Heljä Salonen


Olen tyypillinen toimittaja eli motivoidun helposti ja hetkessä uusista asioista, joita selvittelen mielelläni.
Terveystoimittajana tehtävänäni on kirjoittaa lukijoille asiaa terveydestä niin, että lukija saa siitä jotain hyötyä. Hyöty voi olla selkeitä vinkkejä omaan elämään ja sen valintoihin, mutta hyötyä on myös sellainen tieto, jota voi vain pohtia.
Olen työskennellyt Iltalehdessä yli 30 vuotta, eri osastoilla. Ennen Tiedetoimittajien hallituspaikkaa toimin kolme vuotta Terveystoimittajien puheenjohtajana. Olen myös Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton johtokunnan jäsen.
Virkistäydyn tekemällä asioita, joihin ei tarvita sähköisiä välineitä. Harrastan talviuintia, käsitöiden tekemistä, paperikirjojen lukemista, burleskitanssia ja kehonhuoltotekniikoita. Käyn kuuntelemassa uutta klassista musiikkia ja katsomassa nykytanssia. Rauhoitun lukemalla ruoka- tai keittokirjoja. Olen kirjoittanut kirjan sienestämisestä.

Lue myös:

Pojat unelmoivat, mutta isien polku on kuollut

Pojat unelmoivat, mutta isien polku on kuollut

Hesarin Kuukausiliitteessä oli juttua yhdeksäsluokkalaisista pojista. Pojilla oli samanlaiset unelmat kuin 35 vuotta sitten, kun itse olin samanikäinen. Tuolloin, 90-luvun alussa, elettiin laman syvintä vaihetta, mutta pian talous lähti nopeaan kasvuun. Suurimmalla...

Euroopan erityisin luontosuhde

Euroopan erityisin luontosuhde

  Uskottelemme itsellemme monenlaisia asioita. Me suomalaiset esimerkiksi uskomme epämääräisesti olevamme jonkinlaista ”luontokansaa”, vaikka emme kävisi kerrostalon parkkipaikkaa pidemmällä eräilemässä. Pönkitämme luontokansamyytin avulla identiteettiämme. Tätä...

Lapset unohdettiin alkoholilain uutisoinnissa

Lapset unohdettiin alkoholilain uutisoinnissa

Tyhjät pullot ovat ristiriitaisen lohdullinen näky alkoholistiperheen lapselle. Nyt se on ohi, ainakin vähäksi aikaa! Siksi monet kaatavat sammuneen vanhemman (tai vanhempien) loput viinat viemäriin, jos uskaltavat. Monet eivät uskalla. Vanhempiensa juomisesta...