Mikko Myllykoski

”Maito tappaa!” – Vastapainon julkaisema räväkästi otsikoitu kirja on saanut mainion vastaanoton. Tiedetoimittajain liiton piirissä syntynyt kirja on herättänyt keskustelua tiedejournalismin kirjavasta tasosta. Kiireessä ja osaamatta syntyy karkeita virheitä tai vähintäänkin kummallisia väitteitä. Jos nuori ja kokematon toimittaja on yksin yövuorossa eikä minkäänlaista oikolukua tai faktantarkistusta mediassa harjoiteta, syttyvät ”Nazisin taistelut” turhan helposti. Virhe ei toki aina kysy ikää ja kokeneisuutta, vaan Homeroskin torkahtaa. Mokaamisen suola on se, että virheistä oppii, parhaiten omista mokistaan. – Jaa, tässä kohtaa onkin syytä vaihtaa puheenaihetta…
Samaan hengenvetoon tiedeviestinnän ongelmien kanssa on kuitenkin päästy keskustelemaan myös muusta. Kuinka tärkeätä onkaan se, että tiedettä ei käsitellä pelkästään alan erikoislehdissä tai vain omissa osastoissaan, ohjelmissaan ja lokeroissaan. Esimerkiksi laajalevikkisten iltapäivälehtien ja viihteellisten aikakauslehtien kiinnostus tiedejuttuja kohtaan kielii tiedonhalusta, tutkimusperäisen tiedon kysynnästä ja viime kädessä tiedeviestinnän monista mahdollisuuksista.
Jotta tieteellinen tieto ja ymmärrys leviäisivät ja vaikuttaisivat, niiden on hyvä kuulua moniäänisesti, kirjavia reittejä pitkin.
Vastikään minua on ilahduttanut parikin kutkuttavaa hanketta. Käsikirjoittaja ja animaationtekijä Leena Jääskeläinen aikoo istua alas avaruustutkijoiden kanssa valkean paperin ääreen, tarjota heille kynää ja kysyä, minkälaista science fictionia nykytutkijat luonnostelisivat. Ympäristökasvattaja Heli-Maija Nevala puolestaan aikoo tehdä lukiolaisten kanssa stand up -komiikkaa ilmastonmuutoksesta. Mitä raskaampi aihe, sen kevyempi ote!
Tutkimuslähtöiselle taivaanrannan maalaukselle ennustan monimuotoisia uteliaita yleisöjä: animaatio on mediana notkea ja puhuttelee lähtökohtaisesti kaikenikäisiä. Samoin huumorin vaikutus on välitön – silloin kun se toimii.
Maito tappaa! -kirjamme alaotsikon hengessä: lisää outoja tiedejuttuja!