Tiina Raevaara

Tiina Raevaara
Olen koulutukseltani perinnöllisyystieteestä väitellyt biologi. Opiskeluaikoina innostuin kovasti tieteen yleistajuistamisesta – olinhan lapsesta saakka lukenut paljon, myös tietokirjoja. Helsingin yliopiston tarjoama tiedeviestinnän opetuskokonaisuus avasi ovet tiedeviestintään laajemminkin. Lyhyen post doc -kauden jälkeen heittäydyin vuonna 2007 vapaaksi kirjoittajaksi.
Toinen rakas kirjoittamisen laji minulle on kaunokirjallisuus. Esikoisromaanini ilmestyi vuonna 2008, ja tähän mennessä olen kirjoittanut viisi kaunokirjallista teosta. Tietokirjani “Koiraksi ihmiselle” (2011) taas kertoo koiran evoluutiosta.
Olen vuosien varrella tehnyt yleistajuisia tiedejuttuja hyvin monenlaisiin lehtiin, aina Helsingin Sanomista pieneen Särö-kulttuurilehteen. Tällä hetkellä pidän tiedeaiheista blogia Suomen Kuvalehden nettisivuilla ja kolumnoin muun muassa Lääkärilehteen. Työn alla on aina vähintään kaksi kirjaprojektia. Kiertelen myös paljon puhumassa tieteen yleistajuistamisesta ja sosiaalisen median hyödyistä tieteentekijöille.

Lue myös:

Tarinat ja data vihreästä siirtymästä

Tarinat ja data vihreästä siirtymästä

Mediassa, poliittisessa puheessa ja erilaisissa kestävään talouteen tai kestävyyttä edistävään tutkimukseen ja koulutukseen liittyvissä tilaisuuksissa toistuu tarina siitä, että Suomi on edelläkävijä vihreässä siirtymässä. Samoissa yhteyksissä puhutaan kuitenkin...

Oikeutta luonnolle – myös lakien tasolla

Oikeutta luonnolle – myös lakien tasolla

  Yksi tämän vuoden tärkeimmistä päivämääristä omassa kalenterissani oli 1.6.2023. Silloin voimaan astui uusi luonnonsuojelulaki. Laki on merkittävä, koska siihen on kirjattu monia uudistuksia, jotka näyttävät kapulakielisinä melko mitäänsanomattomilta, mutta kun...

Altavastaaja muuntui hyökkääjäksi

Altavastaaja muuntui hyökkääjäksi

  Uutismedia on koko kesän uutterasti paljastanut valtionvarainministeri Riikka Purran rasistisia kirjoituksia ja samalla kärttänyt ”selvää irtisanoutumista rasismista”. Tuloksetta. Purran painostaminen on vain johtanut perussuomalaisten rivien tiivistymiseen ja...

Varo tietoa – se on lahja, jota ei voi palauttaa

Varo tietoa – se on lahja, jota ei voi palauttaa

Tiedon vastaanottaminen on siinä mielessä peruuttamatonta, että kerran jonkin tiedon saatuasi et voi enää jatkaa elämääsi samana ihmisenä kuin siihen asti. Tiedät nyt jotain mitä äsken et, etkä voi enää pakittaa lähtöruutuun ja katsoa maailmaa samoin silmin kuin vielä...