Kritiikki on tiedejournalismin tekstityyppi, jossa voi kehittyä kuten muissakin tietokirjoittamisen lajeissa. Syksyllä 2021 Turussa järjestettiin kaksi työpajaa tietokirjakritiikistä kiinnostuneille opiskelijoille ja tutkijoille. Vastaavaa koulutusta kritiikin kirjoittamiseen on harvoin saatavilla, etenkään näin käytännönläheisesti. Kokemukset työpajasta voivat olla hyödyksi vastaavan koulutuksen suunnittelijoille.
Kun digitaalisen tietokirjallisuuden osuus kasvaa voimakkaasti, voisi kuvitella, että myös digialustoilla julkaistulle kritiikille olisi kysyntää entistä enemmän. Maksumuurien tältä puolen löytyvien, internetissä julkaistujen tietokirjakritiikkien tarjonta on kuitenkin satunnaista ja alakohtaisesti korostunutta. Käsitykset kritiikistä omana tekstityyppinään voivat olla yhtä moninaisia kuin on erilaisia medioita kritiikin julkaisemiseen.
Vuonna 1996 perustettu Agricola-verkkoportaali on suurin yksittäinen tietokirjakritiikkien verkkojulkaisija Suomessa, vaikka keskittyykin vain humanistisen alan tietokirjoihin. Muutama vuosi sitten Agricolan toimittaja Tapio Onnela ehdotti allekirjoittaneelle, että järjestäisimme kaksi työpajaa kritiikeistä kiinnostuneille opiskelijoille ja tutkijoille.
Kehittelimme ideaa, haimme ja saimme Suomen tiedekustantajien liitolta apurahan työpajojen järjestämiseen. Sovimme, että minä vastaisin pajojen vetämisestä ja yhteydenpidosta kurssilaisiin. Olin itsekin tehnyt kritiikkejä Agricolalle, minkä lisäksi olin pitänyt kursseja luovasta tietokirjoittamisesta. Paikaksi sovittiin Turun yliopisto, Agricolan päämaja.
Onnelan osaksi jäi tekstien kommentointi toimittajan näkökulmasta sekä sovittujen kritiikkien mahduttaminen Agricolan muiden arvostelujen joukkoon. Arvostelukappaleiden pyytäminen kustantajilta jäisi kunkin kirjoittajan omalle vastuulle.
Kritiikkityöpajan suunnittelu
Korona-pandemia lykkäsi suunnitelmiamme yli vuodella. Viimein syksyllä 2021 saimme nettimainoksilla kasaan tusinan verran kokeneita kirjoittajia, jotka olivat valmiita kommentoimaan toistensa kirjakritiikkejä.
Lähes kaikki osallistujista olivat historian jatko-opiskelijoita ja tutkijoita, mikä osoittautui jälkikäteen ajatellen onnekkaaksi. Kohdeteoksista puhuttaessa kaikki tuntuivat välittömästi tietävän, millä tavoin merkittävästä tietokirjasta oli milloinkin kysymys. Historia on myös se tutkimuksen alue, jonka popularisointi kiinnostaa eniten jopa päivälehdistöä – monesti myös tietokirjakritiikin formaatissa.
Pidimme ensimmäisen työpajan lokakuussa ja toisen joulukuussa, jotta osallistujat ehtisivät laatia kritiikit tuoreista tietokirjoista. Saadun apurahan avulla päätettiin maksaa pienet kirjoituspalkkiot kritiikeistä, jahka ne olisivat saaneet käsittelyn työpajassa. Palkkio oli tietysti nimellinen työmäärään nähden.
Työpajoihin osallistuvilta pyydettiin kaksi arvostelua. Kritiikkien toivottiin käsittelevän 2020–2021 ilmestyneitä humanististen alojen tietokirjoja, joista ei ollut vielä ilmestynyt arvostelua Agricolassa. Muutamat tuoreet kirjat näkyivät nousevan kirjoittajien kiinnostuksessa muiden edelle, kuten Satumaarit Myllyniemen Yliluonnollinen sota (2021) ja Kalle Kananojan Ihmelääkärit Suomessa (2021).
Ennen tapaamista osallistujat lukivat etukäteen toistensa arvostelut. Tapaamisissa käytiin lävitse kukin arvostelu sen perusteella, miten kirjoittaja voisi parantaa tekstin journalistista tyyliä ja terävöittää kriittistä näkökulmaa.
Työpaja avustajakoulutuksena
Alustin ensimmäisessä työpajassa kritiikin uutislähtöisyydestä vastapainona tutkimuspohjaisen tietokirjallisuuden saamalle akateemiselle palautteelle. Ilman asiantuntevaa tietokirjojen esittelyä ja niistä heräteltävää keskustelua voi merkittäväkin tiedeuutinen unohtua pian sen jälkeen, kun se on saatu julki perinteisessä mediassa.
Kritiikkejä käsittelevään keskusteluun ehdotin huomiotavaksi niitä tekstikohtia, joissa kriitikko ottaa kantaa tietokirjan uskottavuuteen ja tekijän asiantuntijuuteen. Kritiikin edellyttämä kirjallinen kekseliäisyys, ajatussisällön retorisesti taitava esittely, on haaste kokeneellekin journalistille.
