla on kaksi: yhdistykset ja musiikki, jossa kiinnostukseni on oopperasta rock-musiikkiin.
Koska verkostoituminen on ammatissani sosiaalinen välttämättömyys, toimin Tekniikan toimittajien eli Presstekin sekä Ympäristötoimittajien hallituksissa. Olen myös globaaliksi muuttuneen Clean Energy Wire-journalistiverkoston Pohjoismaiden yhteyshenkilö.
Osallistun mielelläni myös Terveystoimittajien, Taloustoimittajien sekä Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton tarjoamaan ohjelmaan.
Nyt on minun vuoroni antaa yhdistyksille omaa työpanostani, toivottavasti opiksi ja iloksi.

Lue myös:

Luonto, ystäväni

Luonto, ystäväni

  Hiirenkorvia, sinivuokkoja, muuttolintuja. Aurinko välkkyy puroissa. Kevät on taas purskahtamaisillaan täyteen loistoonsa. En jaksa pilata päivääni märehtimällä näin kauniina päivänä maailman tilaa ja megalomaanisia diktaattoreita, joten annan ajatusteni...

Valokuvien kulttuurinen louhinta muokkaa kuvien tarinan uudeksi

Valokuvien kulttuurinen louhinta muokkaa kuvien tarinan uudeksi

    Found photography on ilmiö jossa tuntemattomien harrastelijoiden ottamia valokuvia otetaan uusiokäyttöön haalimalla niitä kirpputoreilta, huutokaupoista ja kellareista. Sitten kuvia muokataan, järjestellään ja laitetaan esille taiteellisessa tai muussa...

Kaikki ei voi perustua siihen miltä tuntuu

Kaikki ei voi perustua siihen miltä tuntuu

Yhteiskunta ja talous eivät aina noudata niitä lakeja, joita haluttiin. Silloin tavallisetkin asiat voivat käydä kummallisiksi. HS:ssä nuori aikuinen vuokralainen kertoo, että joutui muuttamaan vuokra-asunnostaan liian korkean vuokran takia. Myöhemmin hän pettyi, kun...