Lokit ovat tuttuja siivekkäitä useimmille meistä suomalaisista. Näin syksyisin on näiden valkeiden siivekkäiden paluumuutto talvehtimaan ollut jo hyvässä vauhdissa.

Runsaimmat lokkilajimme, nauru- ja kalalokki, lähtevät osittain muuttoon jo keskikesästä lähtien.

Pesimäajan ulkopuolisen ajan, talvikauden, useimmat lokit viettävät avomerellä. Ne hakeutuvat usein alueille, missä kala- äyriäis- ja simpukkaravintoa on hyvin saatavilla. Erityisen suosittuja ovat esimerkiksi kalastussatamat ja paikat, missä liikkuvat ihmisen suuret kalastustroolarit. Niitä lokit mielellään seuraavat, sekä kalastussatamat. Näillä alueilla jää runsaasti paljon sivusaalista ja kalajätettä lokkien napsittavaksi ravinnokseen.

Tietyt lajit, kuten selkälokki, jonka yhden alalajin maailman kannasta peräti reilut kolmannes pesii Suomessa, tekevät talvikaudeksi lajiryhmän pisimpiä muuttomatkoja, aina Keski-Afrikan järviseuduille asti. Riskinä ”maamme suomalaisimmalle linnulle” on siellä saada maataloudessa käytettäviä ympäristömyrkkyjä elimistöönsä sikäläisen kalaravinnon kautta.

Muutto etelämmäksi voi olla riski parisuhteille

Lokeilla muuttokäyttäytymisessä on myös omat haasteensa. Suurin osa lokeista elää pysyvässä parisuhteessa, joka voi hyvinkin näiden pitkäikäisten lintujen osalta jatkua niiden koko elämän ajan, kestäen 10–15, jopa 20–25 vuotta, jopa 20–25-vuotiaiksi.

Mutta ongelmana on, että naaraat ja koiraat eivät yleensä tee talvehtimismatkaa yhdessä. Tällöin voi käydä niin, etteivät ne aina tapaa kumppaniaan palatessaan takaisin entiselle pesimäalueelleen keväällä. Tämä voi johtaa tahattomiin ”avioeroihin”.

Riskinä muutolla palatessa voi myös olla, että niiden aiempi pesimäpaikkaa olisi ehditty varata. Siksi lokkien paluumuutto tehdään selvästi nopeammin ja lyhyemmässä ajassa kuin pitempään kestävä syysmuutto, jolloin voidaan kierrellä ja pysähdellen useilla hyvillä ravintopaikoilla.

Kevään koittaessa lokkien valkoinen kauneus liitämässä taivaalla tai kaikuvat huudot jo talven loppupuolella tuovat taas mieleen lähestyvän kevään.

Lämpenevät meret muuttavat ravintoa

Kansainvälinen lokkitutkimus on jatkuvasti laajentunut. On saatu selville, että ilmastonmuutos voi monin tavoin heijastua eri lokkilajien menestymiseen, ravinnonsaanti mahdollisuuksiin ja mm. alentuneeseen poikastuottoon. Kun merivesi lämpenee niin sen myötä osa lokkien keskeisestä eläinravinnosta on vaikeammin saavutettavissa ja myös vähentynyt.

Esimerkiksi tärkeä sillikala sardiini, sekä villakuore ovat vähentyneet mm. Pohjanmerellä ja Koillis-Atlantilla runsaasti. Pohjan- ja Välimerellä, osin meren lämpenemisen ja ihmisen harjoittaman tehokaan ylikalastuksen seurauksena. Lisäksi lokkeja takertuu ja joutuu suurten kalastusalusten verkkoihin sivusaaliina. Yksin Euroopan vesillä näin menehtyy 0,2 miljoonaa lokkia vuosittain.

Merien lämpeneminen vaikutta myös sen syvyyssuuntainen kerrostumisen muuttumiseen. Lämpimän päällysveden määrä lisääntyy, jolloin mm. eläinplankton ja äyriäiset, kuten krilli, laskeutuvat vedessä syvemmälle. Niitä seuraavat myös lokkien suosimat pienet ja keskisuuret kalat.

