Kreikassa heinäkuun alussa järjestetty tiedeviestinnän kesäkoulu STEAM ei ollut aivan niin hikinen kuin nimi antaisi olettaa. Heinäkuun helteet sujuivat sisätiloissa suhteellisen leppoisasti, eivätkä käsitellyt aiheetkaan nostaneet esiin erityisiä ristiriitoja: on helppo olla yhtä mieltä siitä, että tiedeviestintään kannattaa panostaa, ilmastonmuutos pitää ottaa vakavasti ja nykyinen poliittinen ilmasto uhkaa tieteen vapautta eri puolilla maailmaa. Sen sijaan kesäkoulun järjestämisen ja toimimisen tavoista oltiin monta mieltä.

Tiedeviestintä on nykyisin yhä näkyvämpi osa EU:n alueen korkeakoulujen kehittämispolitiikkaa. Erasmus-yhteistyönä järjestetty STEAM Summer School kokosi Kreikan Marathoniin tiedeviestinnän asiantuntijoita ja opettajia Saksasta, Maltalta, Skotlannista, Kreikasta ja Suomesta, opiskelijoita näiden maiden lisäksi muun muassa Nigeriasta, Egyptistä, Yhdysvalloista ja Venäjältä. Opiskelijoita riitti apulaisprofessorista kandiopiskelijaan, maatalouden lehtorista matkailualan opiskelijoihin.
Heterogeeninen osanottajajoukko on yhtäältä rikkaus, toisaalta haitta. Kun yli viisikymmenpäinen joukko eritaustaisia ihmisiä pitäisi saada toimimaan yhdessä yli viikon verran, korostuu hyvän taustoituksen tarve. Pohjatyöt pitää tehdä hyvin, kuten rakentajaystävälläni on tapana sanoa.
Nyt pohjatöitä, eli johdatusta tiedeviestinnän laajaan ja monipuoliseen kenttään, ei syystä tai toisesta tehty. Tämä vaikeutti koko kesäkoulun toimintaa: vielä loppupuolella kuuli ihmettelyä, mistä tiedeviestinnässä mahtaa olla kyse: viestintää koskevasta tieteestä vai tieteestä viestinnän kohteena.
Myös ’tieteen’ reflektointia olisi siis tarvittu: puhutaanko tieteistä vai luonnontieteistä? Pikagallup osallistujien kesken osoitti, että monet osanottajat ymmärsivät ’tieteen’ oman äidinkielensä mukaisesti laajemmin kuin pelkästään STEM-aloiksi. Kesäkouluun tarvittava kunnon pohjatyö olisi kaivannut myös analyyttisempää otetta suhteessa ’viestintään’ – ja koko ’tieteen’ ja ’viestinnän’ kombinaatiosta viriävään kysymyskenttään. Naivimmillaan yhdistelmä kuulostaa siltä, että tiedeviestinnän yksioikoinen tavoite olisi kouluttaa STEM-alojen ihmisiä puhumaan niin, että muutkin ymmärtävät.
Tiedeviestintä on myös kulttuurienvälistä viestintää – yllättävää kyllä, kansainvälisessä kesäkoulussa ei tästäkään puhuttu mitään. Tiede on universaalien ihanteidensa lisäksi myös erilaisia, kulttuurisia käytäntöjä, eivätkä angloamerikkalaiset toimintatavat voi muodostaa itsestään selvää mittapuuta muulle maailmalle.

Viestintää vai pedagogiikkaa?

