Saamelaisten kulttuurille luonto on elinehto. Arjelta ja elinkeinoilta tilaa nakertavat kuitenkin monet ympäristömuutokset, kuten ilmastonmuutos, luontokato, metsätalous, kaivostoiminta ja kullanhuuhdonta, rakennushankkeet ja eri matkailupalvelut. Eri tekijöiden kumulatiivisia eli kasautuvia vaikutuksia kulttuuriin ymmärretään toistaiseksi huonosti.

Tenojoki virtaa vakaasti helteisenä elokuun päivänä, kun Áslat Holmberg lappaa vettä tenonveneestään kotitalonsa rannassa. Vene on tunnetun veneenrakentajan Eino Laitin tekoa. Saamelaisneuvoston presidentti Holmberg on elänyt koko ikänsä Tenon varrella ja tuntee nimeltä sen suvannot, nivat, kosket ja könkäät. Vaikka Tenolla lohenkalastus kiellettiin vuonna 2021, Holmberg on halunnut pitää veneensä rannassa käyttökunnossa. ”Olisi orpo olo muuten”, hän toteaa.

Luontoon juurtunut kulttuuri

Saamelaiskulttuurin elinehto on sen harjoittaminen luonnossa, eli esimerkiksi kalastaminen, metsästäminen, marjastaminen ja poronhoito. Luonto ja luonnonmateriaalit ovat keskeisiä myös perinteisissä saamenkäsitöissä, duodjissa. ”Elämiseen ja luonnon hyödyntämiseen tarvittava tietotaito on niin käytäntöön sidottua, ettei se säily, ellei sitä voi harjoittaa”, Holmberg kiteyttää.

Luonnossa oppii luonnon lukemista. Perinteitä ja elinkeinoja harjoittaessa syntyy yhteys ympäristöön ja maisemaan. ”Tenolla tutuiksi tulevat muun muassa virtaa ja sen voimakkuutta koskeva termistö sekä lohen käyttäytyminen”, Holmberg kertoo. Perinteet heijastuvat myös kieleen ja sanastoon sekä paikannimistöön. Luonnon kohteet opitaan niissä kulkemalla ja vanhempia kulkijoita kuulemalla. Jos paikkoja ei tunne, on Tenokin vain yhtä ja samaa jokea, ei moninainen kohteiden, historian, tarinoiden ja merkitysten mosaiikki.

Kutistuva elintila

Saamenmaa, eli saamelaisten asuttama alue pohjoisessa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Kuolan niemimaalla, voi ulkopuolisesta näyttää suurelta osin asumattomalta erämaalta. Se on kuitenkin saamelaisten koti, missä eletään ja harjoitetaan elinkeinoja.

Saamenmaan maisema näyttäytyy tilavana ja avarana. Jos kuitenkin ladotaan päällekkäin kartat talousmetsistä, kaivoshankkeista, kullanhuuhdonnasta, kelkka-, koiravaljakko- ja vaellusreiteistä, teistä, tuulivoimaloista, sähkölinjoista, hotelleista ja asutuskeskuksista, paljastuu maankäytön mosaiikki. Tilaa ei olekaan niin paljon. Kun lisätään laaja-alaisten ympäristömuutosten, kuten ilmastonmuutoksen, vaikutukset, saamelaisten perinteistä luonnonkäyttöä nakerretaan jo monesta kulmasta.

”Ympäristömuutokset, luontokato ja kilpaileva maankäyttö vievät elintilaa perinteiltä”, Áslat Holmberg toteaa. ”Jos haitataan tapoja, joilla käytämme luontoa, meidän on vaikeampi paitsi harjoittaa elinkeinoja ja perinteitä myös siirtää niitä tuleville sukupolville.”

Esimerkiksi Tenojoen saamelaisten kulttuurille elintärkeä lohenkalastus oli vuosina 2021–2023 Tenojoella kokonaan kielletty lohikannan pienenemisen vuoksi. Kannan pienemisen syitä ei ole pystytty täysin selvittämään, ja osa taustatekijöistä näyttäisi liittyvän lohen elinympäristöön merellä. Tänä kesänä lohenkalastus on ollut sallittua yksittäistapauksissa poikkeusluvilla saamelaisen kalastuskulttuurin ylläpitämiseksi. ”Esimerkiksi lohipadon rakentaminen on kuitenkin niin työlästä, ettei sitä kannata parin kalan vuoksi tehdä”, Holmberg toteaa. Siten kyseistä osaamista pitäisi ylläpitää ja opettaa tuleville polville erillisissä hankkeissa.

