Vuoden 2018 tiedeviestintäpalkinnon saaja, toimittaja ja tietokirjailija Kalle Haatanen, tekee muodoltaan yksinkertaista radio-ohjelmaa, jonka sisältö nostaa kuulijat tieteen rikkaaseen maailmaan.

”Valtiotieteiden tohtori Kalle Haatasen ohjelmissa älyllisistäkin asioista on mahdollista puhua kevyesti ja pinnallisista syvällisesti.” Näin esitellään Yle Radio 1:n sivuilla ohjelma Kalle Haatanen.
– Ohjelman ideahan on todella yksinkertainen. Luen paljon tiedekirjoja eri aloilta, kutsun kirjan kirjoittajan tai muun asiantuntijan tunniksi studioon ja puhumme ilman käsikirjoitusta. Muistiinpanot minulla sentään on, Haatanen kertoo.
– Uusi äänitarkkailija saattaa joskus ihmetellä tätä konseptia, kun edes musiikkia ei soiteta missään kohtaa. Että vieläkö on olemassa tällainen ohjelma! hän naurahtaa.
Kyllä, samalla kaavalla on menty vuodesta 2009. Tutuksi tullut tuottaja Pertti Ylikojola pyysi Haataselta pitsausta Ylelle omasta ohjelmasta. Helsingin yliopistossa tuolloin pätkätöitä tehnyt Haatanen oli jo tehnyt pienempiä radio-ohjelmia, mutta mahdollisuus tehdää omaa
radio–ohjelmaa tuntui isolta askeleelta.

Ihana, mutta epävarma työ

– Olen etuoikeutettu, että vapaana toimittajana saan tehdä tätä! Haatanen sanoo.
Ohjelmaan on budjetoitu neljä työpäivää, ja viikkorytmi on muodostunut selkeäksi: tiistait ja keskiviikot ovat lukupäiviä, torstai on studiopäivä ja perjantaisin tehdään paperitöitä ja muun muassa sovitaan vieraita. Ja täytyyhän ohjelma myös leikata jossain vaiheessa. Kalle Haatanen tunnustaa vapautensa näkyvän siinäkin, että hän voi buukata studioon vieraat omien toiveidensa mukaan. Muiden ohjelmien tuottajien kanssa tarkistetetaan, ettei päällekkäisyyksiä tule.
Vapaudella on hintansa: ohjelma on periaatteessa vuosittain katkolla. Viime syksynä Kalle Haatanen eli tuskaisia viikkoja, kun ohjelman jatko oli katkolla ison koneiston rattaissa. Vaikka ohjelmasta on kuulijoiden mielissä tullut jo lähes instituutio, ja podcasteina se on Ylen suosituimpia, rahat ohjelman tekemiseen pitää silti löytää.
– Kaikki meni lopulta hyvin, ja ymmärsin, että Ylessäkin oli tahtoa jatkaa ohjelmaani. Silti tuo jakso söi itsetuntoa ja pani kysymään, mikä on minun identiteettini. Luotanko itseeni toimittajana, olenko edes oikea toimittaja, mikä minä oikein olen?

Miten saa tutkijan syttymään studiossa?

Nyt on taas vuoden pesti plakkarissa – ja vapaus lukea tiede- ja tietokirjoja laidasta laitaan.
– Joskus saan kuulijoilta palautetta, että miten voin tietää niin monista asioista niin paljon, Haatanen naurahtaa.
Hänhän on kuitenkin juuri lukenut kirjan, jonka kirjoittajaa haastattelee. Yhteiskuntatieteilijänä hän myös myöntää olevansa kiinnostunut melkein kaikesta, joten vuoden aikana luettujen kirjojen ja haastateltujen asiantuntijoiden määrä ja skaala on väistämättä suuri.
Ohjelmia tehdään vuodessa noin 40, joten Haatanen laskee tehneensä radiouransa aikana noin 320 tutkijahaastattelua.
Haatanen teki väitöskirjansa yhteisöllisyydestä ja pyrkii luomaan jokaiseen haastattelutilanteeseen tasavertaisen kohtaamisen ilmapiirin. Haastattelija ei asetu vieraansa ylä- eikä alapuolelle, studiossa keskustellaan vailla hierarkiaa.
– Tehtäväni on ennen kaikkea saada studiovieraani innostumaan ja antaa hänelle tilaa, kuvailee Kalle Haatanen.
Niinpä Haatanen sanoo menevänsä studioon perusteellisten muistiinpanojen kanssa, mutta vailla ensimmäistäkään varsinaista kysymystä. Kysymykset ovat joskus haastattelijankin mielestä vähintään monipolvisia, mutta ilmaisevat haastateltavalle toimittajan aitoa kiinnostusta juuri siihen, mistä nyt puhutaan. Kiinnostus tarttuu kuulijaankin.
Suomen tiedetoimittajain liiton Vuoden 2018 tiedeviestintäpalkintoa perustellaankin juuri sillä, että ohjelman jälkeen kuulija tuntee itsensä hieman viisaammaksi. Haatasen uteliaisuus tuntuu rajattomalta, mikä näkyy ja kuuluu hänen ohjelmissaan.
Tiedetoimittajain liitto haluaa tunnustuksellaan kiittää Haatasta sinnikkyydestä. Aikana, jolloin pinnallisuus on valttia ja faktatiedon ja tieteen vähättely valitettavan yleistä, Kalle Haatasen työ on hyvin tärkeää ja arvostettavaa.