Ongelma on, että lokit eivät pysty sukeltamaan, vaan voivat hankkia ravintoa vain korkeintaan parinkymmenen sentin syvyydestä. Veden kerrostumisen muuttuminen takia osa lokkien lokkien tärkeistä ravintokohteista on vaikeammin saavutettavissa.

Kiinteät jätteet saastuttavat meriä

Lokkien elämää vaikeuttaa vielä yksi kasvava ongelma: merien lisääntyvä roskaantuminen kiinteillä jätteillä. Ravinnonhankinnan yhteydessä elimistöön voi joutua muoviroskien kappaleita, kalaverkkojen osia vaikka tupakantumppeja. Ne saattavat tukkia ja myrkyttää lokkien suolistoa, ja niitä voi jopa kulkeutua pesiinkin poikasia vahingoittamaan,.

Kun lokkien ravinnonsaanti merellä on huonontunut niin kompensoidakseen tilannetta esimerkiksi kala- ja harmaalokit muuttavat elämään ja ruokailemaan enemmän mantereen puolella ja taajama-alueilla, lähempänä ihmisen maailmaa.

Miksi merilinnuista tulee urbaaneja häirikköjä?

Urbaanissa ympäristössä on runsaasti lokeille kelpaavaa ihmisen tuottamaa jätettä, ruoantähteitä, syötävää roskaa, ”junk foodia”, kaatopaikkojen antimia ym.

Tämän seurauksena lokit ja me ihmiset joudumme aiempaa enemmän tekemisiin keskenämme. Lokit ovat alkaneet mm. pesiä lähistöllämme

Kaupunkiympäristöissä on lokkien pesiminen rakennusten katoilla Suomessa parinkymmenen viime vuoden aikana selvästi yleistynyt. Siellä pesien munat ja poikaset ovat paremmin turvassa nisäkäspedoilta. Rakennuksen lintuasukkaat voidaan kuitenkin kokea haitaksi niiden ulosteiden takia.
Useita keinoja kattopesinnän estämiseksi on kuitenkin olemassa, kuten lintupiikit, verkot, haukkaleijat ja värikkäät nauhat.
Kielteistä suhtautumista lokkeihin aiheuttaa niiden välistä hyökkäävä käyttäytyminen. Ne voivat lentää meitä kohti ja jopa ryöstää ranskalaisia lautaseltamme, kun vaikka toreilla niitä nautimme.

Tällaiset syöksyt saattavat tuntua pelottaviltakin, varsinkin jos kohteena on vaikka jäätelöä nauttiva lapsi. Osa lokeista voi toimia myös hyökkäävästi ja kirkuen, kun ne puolustavat oman pesänsä munia ja jälkeläisiä, mikäli ihminen sattuu liikkumaan lähistöllä.

Suhde ihmiseen: sopeutumista ja älykkyyttä?

Iso-Britanniassa tehdyissä tutkimuksessa seurattiin harmaalokkien ruoan nappaamistouhuja toriympäristössä. Kohteena olevat oppimiskykyiset ja lokit olivat tällaiseen käyttäytymiseen erikoistuneet.

Ennen hyökkäyksen aloittamista harmaalokit seurasivat ihmiskohteensa silmien liikkeitä ja katsetta. Tällöin havaittiin, että jos ihminen katsoo suoraan lokin silmiin, ne jättivät nappaamisyrityksen tekemättä. Jos taas ihminen katsoi sivulle tai alas päin, ranskalainen saattoi viuhahtaa nopeastikin lokin nokkaan.

Itsekin olen vastaavanlaista ”katsekäyttäytymistä” testannut ja nähnyt Helsingin kauppatorilla.

Keskittyminen jonkun saalistavan eläimen tai nykyisin ihmisen katseen suuntaan on ehkä vanha, evoluution kautta kehittynyt ominaisuus; mistä kannattaa syötävää ottaa, tai missä se on uhka. Tämäkin osoittaa vain lokkien oppimiskykyä, älykkyyttä ja sopeutumista ravinnon hankinnassa, eikä ole sinänsä niiden ”tuhma” tai haitallinen piirre.