Miten arvioida vaikutusten kokonaisuutta?

Saamelaisten oikeuksista säädetään niin kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa kuin esimerkiksi Suomen perustuslaissa ja sektorilainsäädännössä, kuten muun muassa ympäristönsuojelulaissa ja kaivoslaissa. Saamelaisilla on muiden alkuperäiskansojen tavoin oikeus omaan kulttuuriinsa sekä sen harjoittamiseen ja kehittämiseen. Kulttuurin heikentäminen on kielletty, ja valtion viranomaisille on säädetty velvoite kumulatiivisten vaikutusten arviointiin sekä neuvotteluun saamelaisten kanssa hankkeista, jotka voivat heidän kulttuuriinsa vaikuttaa. Sellaisten hankkeiden osalta tarvitaan saamelaisilta vapaa, tietoon perustuva ennakkosuostumus.

Vaikka yksittäisten muutosten tai hankkeiden vaikutukset saamelaiskulttuuriin tunnettaisiin, monien eri maankäyttöpaineiden eri alueilla kasautuvia eli kumulatiivisia kulttuurisia vaikutuksia tunnetaan kuitenkin vielä huonosti. ”Kumulatiivisia vaikutuksia ei usein arvioida ollenkaan, tai arvioinnissa on aukkoja”, Áslat Holmberg toteaa. ”Esimerkiksi kullanhuuhdonnan ja metsätalouden kumulatiiviset vaikutukset ovat suuria.”

Kumulatiivisten kulttuuristen vaikutusten arvioimiseen ei ole selkeitä käytäntöjä eikä riittävää resurssointia. Arviointien tekemisen lisäksi rahoitusta tarvittaisiin myös viranomaisten ja muiden toimijoiden kouluttamiseen sekä viestintään. Tiedonpuutteet saattavat heijastua myös asenteisiin. Toistaiseksi on lisäksi melko vähän konsultteja, jotka tuntevat saamelaisten oikeudet ja pystyvät siten arviointeja tekemään. ”Paljon on kiinni siitä, millaiset vaatimukset selvityksille asetetaan, millaista pätevyyttä edellytetään työn tekijältä ja vaaditaanko osallistamista”, Holmberg pohtii.

Yhteisön virtausten aistija

Kirjailija ja muusikko Niillas Holmberg soutaa tottunein ottein Utsjoessa kotitalonsa edustalla. Myös hänen tenonveneensä on Eino Laitin tekemä. Holmberg kertoo tulevaisuuden kotinsa olevan Tenojoen rannalla Jalvessa, mistä hän on perinyt äitinsä kotipaikan. ”Jalve tarkoittaa koskien välissä olevaa lyhyttä suvantoa”, kertoo Holmberg, joka kantaa kotipaikan nimeä myös saamenkielisessä nimessään.

Ympäristömuutokset ja luontokato vaikuttavat Holmbergin mukaan toisaalta siihen, miten saamelaiset itse maita käyttäisivät, ja toisaalta siihen, miten päätöksentekijät reagoivat saamelaisten elinympäristössä tapahtuviin muutoksiin. ”Toimintaamme rajoitetaan toisinaan todella epäloogisesti ja epäoikeudenmukaisesti, meitä kuulematta”, Holmberg toteaa. ”Silloin yhteys maihin ja vesiin alkaa muuttua ja rakoilla, mikä puolestaan vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kulttuuriin, kieleen ja maailmankuvaan.”

Holmberg kokee, että taiteilijana hänen työnsä on aistia yhteisössään tapahtuvaa liikehdintää, pinnanalaisuutta, erisuuntaisia virtauksia ja pulssia. ”En pelkästään tuo niitä esiin, vaan pyrin ynnäilemään niitä ja nostamaan esiin kulmia, jotka jokapäiväisissä keskusteluissa ehkä jäävät vähällä huomiolle”, Holmberg summaa. ”Spekuloin, uneksun ja tuon asioita näkyviin.”

Saamelaisnuoret risteyskohdassa

”Luonnon muuttuminen sekä risteävät maankäyttöpaineet vaikuttavat saamelaisten arkeen, kuten mahdollisuuksiin jatkaa elinkeinoja, puhua omaa kieltä ja harjoittaa kulttuuria”, toteaa poronhoitaja ja saamelaisvaikuttaja Anni-Sofia Niittyvuopio Inarissa Juutuanjoen kohistessa taustalla. Huoli oman kulttuurin ja elinkeinon säilymisestä vaikuttaa myös yhteisön sisällä esimerkiksi ihmisten välisiin suhteisiin. ”Meillä menee myös aivan tuhottomasti aikaa esimerkiksi sen miettimiseen, miten saisimme suojeltua luontoamme kaivostoiminnalta.”

