Thomas Wilhelmsson: Yliopistouudistus — tarkoitus, toteutus ja tulokset. Gaudeamus 2021.
Harvasta asiasta on yliopistolla väännetty kättä kuin vuonna 2010 voimaantulleesta yliopistouudistuksesta. Helsingin yliopiston entinen kansleri ja tuolloinen rehtori kuuluu lain puolestapuhujiin. Kirjassaan hän käy tarkasti läpi lain suunnittelun ja täytäntöönpanon kaikki vaiheet ja lopuksi kysyy, mitä uudistuksesta on seurannut. Samalla Wilhelmsson vastaa yliopistouudistuksen kriitikkojen syytöksiin ja argumentteihin.
Yksi syytöksistä oli, että uudistus vietiin salaa läpi henkilöstölle kertomatta. Wilhelmsson toteaa, että uudistusta viriteltiin jo 2000-luvun alkupuoliskolla ja myöskin yhteistyö sujui mutkattomasti.
Toinen syytös kohdistuu siihen, että hallitukseen voidaan valita ulkopuolisia, joista monet edustavat taloutta. Mutta esimerkiksi ensimmäiseen hallitukseen kuului 13 jäsentä, joista vain yksi, Jorma Ollila, edusti selvästi taloutta. Tärkeintä on, että yliopisto saa itse päättää keitä valitaan.
Laitosten yhdistäminen niin ikään sai kritiikkiä osakseen. Kuitenkin yhdistäminen estää siiloitumista ja vuorovaikutus eri alojen välillä on hedelmällistä. Tiedettä ja taidetta sulavasti yhdistävä Aalto-yliopisto toimii tässä lippulaivana.
Uusi vahva johtaminen koettiin käskytyksen saapumisena vapaan tutkimuksen kentälle. Wilhelmsson toteaa, että uusi johtaminen tarkoittaa dialogia ihmisten välillä. Tähän voisin lisätä, että 2000-luvun runsas johtamiskirjallisuus varsinaisessa bisnesmaailmassakin korostaa johtajan ja johdettavien avointa dialogia — kannustavan ja innostavan johtajan alaisuudessa työntekijät saavat aikaan parempaa jälkeä kuin pelolla hallitsevan käskyttäjän.
Lisäksi globaali monimutkainen yliopisto tarvitsee kapteenin, joka pystyy hahmottamaan kokonaisuuden. Esimerkiksi ennen hajallaan olevat yksiköt on koottu selkeäksi ja johdonmukaiseksi neljän kampuksen ryhmäksi keskustaan, Kumpulaan, Meilahteen ja Viikkiin.
Huolta herätti yliopistojen irtautuminen valtiosta ja virkasuhteiden muuttuminen työsuhteiksi. Tämä on vain hyvä asia, koska valtio vieläkin etenkin talouden tasolla kahlehtii yliopistojen autonomiaa esim. indikaattoriojauksella, jolla mitataan henkilökunnan ja opiskelijoiden määriä, annetaan pisteitä tietyillä foorumeilla julkaistuista artikkeleista jne.
Wilhelmsson tähdentää, että juuri autonomia tutkimuksesta hallintoon ja talouteen on vapaan ja luovan tutkimuksen kivijalka, jonka ympärille kaikki muut uudistuksen mukanaan tuomat muutokset kiertyvät.
Wilhelmsson laittaakin lain voimaan tulon jälkeen lisääntyneen kuormituksen ja työpahoinvoinnin isoja leikkauksia tehneen Juha Sipilän hallituksen tilille.
Tulevaisuuden haasteista suurimpia on yliopiston siirtyminen digiaikaan. Korona on helpottanut siirtymistä ajamalla ihmisiä etätöihin. Samalla korona on, etenkin opiskelijoiden pahoinvoinnin vuoksi, osoittanut perinteisen mutta aliarvostetun opetuksen merkittävyyden. Tulevaisuudessa etä- ja perinteinen opiskelu ja tutkimus pitäisi osata sulavasti yhdistää, toteaa Wilhelmsson.
Selkeä ja perusteellinen Yliopistouudistuskaan tuskin on viimeinen sana uudistusta koskevassa keskustelussa. Taustalla väikkyy myöskin vasemmiston ja oikeiston välinen köydenveto, missä Wilhelmsson kallistuu oikealle ja myöskin uudistuksesta innostuneimmat poliitikot löytyvät kokoomuksen riveistä.
Mutta eikö puolueettomuudellaan ylpeilevän tieteen tulisi irtautua ideologioista ja katsoa asioita kaikkien kannalta.
