Montakohan parisuhdetta sekä yritysten miljoonakauppaa särkyy pieneen väärinkäsitykseen, jonka voisi välttää tai oikaista avoimella keskustelulla? Lausumaton ärsytyksen aihe saattaa paisua sisällä – joko yksilön mielessä tai yhteisön dynamiikassa – katkeraksi kaunaksi, jos siitä ei puhuta ääneen.

Henriikka Mustajoen selkeässä uutuuskirjassa käsitellään yhteisön elinvoimalle välttämättömiä keskusteluja, joita ei koskaan käydä – häpeän, pelon tai sitten ongelman vaivaannuttavuuden takia. Vaitiolo johtaa pulman paisumiseen sekä ”varjopuheeseen”.

Mustajoen uusiokäsite varjopuhe saa selityksen: jos puhe yhteisön ongelmista jää yksilön tai pienen piirin sisäiseksi jupinaksi, yksinkertaiset asiat monimutkaistuvat ja vaikkapa työyhteisön sosiaaliset siteet rakoilevat. Varjopuhe pitää valaista, ja oman näkökulman laajentaminen muun muassa objektiivisella asenteella kattaa muidenkin ideat. Niitä vasten omia ajatuksia voi korjata ja terävöittää yhteisön hyödyksi.

Englannin kieli paljastaa, että viestintä (communication) ja yhteisö (community) kuuluvat yhteen, pitävät toisiaan yllä.

Varjopuhe tai vaikeneminen haittaa viestintää ja siten yhteisön kehittämistä. Varjopuhe ei kuulu mullistaviin käsitteisiin, mutta kokoaa hyvin yhteen subjektivistiset riippakivet.

Mustajoen haastatteluaineistonsa perusteella kehittämä käsite varjopuhe muistuttaa, että vaikeita keskusteluja tulee välttämättä vastaan. Siksikin keskusteluja ”ymmärtäessämme meistä tulee aina vähän rohkeampia ja taitavampia vaikeiden keskusteluiden kävijöitä”.

Helpon voivottelun asemasta Mustajoki ohjeistaa yhteisöjä, mistä ja miten itse asiassa pitää puhua, jotta yhteisö pysyisi toimintakykyisenä. Hän tarjoilee vaikeille keskusteluille käytännöllisesti toimivan rajauksen, ajan ja tilan. Neuvot muuttavat ikävät kysymykset onnistuneeksi viestinnäksi, kunhan diskursiiviset keinot on sisäistetty eikä vain luetteloitu pelkiksi pelisäännöiksi. Toinen on kohdattava keskustelun tasa-arvoisena ja omapäisenä osapuolena. Mustajoki muistuttaa:

”Toista ei pidä yrittää lokeroida johonkin ennalta määriteltyyn ryhmään, vaan nähdä hänet nimenomaan toisena ja ainutlaatuisena.”

Kohtaamisessa auttaa mentalisaatiokyky, jolla hahmotetaan oma ja toisen näkökulma ja kokemus samanaikaisesti. Se muistuttaa mainittua objektiivista asennetta.

Vältellyn aiheen avaaminen ei ole Pandoran lipas, vaan se vapauttaa ja helpottaa kaikkia yhteisön jäseniä. Hankalan ja ikävän jakamisessa koetaan ”syvää merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta yhteisöön”.

Koska sosiaalisuus muovaa ihmistä, vaikeat keskustelut auttavat omankin ajattelun ymmärtämistä.