Ilmastonmuutos muuttaa myös käyttäytymistä

Lokkien maailmassa tapahtuu ravinnonsaantiongelmien ja merien lämpenemisen johdosta myös käyttäytymiseen liittyviä muutoksia.

Yhtenä piirteenä on havaittu, että oman tai lähilajin yksilöiden tai jopa omien poikasten tappaminen, kannibalismi on lisääntynyt. Englantilaisselvityksen mukaan kannibalismi on kasvanut kymmenellä prosentilla, kun veden lämpö on noussut yhdellä asteella.

Myös naaras-naaras-parit ovat yleistyneet. Niitä voi olla lokkikolonioissa jopa 15 %. Nämä tyttöparit pystyvät kuitenkin usein menestyksellisesti munimaan ja hoitamaan yhdessä poikaset. Tämän edellytyksenä on tietysti, että niillä on ollut ”syrjähyppy” jonkun koiraan kanssa ennen pesinnän alkua.

Omat lokkimme osin kaltoin kohdeltuja

Suomessa meidän viiden keskeisen lokkilajimme tilanteet ovat vaihdelleet muuttuvissa olosuhteissamme. Pienemmät kala- ja naurulokit ovat pärjänneet hyvin ja runsastuneet. Isommat meri- harmaa- ja etenkin meidän ”suomalaisin lintu”, selkälokki, kuuluvat eri asteisesti uhanalaisten lajien listalle.

Maamme toinen upea, maailman suurin lokkisuvun edustaja, merilokki, on yhdessä harmaalokin kanssa nimetty vanhakantaisesti vahinkolinnuiksi. Tällöin niitä voidaan vapaasti metsästää ja tappaa 9 kuukauden aika vuodessa, pesimäajan ulkopuolella. Lokkimetsästyksen lisäksi niitä on vähennetty myös kaatopaikoilla, kaikkiaan yhteensä vuosien 2009–2021 aikana ainakin 0,7 miljoonaa yksilöä. Etenkin merilokin kanta on pienentynyt tuntuvasti, ollen nykyisin vain noin 1600 paria.

Lintuinfluenssan näkymät avoimia

Uudempana lokkikysymyksenä on noussut esille lintuinfluenssa. Sillä tarkoitetaan Influenssa A -viruksen linnuille ominaisia alatyyppejä, jotka ovat monimuotoinen, erityisesti vesilinnuissa esiintyvä virusryhmä. Sitä on parinkymmenen viime vuoden aikana tavattu jo kaikissa maanosissa lokkien ja myös hanhien parissa.

Tauti voi paljolti tiiviissä porukoissa elävien lokkien parissa levitä helposti, mutta ei kuitenkaan tartu yksilöstä toiseen hyvin tehokkaasti.

Taudin leviäminen ihmiseen on nykytietojen perusteella hyvin epätodennäköistä. Kuitenkin myös ihmisen kausi-influenssavirukset ovat alkujaan lintuperäisiä influenssa A-viruksia, jotka ovat ajan saatossa muuntautuneet ja sopeutuneet ihmisväestöön.

Lokeilla ja ihmisellä pitkä yhteinen historia takana

Mutta miten lokkien elämä muuttuvissa merissä ja ihmisen naapurustossa jatkuu, on vielä avoin kysymys. On syitä, miksi osa lajeista on hyötynyt nykykehityksestä, mutta vielä useampi maailman noin 65 lokkilajista on kärsinyt ja vähentymässä.

Keskeistä täällä pohjolassa kuitenkin on, että yhteiselomme ja myötätuntomme lokkien kanssa jatkuu ja kehittyy. Ihmisen ja lokin yhteiselo maapallolla on ainakin viiden miljoonan vuoden ikäinen. Lokit kuuluvat ympäristöömme yhtä oikeutetusti kuin me, Samalla on selvää, että lokkien merkitys muulle luonnolle ja etenkin meriekosysteemeille ja niiden ravintoketjuille on hyvin tärkeä.