Korona-aika teki verkon yli seurattavista luontoliveistä erityisen suosittuja. Onko suora lähetys luonnosta tiedeviestintää, ja millaista tietoa luonnosta sen kautta voi oppia?

Big Brother ei ole tämän rinnalla mitään. Sadat silmäparit ovat tänäkin vuonna seuranneet suorassa lähetyksessä, kuinka Nuppu ja Nemo saapuvat kameran eteen ensi kertaa sitten edellisen syksyn, parittelevat, saavat jälkikasvua ja hoivaavat sitä kesän yli.

Vakioseuraajille lähetyskauden kulku huhtikuun puolivälistä syyskuun alkuun noudattaa tuttua peruskaavaa, mutta mukaan mahtuu aina uusia katsojia, jotka näkevät kaiken ensimmäistä kertaa.

Paneutuneimmat seuraajat saattavat pitää jopa kirjaa pesien tapahtumista. Heidän muistiinpanoissaan lukee vaikkapa se, että Nuppu on rengastettu länsirannikolla kesällä 2018 ja se pesi todennäköisesti ensimmäistä kertaa kesällä 2021, ja että Nemolla ei ole rengasta, joten lintukoiraan ikää ei tiedetä eikä sen historiaa tunneta ennen kevättä 2023, jolloin se lehahti satakuntalaisella suolla sijaitsevalle kamerapesälle.

Nuppu ja Nemo ovat sääksiä, ja ne pesivät Luonnontieteellisen keskusmuseon kameraseurannassa olevalla pesällä numero neljä. Tämä pesintäkausi sujui pariskunnalta hyvin: kaikki kolme poikasta kuoriutuivat ja oppivat lentämään. Toisenlaisiakin kausia on ollut: esimerkiksi Nupun ensimmäisenä pesimäkesänä 2021 kaksi kolmesta poikasesta menehtyi pitkän rankkasateen seurauksena.

Sääkset on varsin suosittu lintulaji luontoliveissä. Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti, petolintututkija Jari Valkama löytää tälle monta selitystä. – Kaloja syövänä lajina sääksi ei ole erityisen provosoiva. Katsojista on ehkä helpompi seurata kalan syömistä kuin vaikkapa jäniksenpoikasten repimistä palasiksi, hän ehdottaa. Sääkset eivät Valkaman mukaan liioin tunnu häiriintyvän kameroista, ja toisaalta pesät ovat monesti sen verran matalalla ja tukevissa puissa, että kameran asentaminen on mahdollista.

– Sääkset ovat majesteettisen näköisiä, eikä monikaan näe niitä luonnossa varsinkaan läheltä, pohtii Luonnontieteellisessä keskusmuseossa niin ikään työskentelevä museomestari Sara Lampi.

– Ne ovat myös varsin aktiivisia seurattavia. Molemmat emolinnut käyvät pesällä, poikaset opettelevat siellä lentämään, ja sääksi on myös yllättävän äänekäs eläin.

Luonto on epäluotettava esiintyjä

Sääkset ovat tietenkin vain yksi lajeista, joita luontoon asennetut kamerat tuovat ihmissilmien nähtäväksi. Eräs paljon katsottu suomalainen luontolive on WWF:n Norppalive, joka kuvasi Saimaassa olevaa kiveä menneenä kesänä jo kymmenettä vuotta.

Norppaliven tähtiesiintyjä on Pullervoksi nimetty urosnorppa, jota ei tosin nähty kuvassa tänä vuonna. Tiettävästi sillä on uusi lempipaikka joidenkin satojen metrien päässä entisestä.

Tyhjän kiven näyttäminen suorassa, koko kesän kestävässä lähetyksessä tiivistää osuvasti luontoliven olemuksen. Luonto ei järjestä kameroiden eteen välttämättä yhtään mitään katsottavaa. Kukaan ei voi valikoida, mitä näkymään lopulta osuu, ja vaikka kameroiden asentaminen sekä verkkolähetys vaativat vaivannäköä ja rahaa, kaikki saattaa mennä siinä mielessä hukkaan, että toivottu laji ei välttämättä näyttäydy linssin edessä vuosikausiin.

Luonnontieteellisen keskusmuseonkin viidestä kameroin varustetusta sääksenpesästä yhdellä ei ole ollut pesijöitä vuosiin, mutta ylläpitäjät ovat toistaiseksi olleet toiveikkaita, että kakkoskameran eteen vielä löytyisi pesintään innostuva sääksipari.