Työpajoissa tärkeintä oli keskustelu siitä, miten kirjoittaa tietokirjoista niiden popularisoinnin kannalta. Lokakuun työpajassa neljä tuntiakaan ei riittänyt perusteelliseen keskusteluun kaikista kritiikeistä. Joulukuun työpaja sen sijaan jäi harmillisen pieneksi lokakuun tapaamiseen verrattuna. Pajaan saapui vain viisi kirjoittajaa, tosin käsiteltävänä oli myös kolmen sellaisen kirjoittajan tekstejä, jotka eivät päässeet paikalle.
Syy osallistujien hupenemiseen oli Turun seudun kohonneissa koronalukemissa, mutta halusimme edelleenkin pitää pajan lähitapaamisena. Kriittisen palautteen antaminen kriittisistä teksteistä vaatii sellaista sosiaalista lukutaitoa, jota etäyhteydessä on lähes mahdotonta saavuttaa. Se, että työpajan osallistujat ovat samalta oppialalta, lienee tässäkin suhteessa avuksi luottamukselliselle ilmapiirille.
Agricola-lehden kannalta työpajat toimivat erinomaisena avustajakoulutuksena. Kun jälkikäteen kysyin Tapio Onnelalta, miltä pajaan tuodut tekstit olivat vaikuttaneet toimittajan kannalta, hän totesi, että ne olivat hyvinkin samanlaisia kuin tyypilliset Agricolan arvostelut.
Historiantutkimus ja kritiikki
Syksyn molempiin työpajoihin osallistui turkulainen merihistorian tutkija Lauri Kaira. Kairalla on kokemusta molemmilta puolin tiedejulkisuutta, sekä kustantajan edustajana että tuoretta meriaiheista kirjallisuutta seuraavana toimittajana. John Nurmisen Säätiön kokoelma-asiantuntijaksi hän kertoo päätyneensä tekemällä ensin juttuja ja kritiikkejä säätiön julkaisemista kirjoista.
Tietokirjakritiikin hupenemisen Kairakin on huomannut omalla alallaan, samoin toimittajien kiireen. Kustannuspaineesta kärsivät lehdet eivät voi tarjota riittävästi palstatilaa kritiikin edellyttämälle perustellulle näkemykselle, joten tilaa jää vain puolentoistatuhannen merkin esittelyille.
Kysymykseen kritiikkityöpajojen kehittämisestä Kairalla oli parikin ehdotusta. Jos pajaan osallistuvilla olisi riittävästi aikaa ja motivaatiota lukea toistensa arvostelemat kirjat etukäteen, keskustelua tulkinnoista voitaisiin käydä tarkemmin ja perustellummin. Kaira myös huomautti, että nykypäivän tietokirja-arvosteluissakin voitaisiin huomioida jo teoksista tehdyt äänikirjaversiot.
Tietokirjan arvosteleminen ei ole tietenkään helppoa edes oman alan ihmisten kesken. Historiantutkijan asiantuntijuutta omalla alallaan on vaikea kyseenalaistaa.
Vaihtoehtoja perinteiselle kritiikille?
Jälkikäteen arvioiden oli onnekasta saada työpajoihin kriitikkoja juuri siltä tieteenalalta, jolta ilmestyy paljon tuoretta, suurta yleisöä kiinnostavaa tutkimusta. Täysin toisenlaisia haasteita voisi löytyä niiltä aloilta, joilta tietokritiikkiä julkaistaan vähemmän kuin suomalaisen yleisön suosimasta historiantutkimuksesta. Kuten Maaria Linko on todennut tietokirjakritiikin tilaa esitelleissä artikkeleissaan (2011), suurella yleisöllä olisi enemmän kiinnostusta esimerkiksi talouden ja teknologian alan tietokirjallisuuteen kuin mitä päivittäinen lehtiuutisointi tarjoaa.
Työpajastamme unohtui myös yksi tärkeä keskustelunaihe: luova ideointi siitä, millaisilla vaihtoehtoisilla formaateilla tietokirjoista voisi kirjoittaa kriittisesti. Millaisia olisivat esimerkiksi esseemuotoiset tai kahden arvostelijan vuoropuheluna kirjoitetut kritiikit? Tällaisia muotoratkaisuja on toisinaan ideoitu vaihtoehdoksi lehdissä julkaistavalle taidekritiikille. Ehkä ne sopisivat myös tietokirjakritiikkiin?
Verkkolehdissä kritiikit voivat olla periaatteessa pidempiä ja esseemäisempiä kuin printtijulkaisuissa. Silti jokainen kirjoittaja ja verkkotoimittaja joutuu edelleen miettimään, minkä verran arvostelu voi poiketa perinteistä lehtiarvostelua muistuttavasta jutturakenteesta, jossa referoinnin lisäksi on voitava vertaillen arvottaa kohdeteosta myös sen kielellisen etevyyden ja journalistisen sujuvuuden kannalta. Kritiikki on tiedejournalismin tekstityyppi, jossa kirjoittaja voi työpajankin avulla kehittää persoonallista ilmaisuaan – kuten muissakin tietokirjoittamisen lajeissa.