Niittyvuopion takana Juutuanjoen varressa kohoavat Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen tummat puuseinät. Sajoksessa sijaitsee Saamelaiskäräjien parlamenttisali Solju, jonka seiniä koristaa Outi Pieskin teos Eatnu, Eadni, Eana (Virta, Emo, Maa). Se kuvastaa sukupolvien yhteenkuuluvuutta ja kunnioittaa saamelaista käsityöperinnettä. Saamelaisilla luonnonkäytön perinteet ovat keskeinen osa sukupolvien yhteyttä. Pieskin teoksessa kulttuuriset elementit yhtyvät kimmeltäväksi, soljuvaksi virraksi, Juutuanjoen sisareksi.

Saamelaiskäräjien nuorisoneuvoston puheenjohtajana toiminut Niittyvuopio tuntee hyvin saamelaisnuorten elämäntilanteita, toiveita ja huolia. ”Monet nuoremme ovat risteyskohdassa, jossa heidän täytyy päättää, jatkavatko he elinkeinoa vai lopettavatko sen.” Ilmastonmuutos ja sen myötä vaikeutuneet lumiolosuhteet huolestuttavat nuoria etenkin poronhoidon osalta. ”Epävarmuus näkyy muissakin elinkeinoissa, kuten käsitöissä, kalastuksessa ja marjastuksessa”, Niittyvuopio kertoo.

Niittyvuopio korostaa, että saamelaisnuorten asema esimerkiksi ilmastonmuutoksesta keskusteltaessa ja toimenpiteistä päätettäessä on heikko. ”Saamelaiskäräjien nuorisoneuvostoa lukuun ottamatta nuorillamme ei juuri ole pysyviä rakenteita, joiden avulla he pääsisivät vaikuttamaan kansalliseen päätöksentekoon”, Niittyvuopio pahoittelee.

Yhteistä tietoa päätöksentekoon

Ympäristömuutosten ekologisten, sosiaalisten ja kulttuuristen vaikutusten arvioimiseksi on Áslat Holmbergin mukaan tärkeää kuulla perinteisen tiedon haltijoita. ”Perimätietäjät tietävät, miten alueita käytetään ja mikä niiden merkitys on elinkeinoille ja perinteille”, hän toteaa.

Saamelaisneuvosto, joka on Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän saamelaisten kansalaisjärjestöjen yhteistyöelin, työskentelee muun muassa tiedon yhteistuotannon edistämiseksi. Tiedon yhteistuotanto tarkoittaa, että tutkimuksessa ja tiedontuotannossa yhdistetään tasaveroisesti länsimaista tiedettä sekä alkuperäiskansojen tietojärjestelmiä ja perinteistä tietoa. ”Tiedon yhteistuotanto on tärkeää tutkimuksessa alusta asti, eli jo tiedontarpeiden määrittelemisestä alkaen”, Holmberg korostaa. Tiedontarpeiden tunnistamisen jälkeen on pohdittava, miten parhaiten toimitaan yhdessä tiedon tuottamiseksi.

Niillas Holmbergin mukaan saamelaisten kulttuurin säilyttämiseksi on paitsi kuunneltava saamelaisyhteisöä myös otettava saamelaisten kokemukset ja näkemykset huomioon päätöksenteossa. ”Minusta parasta olisi, että ihmiset, jotka maita asuttavat, saisivat itse keskenään päättää, miten täällä eletään ja miten maita käytetään”, Holmberg linjaa.

”Näemme jo lajien katoavan ja luonnon muuttuvan – tälläkin hetkellä täällä on hirveä helle, vaikka pitäisi jo olla viileämpää”, Niittyvuopio toteaa. Ensimmäinen askel saamelaiskulttuurin turvaamiseksi muuttuvassa ympäristössä on hänen mukaansa kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kunnioittaminen. ”Meillä tulee olla oikeus vaikuttaa päätöksentekoon ja olla omista lähtökohdistamme mukana tuottamassa tietoa ympäristömuutosten vaikutuksista”, hän toteaa. ”Tarvitsemme myös määräysvaltaa kieltäytyä hankkeista, jotka heikentävät luontoa, kieltämme ja kulttuuriamme.”