Sääksien ja norppien lisäksi suomalaiset luontolivet ovat viime vuosina näyttäneet – tai olleet näyttämättä – muun muassa lapinpöllöjä, talviruokinnan linnustoa, mäyriä, vedenlaista elämää, maakotkia ja merikotkia. Maantieteellisiä rajoja seuraajille ei tietenkään ole, ja moni suomalainen katseleekin uusiseelantilaisia albatrosseja, australialaisia muuttohaukkoja sekä virolaisia mustahaikaroita. Linnut on ehdottomasti kuvatuin eläinryhmä.

Museomestari Sara Lampi on maisteri paitsi biologiasta myös tiedeviestinnästä. Hän tarkasteli vuonna 2023 valmistuneessa tiedeviestinnän gradussaan WWF:n sääksikameralähetyksen saamaa palautetta. – Katselen itse luontolivelähetyksiä aika vähän, hän paljastaa. – Livelähetyksistä käytävä keskustelu kiinnostaa oikeastaan enemmän, ja sitä seuraan aktiivisesti.

Sääksikamerat ja muut luontolivet ovatkin ikkuna paitsi luontoon myös ihmisten luontosuhteeseen ja luontoon liittyviin käsityksiin. Mutta ovatko luontolivet tiedeviestintää? – Minusta ovat, Lampi sanoo.

– Verkkolähetys on viestinnän väline, media, ja vaikka lähetyksen tekijät eivät voi valikoida lähetyksen sisältöä esimerkiksi rakentaakseen kiinnostavaa tarinaa, lähetyksen kohde on aina aktiivinen valinta, hän sanoo. – Luontolivessä tietty osa luonnosta välitetään ihmisten katsottavaksi.

Jotta tieteellinen tieto välittyisi entistä paremmin, lähetysten oheen pitää kuitenkin aktiivisesti tarjota tutkimukseen perustuvaa tietoa. Sara Lampi on itse ollut lintuasiantuntijana WWF:n sääksikameran ”asiantuntijalivessä” eli lähetyksessä, jossa vastataan katsojien kysymyksiin, sekä selittänyt sääksenpesän tapahtumia sosiaalisessa mediassa.

Luontolivelähetysten yhteydessä on nykyään monesti chatti, jossa seuraajat kommentoivat lähetyksen tapahtumia. Chattien moderointikäytännöt vaihtelevat: joissain lähetyksissä kaikki asiaan kuulumattomat kommentit poistetaan nopeasti, joissain keskustelu rönsyää varsin vapaasti. Keskustelua pesinnöistä käydään myös Facebookissa, suomalaisten seuraajien kesken esimerkiksi Risulinnan pesueet -ryhmässä.

– Ylläpitävällä taholla pitää olla valmius selittää pesien tapahtumia ja vastata tiedontarpeeseen, Lampi korostaa. – Varsinkin yllättävät tapahtumat synnyttävät monenlaisia paikkaansa pitämättömiäkin väitteitä, jotka lähtevät nopeasti leviämään.

Miltä tuntuu katsoa, kun Alma, Jouko ja Taisto kuolevat

Vaikka esimerkiksi sääksikamerat paljastavat sen, ettei villieläimen päivittäinen elämä ole välttämättä mitään ”eloonjäämistaistelua” vaan yleensä varsin leppoisaa oleilua, dramaattisiakin tapahtumia vuosien varrelle osuu.

Luonnontieteellisen keskusmuseon eli Luomuksen sääksikameroissa on vuosien varrella nähty muun muassa kanahaukan hyökkäys 1-pesälle vuonna 2019, jolloin menetettiin kaikki pesän kolme poikasta, korpin hyökkäys samalle pesälle kaksi vuotta myöhemmin, jolloin yksi poikanen kuoli ja pesän naarasemo menehtyi jahdatessaan korppia, 4-pesältä vuonna 2024 poikasia vienyt merikotka sekä tänä kesänä 3-pesälle hyökännyt huuhkaja, joka vei mennessään hautovan emolinnun.

Katsojissa ikävät tapahtumat herättävät voimakkaita tunteita. Sara Lampi tutki gradussaan palautetta, jota katsojilta kerättiin, kun WWF:n kameran seuraama sääksenpesintä epäonnistui tuntemattomasta syystä toukokuussa 2021. Jostain syystä emolinnut keskeyttivät hautomisen eivätkä enää aloittaneet sitä uudelleen.