Kunnon johdannon puute tuntui pahimmalta kesäkoulun parina ensimmäisenä päivänä, jolloin käsiteltiin lähinnä luonnontieteiden opettamista kouluikäisille – eli asioita, jotka esimerkiksi Suomessa kuuluvat luokanopettaja- tai aineenopettajakoulutukseen. Motivaation puutteesta kärsivät muilta kuin luonnontieteellisiltä aloilta tulevat, samoin ne, jotka eivät olleet erityisesti koulumaailmasta kiinnostuneita.
Sinänsä kysymys ’viestinnän’ ja ’pedagogiikan’ suhteesta on kiinnostava. Usein vaikuttaa siltä, että opetusalan kysymykset muuttuvat kiinnostaviksi vasta, kun ne kehystetään mediaseksikkäämmän ’tiedeviestinnän’ raameihin. Mutta kuten valtioneuvostonviestintäjohtaja Markku Mantila asian ilmaisi Päivän kasvossa (1.8.), hyvä peruskoulu ja hyvä peruskoulun opettaja ovat ensimmäisenä puolustuslinjassa informaatiohyökkäyksiä vastaan.

– Näen tiedeviestinnän ja pedagogiikan suhteen hyvin läheisinä, niissä on paljon samankaltaisia kysymyksiä, sanoo tiedeviestinnän professori Alexander Gerber.
– Kesäkoulun yhtenä luennoitsijana toiminut Alexander johtaa manner-Euroopan ainoaa tiedeviestinnän maisteriohjelmaa Rhein-Waalin ammattikorkeakoulussa Saksassa. Kouluopetus on tietenkin muodollisempaa, kun taas esimerkiksi museoiden ja tiedekeskusten tiedekasvatus epämuodollisempaa. Meidän maisteriohjelmassa käsitellään tietenkin paljon muitakin asioita, kuten tiedepolitiikkaa, eettistä ja lainsäädännöllistä säätelyä, metodologiaa ja tieteen sosiologiaa.
Miten sitten tiedeviestintää opetetaan?
– Onhan tämä haasteellinen tehtävä, toteaa Alexander Gerber.
– Ala on melko uusi, eikä kollegoita ole kovin monia. Pioneerityötä siis riittää, ja talon sisälläkin saa vakuutella ohjelman tarpeellisuutta. Ohjelma on pitkä ja maksaa korkeakoululle aika paljon. Toistaiseksi ei lukukausimaksuja ole.
Rhein-Waalin tiedeviestinnän maisteriohjelmassa opiskellaan kolme vuotta, tiedeviestinnän lisäksi sekä luonnontieteitä että yhteiskuntatieteitä. Erilaisia projekteja riittää.
– Innostavaa, mutta vaatii opiskelijoilta paljon, arvioi Alexander.
– Pudokkaita on paljon, mutta haastavasta ohjelmasta valmistuneet työllistyvät kyllä erittäin hyvin, hän sanoo.

Tavallista tiedeviestintää

Kesäkoulun aikana tutustuttiin myös ehkä kaikkein tavallisimpaan tiedeviestinnän muotoon, eli museo-oppaan yritykseen tiivistää ja yksinkertaistaa historiatiedettä suurehkolle, epätasaisesti etenevälle joukolle akustisesti vaativissa olosuhteissa. Tapahtumapaikkoja oli kaksi: 2009 avattu Akropolis-museo ja yli pari tuhatta vuotta sitten avattu Asklepioksen pyhäkkö Epidauroksessa, aikansa terveysturismin keskus.
Jälkimmäinen havainnollisti hyvin muinaista, holistiseen ihmiskäsitykseen perustuvaa ajattelua, jonka mukaan terveyteen ja virkistäytymiseen tarvittiin monenmoista hoitoa. Epidauroksesta löytyvät niin temppeli ja parantola-alue, ravintola, kylpylä, urheilukenttä kuin teatterikin – ja tietenkin hotelli, jossa vaikeakulkuisen reitin taivaltaneet voivat yöpyä.
Akropoliin uuden museon erikoisuuksiin kuului, että sen ydin on rakennettu alkuperäisen Parthenonin temppelin mittojen mukaan. Myös sisätilojen rakenne on osittain samankaltainen kuin aikoinaan temppelissä: vierailijat etenevät kohti ylevää kolmatta kerrosta leveitä luiskia pitkin.

