
Olen tyypillinen toimittaja eli motivoidun helposti ja hetkessä uusista asioista, joita selvittelen mielelläni.
Terveystoimittajana tehtävänäni on kirjoittaa lukijoille asiaa terveydestä niin, että lukija saa siitä jotain hyötyä. Hyöty voi olla selkeitä vinkkejä omaan elämään ja sen valintoihin, mutta hyötyä on myös sellainen tieto, jota voi vain pohtia.
Olen työskennellyt Iltalehdessä yli 30 vuotta, eri osastoilla. Ennen Tiedetoimittajien hallituspaikkaa toimin kolme vuotta Terveystoimittajien puheenjohtajana. Olen myös Suomalaisen Sanomalehtimiesliiton johtokunnan jäsen.
Virkistäydyn tekemällä asioita, joihin ei tarvita sähköisiä välineitä. Harrastan talviuintia, käsitöiden tekemistä, paperikirjojen lukemista, burleskitanssia ja kehonhuoltotekniikoita. Käyn kuuntelemassa uutta klassista musiikkia ja katsomassa nykytanssia. Rauhoitun lukemalla ruoka- tai keittokirjoja. Olen kirjoittanut kirjan sienestämisestä.
Monissa maissa ratkotaan samoja ongelmia – silti joskus vaikuttaa kuin olisimme pulminemme yksin
Aina toisinaan minulta Skotlannissa asuvana kysytään, mikä Isossa-Britanniassa tai Skotlannissa nyt puhuttaa. Yksi perusteltu vastaus on: pitkälti samat asiat, kuin Suomessa. Olipa asia iso tai pieni, huomaan maiden uutisvirtaa seuratessani usein miettiväni, miten...




