Tietokirjan kirjoittanut tuttava kertoi, että ennen suoraa tv-lähetystä häneltä kysyttiin, olisiko hänellä kerrottavanaan itsestään jotain erityistä. Mainittiin ahdistus ja masennus. Myös hyvin askeettisesti eläminen olisi ollut sellaista tarinaa, jota aivan muusta asiasta tietokirjan kirjoittanut tuttavani olisi mieluusti saanut lähetyksessä kertoa.
Toimittajan työssä on vaikeutensa, mutta helppoa ei ole nykyään haastateltavillakaan. Erityisen erityistä tarinaa ja omaa uutista haetaan monin keinoin.
Skuuppi on toimittajalle aina voitto. Olen itsekin pyytänyt, onko mahdollista saada haastattelu niin, että se julkaistaan edustamassani mediassa ensiksi. Skuupinnälkää pitää toimittajalla ollakin.
Yksittäinen ihminen voi lähes vapaasti päättää, kenelle ja milloin hän omaa elämäänsä koskevan haastattelun antaa, vaikkapa yksinoikeudella. Kun haastateltavana on henkilö, jolla on selkeästi määriteltävä työnantaja ja henkilö kertoo haastattelussa nimenomaan tälle työnantajalle tekemänsä työn sisällöstä, yksinoikeuden myöntäminen ei ole enää näin yksinkertaista.
Toimittaja jutteli vapaa-ajan riennoissaan tutkijan kanssa, jonka kertoi tutkimuksensa tuloksesta. Tulos vaikutti toimittajan mielestä uutiselta. Tutkija lupasi laittaa työpostistaan lisää tietoa. Viesti tulikin, mutta se oli sisällöltään aivan toisenlainen kuin mitä toimittaja odotti.
Suuressa yliopistossa työskentelevä tutkija kirjoitti, että ison mediatalon edustaja oli jo ehtinyt kysyä tutkimuksen tuloksesta. Tutkijan mukaan mediatalon toive oli, että tutkimuksesta ei kerrota muille medioille ennen kuin juttu aiheesta on ilmestynyt tämän mediatalon julkaisussa. Tähän pyyntöön oli tutkijan mukaan suostuttu.
Juttuja yksinoikeudella on aina tehty, mutta onko eettisesti oikein, että julkisin varoin toimiva yliopisto tekee mediatalojen kanssa yksinoikeusdiilejä tutkimustuloksista? Mitä teen itse, jos minulle tarjotaan yksinoikeudella jotain tutkimustulosta?
Tapa antaa tutkimusuutisia yksinoikeudella jollekin medialle voi tehdä entistä vaikeammaksi toteuttaa journalismin velvollisuutta totuudenmukaisesta tiedonvälityksestä.
Kun muissa medioissa nähdään, että jossain jutussa on kysymys yksinoikeusuutisesta, niiden mielenkiinto voi lopahtaa. Ne eivät kirjoita kyseisestä tutkimuksesta välttämättä sanaakaan, jos kysymyksessä ei ole poikkeuksellisen mielenkiintoinen tutkimus. Yksinoikeusdiili tutkimusuutisesta saattaa estää sen, että tieto tulisi mahdollisimman monen silmiin ja korviin.
Entä mitä hyötyä yliopisto pyrkii saamaan aikaan sillä, että se antaa jollekin medialle yksinoikeuden tutkimustulosta kertomiseen?
Journalismiin tuntuu putkahtelevan uusia eettisiä kysymyksiä kuin uusia outoja kasvinalkuja keväiseen kukkapenkkiin. Vanhojen vaikeiden eettisten kysymysten rinnalle sikiää kysymyksiä digitaalisuudesta ja tekoälystä.
Tarve ymmärtää maailmaa vain kasvaa. Siinä riittää tiedetoimittajilla työsarkaa, mutta välillä pitää myös rentoutua. Elämyksellistä kesää, parahin tiedetoimittajakollega!