Esa Ruuskanen, Paula Schönach, Kari Väyrynen (toim.): Suomen ympäristöhistoria 1700-luvulta nykyaikaan. Vastapaino 2021. 473 s.
Suomen ympäristöhistoria on saavuttanut omanlaisensa huipun kansainvälisessä vertailussa: jos maailman kaikki maat kuluttaisivat yhtä paljon kuin metsäkansa, tarvittaisiin lähes neljän maapallon verran resursseja, todetaan käsillä olevassa kirjassa.
Ympäristön turmeleminen alkoi voittokulkunsa 1700-luvulla koko Euroopassa, kun höyrykoneet ja muut tieteen sovellukset saatiin käyttöön nousevan teollisuuden tarpeita palvelemaan. 1700-luvulla alkoi hyödyn aikakausi, joka nyt on tullut tiensä päähän.
Kirjassa käydään läpi maankuori, ilmakehä, vesistöt, metsät, arktinen ympäristö, luonnonvaraiset eläimet, kaupungit, kulutus sekä suomalaisen ympäristöajattelu ja kansainvälinen yhteistyö. Kaikki tämä sidotaan tiukasti kunkin aikakauden aatteisiin, arvoihin ja asenteisiin.
Jo 1800-luvulla ympäristöstä kannettiin huolta. Nykyisen Postitalon paikalla ollut kaasulaitos tuprutti ”ilkeitä katkuja”, joista kansalaiset valittivat. Ympäristöhuoli oli tuolloin vielä paikallista ja subjektiivista, koska se perustui enemmän kansalaisten aisteihin kuin tarkkoihin tieteellisiin mittauksiin.
Monia haittoja siedettiin, koska niiden katsottiin olevan kohtuullinen hinta edistyksestä ja elintason paranemisesta. Tuolloin uskottiin vielä rajattomaan talouskasvuun, ja korkeuksiin kohoavat savupiiput symbolivat turvallisuutta, lämpöä ja hyvinvointia. ” Kasvun rajoista” alettiin puhua vasta 60-luvulla, joka oli vallankumouksellinen aikakausi myöskin ympäristöasioiden suhteen.
Mutta esim. vielä 70-luvulla tehtaat tyhjensivät löyhkääviä jätteitään ilmaan ja vesiin niin ahkerasti, että kantaa otettiin jopa populaariviihteen piirissä. Irwinin ”Lievestuoreen liisa” ja Kirkan ”varrella virran” kipusivat listojen kärkisijoille.
70-luvun öljykriisi kannusti vähentämään öljyn käyttöä, mutta syynä oli korkea hinta ja huono saatavuus. Kasvihuonepäästöjen vähentäminen nousi keskiöön 80- ja 90-lukujen taitteessa.
Kehitys on kulkenut paikallisesta globaaliin, ja tieteen modernit instrumentit mahdollistavat silmälle näkymättömien kaikkialla leijuvien ja leviävien hiukkasten havaitsemisen.
Entä nykyhetki ja tulevaisuus? Ongelmana on, että eri kansoilla on ristiriitaiset intressit ja arvot, jotka kilpailevat keskenään. Valtiot tavoittelevat johtoasemaa esim. ilmastonmuutoksen torjunnassa, mutta usein tämä jää pelkäksi retoriseksi peliksi.
Mutta, kirja ennustaa linkolalaiseen tyyliin, jos valtiot eivät pysty demokraattisin keinoin, on otettava käyttöön erilaiset pakkokeinot. Elämän jatkuminen on demokratiaa tärkeämpää, koska jälkimmäistä ei voi olla ilman edellistä.