Akropoliin museossa kuultiin toistuvasti myös muistutuksia tieteen vähemmän kunniakkaasta, kolonialistisesta perinnöstä; sijaitseehan suuri osa Parthenonista varastetuista aarteista edelleen British Museumissa. Neuvotteluja niiden palauttamiseksi on käyty pitkään, ja ainakin oppaalla oli vankka usko siihen, että ne vielä jonain päivänä kotimaahansa palautuvat.
Sen sijaan kreikkalaisten itsensä harjoittama, eurosentrinen tieteen historian kerronta ei (kuullakseni) asettunut lainkaan kyseenalaiseksi. Kuten eurooppalaiseen kerrontaperinteeseen kuuluu, kaikki mahdollinen tieto sai yhtäkkiä alkunsa Kreikassa, aivan tyhjiössä, vailla koko Välimeren alueen monikulttuurista vaikutusta. Useat tutkijat ovatkin panneet merkille tavan, jolla Eurooppa toistuvasti unohtaa arabeilta omimansa tieteellisen perinnön. Esimerkiksi filosofia, matematiikka, tähtitiede ja lääketiede eivät antiikin aikana olleet mitenkään erityisen kreikkalaisia keksintöjä, vaan koko monikulttuurisen ja -kielisen Välimeren alueen tuotosta.

Summa summarum

Mielipiteet kesäkoulun tarpeellisuudesta vaihtelivat osallistujien keskuudessa suuresti. Opiskelijoiden taustat olivat sen verran erilaisia, että juuri muuta ei voi odottakaan. Mukana oli – itseni mukaan lukien – huomattavan paljon pitkään työelämässä mukana olleita osallistujia, esimerkiksi eri alojen opettajia.
Parhaiten kesäkoulun anti taisi upota nuorempiin opiskelijoihin.
– Aivan mahtava kokemus, hehkutti Artem Konovalov, Haaga-Heliassa markkinointia opiskeleva ukrainalainen nuori mies.
– Tutustuin hienoihin tyyppeihin täällä ja taidan miettiä koko elämäni suuntaa vähän uusiksi, hän jatkoi.
– Aika luonnontiedepainotteisesti mennään, totesi kreikkalainen apulaisprofessori Stella Tsani, joka tutkii ympäristön ja talouden yhteyksiä.
– Olisin odottanut enemmän jotakin ajankohtaista yhteiskuntatieteistä ja taloustieteistä, vaikka täältä Kreikastakin.
Mahtava aihe olisikin ollut tarkastella esimerkiksi Kreikan taloutta koskevia infografiikkoja. Nyt kävi niin, että visuaalisesta viestinnästä ei puhuttu mitään, mikä on nykypäivänä aikamoinen puute.
– Tasa-arvoasioista ei puhuttu mitään, vaikka niistä palautelomakkeessa kysyttiinkin, totesi Sophie Schnieders, saksalainen opiskelija Rhein-Waalin yliopistosta.
– Etuoikeutetussa asemassa olevat ilmoittavat usein olevansa kyllästyneitä tasa-arvon teemaan: se pitkästyttää yleensä miehiä, valkoisia, vammattomia, heteroja ja niin edelleen. Tieteessä on paljon epätasa-arvoa tuottavia piirteitä, joten teema olisi ollut tärkeä. EU:n rahoittamat hankkeet edellyttävätkin sitä, hän jatkaa.
Kesäkoulussa näkyi selvästi myös ihmisten erilainen suhtautuminen aikatauluihin ja etukäteen suunniteltuun ohjelmaan. On totta, että kesäkoulun järjestelyissä oli puutteellisuuksia ja viime tipan ilmoituksia, mutta jotenkin ylimitoitetulta tuntui myös pohjoisten osanottajien addiktoituminen aikatauluihin. Loistava, eurooppalainen yhdistelmähän olisi, jos aikatauluista ja ennakkoon ilmoitetusta ohjelmasta yritettäisiin pitää paremmin kiinni, mutta niiden noudattamatta jättämiseen suhtauduttaisiin hieman rennommin.
Sanna Kivimäki osallistui STEAM-kesäkouluun Suomen tiedetoimittajain liiton apurahalla.