Olen hyvässä seurassa. Niin koen, kun olen Tiedetoimittajain liiton kokouksissa ja tapahtumissa. Tiedetoimittajakollegoiden seura on älykästä ja inspiroivaa, mutta usein myös hulvattoman hauskaa. Olen iloinen, että minut valittiin Tiedetoimittajain liiton vaalikokouksessa puheenjohtajaksi. Kiitos siitä! En olisi malttanut jäädä pois hallituksesta, vaikka olen ollut mukana jo kuusi vuotta. Tämä on mainos: kannattaa lähteä mukaan Tiedetoimittajain liiton toimintaan!
Olen viime vuosina hieman vaivihkaa päätynyt peräti neljän eri yhdistyksen hallitukseen. Tähän on vaikuttanut se, että olen nyt työskennellyt yli kymmenen vuotta freelancerina. Istun noin 90 prosenttia työajastani yksin kotona työhuoneessani, eli noin 36 tuntia viikossa. Vaikka en koe, että olen erityisen sosiaalinen ihminen, pikemminkin hieman introvertti, saan olla omissa oloissani enemmän kuin riittämiin. Lisäksi kotipesäni on hiljentynyt vaivihkaa, kun kolmesta lapsesta kaksi on muuttanut omilleen. Koska minulla ei ole työyhteisöä eikä arkeeni kuulu jatkuvasti ihmisten tapaamista, osaan nauttia yhdistystoiminnasta.
”Ihminen tarvitsee ihmistä ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen”, kirjoitti runoilija Tommy Tabermann. Itse olen erityisesti koronan jälkeen huomannut, miten mukava on vaihtaa ajatuksia ja nauraa yhdessä toisen ihmisen kanssa. Tällaisia kohtaamisia ei sosiaalinen media pysty korvaamaan, vaikka voikin olla hyvä lisä yhteydenpitoon. Itse olen varovainen päivittämään asioitani tai kertomaan ajatuksiani somessa, sillä koen, että siellä syntyy helposti väärinkäsityksiä ja erimielisyyksiä. Kasvokkain voi ihmisen kanssa puhua hyvinkin suoraan ja heittää joskus rankkaakin huumoria ihan hyvässä hengessä, mutta sama ei toimi somessa. Välillä mietin somen keskusteluketjua seuratessani, ettei tuokaan keskustelu olisi eskaloitunut riidaksi, jos ihmiset olisivat päässeet jutteleman asioista kasvokkain.
Huomasin kasvokkain tapaamisen merkityksen myös viime vuonna, kun otin vastaan yhden yhdistyspesteistäni ja aloitin Euroopan tiedetoimittajien kattojärjestön EUSJAn puheenjohtajana. EUSJA on sateenvarjojärjestö, jonka kautta eri maiden tiedetoimittajayhdistykset ovat yhteydessä toisiinsa. Kun lähdin viime vuoden tammikuussa EUSJAn kokoukseen Milanoon Tiedetoimittajien edustajana, puheenjohtajuus ei ollut mielessä. Päinvastoin: suhtauduin skeptisesti koko järjestöön. EUSJA oli käynyt läpi aikamoisen myllyn. Epäonnistuneita EU-projekteja, rahaongelmia ja muita sotkuja. Tarkoituksenani oli selvittää, kannattaisiko suomalaisten erota koko puljusta.
Sain huomata paikan päällä Milanossa, millainen voima on ihmisten kohtaamisella. Kun pääsimme juttelemaan vapaasti ja epävirallisesti, löytyi yllättävän nopeasti yhteisymmärrys. Ennen kokousta sähköpostiviestittelymme oli ollut kiivastakin liittyen muun muassa siihen, miten meidän pitäisi järjestönä reagoida poliittiseen tilanteeseen Euroopassa. Kun saimme rauhassa keskustella ja puhua avoimesti ”off the record”, yhteinen sävel löytyi — tai oikeastaan selvisi, ettei se edes ollut ollut hukassa.
Milanossa parasta antia olivat epäviralliset keskustelut kahvipöydässä tai illallisella, kun sain kuulla eri maiden tiedetoimittajien ajatuksia tiedejournalismin tilasta ja haasteista sekä näkemyksiä poliittisesta tilanteesta Euroopassa, esimerkiksi Unkarissa ja Tsekissä. Kasvokkain saatoimme puhua myös sellaisista henkilökohtaisista asioista ja mielipiteistä, joita ei someen tai sähköpostiin haluta tai voida kirjoittaa. Tuli tunne, että tällaista tarvittaisiin lisää. Oma ymmärrykseni lisääntyi valtavasti. Keskusteluissa historia tuli eläväksi ja nykyisyys paremmin ymmärrettäväksi. Tajusin myös, että emme saa Suomessa käpertyä itseemme ja tehdä asioita vain keskenämme: on tärkeää olla yhteydessä muiden maiden ihmisten kanssa. Se lisää ymmärrystä, jota nykypäivänä erityisen kipeästi kaivataan. Kun maailma jakautuu tiukasti meihin ja muihin, emme enää osaa olla ihmisiä ihmiselle.
Lopulta kävi niin, että tutustuttuani Milanossa ihmisiin eri puolilta Eurooppaa huomasin, mikä arvo on kansainvälisillä tapaamisilla. Minulle esitettiin pian toive tai oikeammin vetoomus, että Suomi voisi suurimpana EUSJAn jäsenjärjestönä ottaa koppia ja lähteä luotsaamaan järjestön toimintaa eteenpäin. Neuvoteltuani asiasta pääsihteeri Ulla Järven kanssa päätin ottaa homman vastaan. Ei tullut eroa — pikemminkin avioliitto.
EUSJAn rahasotkut ovat onneksi jääneet taakse ja olemme voineet aloittaa puhtaalta pöydältä. Vuosittain järjestö pitää GA eli General Assembly -kokouksen, jonne kokoontuvat edustajat eri maiden tiedetoimittajayhdistyksistä. Tänä vuonna GA-kokous on torstaina 14.3. Helsingissä. Samalla järjestetään opintomatka, jolla kansainväliset vieraat pääsevät tutustumaan muun muassa Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston tutkimukseen.
Tiedetoimittajien jäsenille tarjotaan mahdollisuutta osallistua torstai-iltana 14.3. järjestettävälle illalliselle. Kannattaa ehdottomasti tulla mukaan, jos haluat tutustua tiedetoimittajiin eri maista. Ilmoittautuminen avautuu helmikuussa, ja siitä ilmoitetaan jäsenkirjeessä.
Suomeen on tulossa tiedetoimittajia ainakin Ruotsista, Saksasta, Itävallasta, Tsekistä, Espanjasta, Italiasta, Unkarista ja Virosta. Tervetuloa verkostoitumaan! Voin suositella. Uskon, että tällaisten tapaamisten kautta ymmärrys lisääntyy ja voimme olla enemmän ihmisiä ihmiselle.