Seuraajille järjestettiin äänestys siitä, jatketaanko lähetystä pesinnän epäonnistumisesta huolimatta, ja vastaajat saivat myös perustella toivomustaan. Lähes kaksi kolmasosaa toivoi lähetyksen pysyvän päällä. Perusteeksi toiveelle oli esimerkiksi kiinnostus siihen, mitä sääksipari tekee pesinnän keskeydyttyä, ja ajatus, että sääksiä on itseisarvoista seurata ilman pesintääkin.

Joillekin lähetys tarjosi yksinkertaisesti rentouttavan äänimaiseman, jota oli mukava kuunnella töitä tehdessä.

– Jo aiemmista tutkimuksista näkyy, että luontoliveissä korostuu kaksi seuraajakategoriaa, niin kutsutut kanssaeläjät sekä bongarit, Sara Lampi kertoo.

– Bongarit toivovat näkevänsä tähtihetkiä tai vaikkapa harvinaisen lajin edustajia. Kanssaeläjät suhtautuvat empaattisesti näkemäänsä ja kokevat vahvoja tunteita tapahtumien seurauksena.

Nykyaikainen, äärimmäisen tarkka kameratekniikka mahdollistaa myötäelämisen paremmin kuin ennen. Ensimmäiset luontolivet eivät tarjonneet liikkuvaa kuvaa, vaan niiden kuva päivittyi esimerkiksi kerran minuutissa.

Nyt vaikkapa sääksiä pääsee katsomaan tarkasti hyvin läheltä, katsoja on ikään kuin pesässä niiden kanssa. – Disney-yhtiön eläinanimaatiot ja myöhemmin luontodokumentit ovat opettaneet ihmisiä katsomaan eläintä hyvin läheltä ja näkemään tunnereaktioita sen kasvoilla, Lampi nostaa esiin. – Ja toisaalta ihmiset ovat oikeasti kauempana luonnosta kuin aiemmin, luonto ei ole päivittäinen kokemus kovinkaan monelle.

Onko siis ehkä vaarana, että ”syvälle” sääksien elämään päästävä livelähetys tulee kannustaneeksi luonnosta vieraantunutta kaupunkilaista esimerkiksi inhimillistämään lintuja huonolla tavalla?

– Monille suhde eläimiin syntyy lemmikkien kautta, ja siksi esimerkiksi sääksenpesän tapahtumia katsotaan kuin kyseessä olisivat ihmisen hoivan varassa olevat lemmikkieläimet, Lampi sanoo.

Hän kuitenkin korostaa, että eläimiin kohdistuva empatia ja arvostus ovat tärkeitä, ja luontoliveillä voi olla suuri rooli niiden nostattajina. Riskinä on kuitenkin se, että eläimen oma kokemus maailmasta ohitetaan eikä sitä yritetä ymmärtää. Lampi muistuttaa myös siitä, kamerat näyttävät vain kapean siivun kaikesta.

– Seuraaja ei voi nähdä kaikkea, mitä ympäristössä tapahtuu, eikä hänellä ole esimerkiksi sääksen näkökykyä. Siksi lintujen käytöksen tulkitseminen voi johtaa harhateille.

Lammen gradun aineistoissa jotkut sääksilähetyksen seuraajat viittasivat keskeytyneen pesinnän aiheuttamaan omaan suruunsa, mutta moni kertoi näkevänsä myös lähetyksen sääksiparissa ”surukäyttäytymistä”.

– Yleensä katsoja heijastaa tällöin lintuihin omia tunteitaan, Lampi sanoo.

Pesäkameralähetysten yhteydessä on yleistä, että linnuille annetaan nimet. – Seuraajat usein vaativat nimeämistä, ja jos lähetyksestä vastaava taho ei niitä anna, seuraajat saattavat päättää nimistä keskuudessaan, Lampi kertoo. Hän itse ei ole erityisesti nimeämisen kannalla. Esimerkiksi sääksenpoikasille asennetaan Suomessa rengastuksen yhteydessä yleensä niin kutsutut lukurenkaat, joiden koodi on helppo nähdä lähetyksessä. Tällöin keskustelussa voitaisiin käyttää näitä lyhyitä koodeja.

– Nimeäminen johtaa mielestäni helposti sellaiselle inhimillistämisen polulle, jonne en haluaisi lähteä, Lampi sanoo.

– Monet kansainväliset toimijat välttävät nimeämistä myös siksi, että poikaskuolleisuus on niin suuri. On epämukavaa joutua kertomaan katselijoille, että ”it was Peter who died”.

Luomuksen sääksenpesillä muutamien viime vuosien menehtyneitä ovat muun muassa Alma, Jouko, Apila, Taisto ja Taika.

Meidän linnut, ja sitten ne toiset

Kameran asentaminen kuvaamaan pesiviä lintuja on luvanvaraista toimintaa. Maanomistajan lisäksi tarvitaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lupa. Se tekee kaikki lintuja koskevat poikkeuslupapäätökset.

Jari Valkama kertoo nähneensä YouTubessa sellaisia pesäkameralähetyksiä, joita varten ei todennäköisesti ole hankittu lupaa. Erilaisia verkkoyhteyden päässä olevia riistakameroita on nykyään paljon tarjolla, eivätkä kaikki ehkä tiedä luvanvaraisuudesta.

Mitä enemmän luontolivejä on tarjolla, sitä useammalle tulee mieleen panna itsekin sellainen pystyyn. Pesinnän häiritseminen on kuitenkin kiellettyä lajista riippumatta.

Asianmukaisesti ja luvalla pystytetyn pesäkameran ylläpitoon liittyy monenlaista eettistä pohdintaa.

– Laitteiston pitää olla varsin huoltovapaata, Valkama korostaa.

– Rengastuksen aikana voi toki tehdä myös pieniä hoitotoimenpiteitä, mutta se on lähtökohtaisesti ainoa kerta, kun pesällä käydään pesinnän aikana.

Kun luontolivessä tapahtuu ikäviä asioita, seuraajakunta saattaa reagoida voimakkaasti. – Jos jollain pesällä on ollut pitkä tauko kalansaannissa, ylläpitäjien suuntaan alkaa tulla vaatimuksia toimittaa pesälle kalaa, Valkama kertoo esimerkkinä siitä, millaisia toimenpiteitä livelähetysten seuraajat odottavat vastuutaholta.

On kuitenkin tavallista, että kalastus ei jostain syystä onnistu, ja Luomuksenkin sääksenpesillä on nähty jopa parin vuorokauden taukoja kalantuonnissa.

Muutaman kerran poikkeuksellisiin toimenpiteisiin on kuitenkin ryhdytty. Juhannuksena 2021 1-pesältä haettiin pois kaksi korpin hyökkäyksestä selvinnyttä sääksenpoikasta. Pesän naarasemo oli kuollut tilanteen yhteydessä, eikä koiras olisi pystynyt yksin hoitamaan niin pieniä poikasia. Poikaset siirrettiin lähistöllä olevaan toiseen sääksenpesään.

– Otin silloin yhteyttä alueella toimiviin rengastajiin, ja sopiva pesä löytyi sitä kautta, Valkama kertoo.

– Tilanteissa, joissa pitää tehdä näin suuria päätöksiä, kyselen aina laajasti muiden asiantuntijoiden mielipiteitä. Poikasten siirroista oli kokemusta, että ne onnistuvat yleensä hyvin.

Loppukesästä 2024 Valkama haki 4-pesän luota sääksenpoikasen, joka oli lentokyvytön ilmeisesti siipivaurion takia ja pudonnut pesästä. Se toimitettiin lintuhoitolaan, mutta menehtyi siellä, koska ei ryhtynyt syömään.

– Tämäkin oli toisaalta arvokas kokemus siitä, millä tavoin sääkset ovat hoidettavissa.

Lähetysten seuraajat haluavat monesti, että pesintöihin puututtaisiin paljon useammin ja nopeammin. Lain mukaan lintujen pesintää ei kuitenkaan saa häiritä, ja esimerkiksi sääksien pesinnässä on tavallista, että osa poikasista menehtyy syystä tai toisesta. Pesinnän jatkuminen täytyy turvata eikä sitä voi häiritä esimerkiksi siitä syystä, että yksittäinen, huonosti ravintoa saava poikanen haettaisiin pesältä pois.

Sara Lampi toivoo myös, että katselijat oppisivat hyväksymään kuoleman merkityksen luonnossa.

– Se on tavallinen ja tarpeellinen osa elämän kiertoa.

Kun paneutunut seuraaja katselee samojen lintujen pesintää läpi kesän, lajista ja kyseisistä lintuyksilöistä tulee ehkä väkisinkin merkityksellisiä.

– Monet alkavat puhua ”meidän linnuista”, Lampi nostaa esiin.

”Meidän linnut” ovat niitä, joiden kautta luonnon kiertokulkua seurataan, ja monet muut lajit muuttuivat tällöin ”vihollisiksi”. Esimerkiksi sääksille vaarallisia petolintuja ovat kanahaukka, huuhkaja ja merikotka. Kun niiden vierailuista sääksenpesillä jaetaan videoita vaikkapa Facebookin keskusteluryhmiin, moni kommentoi tapahtumia vihahymiöllä.

Onko siis vaarana, että yhden lajin muuttuminen itselle läheiseksi saa ihmisen inhoamaan tai jopa vihaamaan joitain muita lajeja?

– Uskon, että kokonaisuus pelaa kuitenkin kaikkien lintujen ymmärtämisen pussiin, Sara Lampi vastaa.

– Luonnon tapahtumien seuraaminen livelähetyksen kautta lisää toivottavasti mielenkiintoa myös niitä niin kutsuttuja vihollislajeja kohtaan.

Luontoliveistä hyötyy myös tiede

Luontolivet on tuotu verkkoon suurta yleisöä varten, kaikkien nähtäviksi. Sara Lammen gradun aineistoista näkyy, että moni arvostaa mahdollisuutta katsella sellaista luontoa, jota muuten ei olisi mahdollista nähdä.

Kaiken tallentava, tarkka kamera antaa kuitenkin arvokasta tietoa myös tutkijoille. Kun esimerkiksi sääksenpesää kuvataan koko pesimäkauden ajan, ruudulla näkyy väistämättä sellaisia asioita, joita ei voi tavoittaa kiikaroimalla pesää tai käymällä siellä kerran kesässä rengastamisen yhteydessä.

– Koska pesiltä tuleva kuva on niin hyvälaatuista, niistä on pystytty lukemaan kävijöiden renkaiden koodit, Jari Valkama kertoo Luomuksen kamerapesistä.

– Itselleni on ollut uutta tietoa esimerkiksi se, kuinka suuri vaihtuvuus emolinnuissa voi lopulta olla. Pesä saattaa pysyä asuttuna vuodesta toiseen, mutta linnut vaihtuvat.

Kamerat ovat todistaneet myös sitä, kuinka onnistuneesti pesinyt emolintu vaihtaakin pesää seuraavana keväänä. Luomuksen sääksikameroiden seuraajat pääsivät todistamaan tällaista tapahtumaa keväällä 2022, kun edelliskesänä 3-pesällä pesinyt Nuppu-naaras valitsi jostain syystä seuraavaksi pesäkseen 4-pesän. Samalla vaihtui partneri. Jos kameraverkko ei olisi ollut alueella niin kattava, tällainen tapahtuma olisi jäänyt huomaamatta.

– Livelähetykset tuovat myös uutta tietoa siitä, minkä takia pesintöjä tuhoutuu ja poikasia kuolee, Valkama luettelee.

– Aiemmin tieto pesinnän kohtalosta on voinut rajoittua siihen, että rengastuksen aikana pesällä on tavattu jokin määrä poikasia, mutta ei ole tietoa, millaisiin syihin poikasia on menehtynyt ennen rengastusta tai sen jälkeen.

Mitä lintututkija haluaisi seuraavaksi nähdä kameroiden avulla? Jari Valkamaa kiinnostaisi muun muassa kanahaukka.

– Sen perhe-elämässä on paljon tuntematonta, ja ravinnonkäytöstäkin olisi hyvä tietää enemmän.

Uusien lajien tuomista livelähetysten piiriin rajoittaa se, ettei ole tietoa, häiriintyvätkö ne kameroista.

Sara Lampea kiinnostaisi tutkia lisää myös niitä ihmisiä, jotka katselevat luontolivejä.

– Olisi mielenkiintoista mitata jotenkin sitä, mitä ihmiset lähetyksistä oppivat ja mikä niiden vaikutus on luontosuhteeseen ja suojeluasenteisiin. Ylipäätään digitaalisissa alustoissa voisi piillä paljon mahdollisuuksia ympäristökasvatuksen näkökulmasta.

Luonnosta kuuleminen ja sen näkeminen lisää hänen mielestään väkisinkin kiinnostusta luontoaiheisiin.

– Oma luontoon liittyvä ammattini on selvästi muuttanut läheisteni suhdetta luontoon.