Sanoa saa kunhan muistaa kuiskata

Olli Tammilehto

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oikeus ”ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä”. Yleensä ajatellaan, että kaikki on kunnossa, kun valtio ei harjoita ennakkosensuuria. Kuitenkin perustuslaissa viitataan kaikkiin mahdollisiin tahoihin, ja monet vaikutusvaltaiset ei-valtiolliset ryhmittymät voivat suhteidensa ja taloudellisen painostuskykynsä avulla estää itselleen kiusallisen tiedon julkistamisen. Tällöin sananvapaus ei toteudu.

Esimerkiksi ne, jotka ovat yrittäneet julkistaa tietoja kännyköiden ja muiden mikroaaltosäteilyä päästävien laitteiden terveysvaaroista, ovat saaneet huomata, että tällä alalla sananvapautta ei juuri ole. Kuitenkin nämä tiedot perustuvat lukuisiin tieteellisiin tutkimuksiin, jotka ovat vakuuttaneet monien muiden maiden viranomaiset: mikroaaltosäteilyä koskevat määräykset ovat monissa Euroopan maissa selvästi tiukemmat kuin Suomessa.

Tietenkään internetin aikakaudella sensuuri ei voi olla aukotonta, ja kaikki tieto voidaan julkaista jollain nettisivulla, jota ani harva lukee. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan poista sananvapauden rajoituksia – muutenhan voitaisiin väittää, että esimerkiksi Valko-Venäjällä kukoistaa sananvapaus, koska oppositiolehdet voivat ilmestyä internetissä.

Koska omasta ja muiden kokemuksesta tiesin, ettei suurten suomenkielisten lehtien mielipidesivuilla julkaista kriittistä tietoa kännyköistä, päätin tehdä haastattelujutun Säteilyturvakeskuksesta. Keskuksen omia ja ulkopuolisia tutkijoita jututtamalla sainkin selville paljon mielenkiintoista tietoa kännykkäsäteilyn valvonnan puutteista. Ajattelin, että lukuisat vastuuntuntoiset tai uusia lukijoita haluavat päätoimittajat ja toimituspäälliköt haluaisivat julkaista juttuni lehdessään. Lähetin sen ensin yhteen lehteen, sitten toiseen ja niin edelleen – yhteensä noin 20 sanoma- ja aikakauslehteen. Yksikään ei julkaissut sitä. Kukaan jutun lukenut toimittaja ei väittänyt sitä huonoksi tai sen tietoja paikkansa pitämättömiksi. Hylkäyssyitä oli monia – esimerkiksi: ”se ei sovi yleisaikakauslehteen, lähetä se erikoislehteen”, ”se menee liiaksi meidän erikoisalan ulkopuolelle, lähetä se toiseen erikoislehteen”. Useimmat lehdet eivät kertoneet mitään syytä. Yksi lehti lupasi julkaista juttuni nettisivuillaan muttei sitä koskaan tehnyt.

Tähän pallotteluun kului yli puoli vuotta. Lopulta kyllästyin ja lähetin jutun suomalaisten toisinajattelijoiden nettilehteen Vastavalkeaan. Siellä juttu otettiin ilomielin vastaan, ja sain paljon myönteistä lukijapalautetta. Valitettavasti vain useimmille Vastavalkean lukijoille säteilyturvakeskuksen valvonnan puutteellisuus lienee ollut jo ennestään tiedossa.

Onko tosiaan niin, että monissa yhteiskunnallisesti ja ympäristönsuojelullisesti tärkeissä sekä lukijoita kovasti kiinnostavissa kysymyksissä sananvapaus Suomessa on Valko-Venäjän luokkaa?

Tiedetoimittaja 1/2018

Kannen kuva Mikko Käkelä .

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Tiede kuuluu kaikille, tiedeviestintäkin yhä useammalle

VUODEN 2018 TIEDETOIMITTAJA ON ARJA-LEENA PAAVOLA

Ulla Järvi: Kaikkialla on kemiaa – ja jutunaiheita

VUODEN 2018 TIEDEVIESTINTÄPALKITUT OVAT VAPAITA TOIMITTAJIA

Ulla Järvi: Kalle Haatasesta on tullut lähes instituutio

Mikko Suominen: Tiedetuubi sukeltaa pintaa syvemmälle

KOLUMNI
Salla Nazarenko: Seitsemäs ihme, rikkinäinen turismi eli miksi maailma tarvitsee sosiaalipolitiikkaa
ESSEE: JOURNALISMIN TOTUUS ON TILAPÄINEN

Aki Petteri Lehtinen: Tilapäinen totuus totuudenmukaisuudesta

VÄLINEITÄ AMMATILLISEEN KEHITTÄMISEEN

Pasi Kivioja: Varjele ääntäsi, puheammattilainen!

Annu Kekäläinen: Fiksusti kuin Sokrates

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)