Pitääkö tutkijoiden media-asenteita kaunistella?

Ulla Järvi

Ulla Järvi

Kuva: Vesa-Matti Väärä

Lähes puolet (48%) amerikkalaisista tutkijoista ei koskaan ole antanut haastattelua tai ylipäänsä keskustellut työstään toimittajan kanssa. Hieman yli puolet (52%) ei käytä työssään hyväksi sosiaalista mediaa, ja vain 10 prosenttia tutkijoista kirjoittaa usein omaa blogia.

Tällaisia lukuja esiteltiin helmikuussa Amerikan suurimmassa tieteenedistämistapahtumassa, AAAS:ssa, San Josessa. Kalifornian poikkeuksellisen lämpimästä talviviikosta huolimatta seminaarihuoneen hämärissä Pew Research Centerin esittelemät luvut kylmäävät. Ilmastointi puhaltaa niskaan kylmää ja luvut sen kun synkkenevät. 79 prosenttia tutkijoista allekirjoittaa väittämän, että toimittajat eivät arvosta tieteellisesti perusteltuja tuloksia. 52 prosenttia tieteentekijöistä pitää suurena ongelmana sitä, että uutismedia liioittelee tutkimustuloksia.

Kun vielä kuulee, että 84 prosenttia tutkijoista ei pidä kansalaisten tiedeymmärrystä kovinkaan kummoisena, mieliala vain laskee entisestään. Mitäs tässä kenenkään kannattaa viestiä, jos tutkijat eivät usko viestien menevän perille. Lieneekö koto-Suomen tilanne sen ruusuisempi.

Mitähän amerikkalaiset toimittajakollegat tästä ajattelevat? Kipuan portaat AAAS:n pressikeskukseen, jossa järjestetään lehdistötilaisuus samasta aiheesta. Pew-tutkimuskeskus on koonnut tuoreesta tutkimusjulkaisusta lehdistötiedotteen. Silmäilen tiedotetta yhä hämmästyneempänä – aamuseminaarin asiantuntijoiden kivutessa estradille. Mitä ihmettä? Onko tämä edes sama tutkimus?

Tiedotteen otsikko julistaa, että tutkijoiden valtaenemmistö uskoo julkisen tiedekeskustelun tärkeyteen. 51 prosenttia tutkijoista keskustelee toimittajien kanssa ja 47 prosenttia on mukana sosiaalisessa mediassa. Tiedotteessa maalataan kuvaa amerikkalaistutkijoista, jotka eivät vielä välttämättä usko populaarijulkisuuden merkitykseen urakehityksessä, mutta siitä huolimatta pitävät alansa mediajulkisuutta tärkeänä ja käyttävät työssään mediaa tiedonhankintaan.

Tarkistan, että kyse on tosiaan samasta tutkimuksesta. Kyllä vain – luvut vain on kehystetty positiiviseen sävyyn. Musta on pesty valkoiseksi. Nostan käteni ylös ja kysyn, miksi aamun negatiivinen henki on muuttunut näin positiiviseksi. Miksi tieteenedistämisseuran lehdistötiedotteessa halutaan vakuuttaa toimittajat ja yleisö tutkijoiden hyvästä tahdosta?

Kysymykseni herättää närkästystä. Pew Research Centerin puolustelevat, mutta yllättäen saan taustatukea Wisconsinin ja Madison yliopiston professori Dominique Brossardillta, joka alkaa poikkeuksellisen suorasanaisesti kritisoida tutkimusta. Brossardin ryhmän omissa tutkimuksissa on tutkijoiden mediasuhde havaittu kriittiseksi, mutta otokset ovat olleet pieniä. Brossard painaa päälle. Hän kiinnittää huomiota siihen, että Pew:n tuloksia ei missään nimessä saisi yleistää koskemaan kaikkia amerikkalaisia tutkijoita; haastattelu kun tehty vain AAAS-yhteisön jäsenille, joista valtaosa on keski-iän ylittäneitä valkoisia miehiä.

Pew:n väki estradilla selvästi kiihtyy; eiväthän he kuulemma halua muuta väittää. Tiedotteen otsikossa ja ingressissä yleistäminen on kuitenkin räikeää, joten kiemurtelu pahenee.

Kaikki pressikeskuksessa olijat tietävät, millaista on toimitusten arki. Kopioi ja leikkaa -menetelmällä juttuja verkkoon suoltavat toimittajat eivät välttämättä ehdi koskaan mennä katsomaan internet-osoitteiden takaa tutkimusjoukon taustatietoja ja edustavuutta tai vastausprosentteja.

Jään miettimään, miksi tutkimuskeskukselle ja AAAS-tapahtuman viestinnälle on näin tärkeää luoda kuvaa mediamyönteisistä tutkijoista. Miksi haastatteluun vastanneiden tutkijoiden selvää epäluottamusta toimittajia kohtaan hyssytellään, ja miksi tutkijoiden kansalaisia kohtaan tuntemaa epäluuloa ei edes sivuta tutkimuksen tiedotteessa?

Mikähän on tilanne avoimessa ja matalahierarkisessa Suomessa? Kannattaisiko edes tutkia – edes sen verran, että olisi jotain kaunisteltavaa?

Pääkirjoitus
Ulla Järvi: Portto vai silpputyöläinen? Tutkijalta termit toimittajan suuhun

JUSSI VALTONEN: TIETEEN TOISTETTAVUUSKRIISI ON UHKA MYÖS TIEDEJOURNALISMILLE
Jussi Valtonen: Tiedeyhteisön ankarat kasvukivut
Jussi Valtonen: Kriittisyyttä myyntipuheisiin

DINOSAURUKSIA, IHMISIÄ JA KÄÄRMEITÄ
Maija Karala: Kuinka dinonäyttely syntyy?
Jukka Mikkonen & Jarkko S. Tuusvuori: Saunamatka Vienaan
Antti Koli: Käärmeet lehdissä ja luontokamerassa
ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Salla Nazarenko: Algoritmivallan hallinnassa nopeus on valttia
Helena Raunio: Energiamurros ja ilmastonmuutos yhdistävät – Journalisti loikkaa yli maiden rajojen

ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Pasi Kivioja: Tekoälyn peruskurssi kasvattaa mediakriittisiä kansalaisia
Mikko Suominen: Kaikki hyvä ei maksa – tutustu ilmaisohjelmiin!
Kolumni
Salla Nazarenko: Perustulo venäläiseen malliin

Näin sen luin
Sanna Kivimäki: Riippuu ja roikkuu…niin mistä?

Kirjat
Pekka Wahlstedt: Tutkijoilla näytön paikka parantaa tiedeviestintää
Pekka Wahlstedt: Robotteja syvemmältä
Pekka Wahlstedt: Teknisesti tekoälystä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin