Reijo Pitkäranta jäljittää ja kartoittaa yli kuudenkymmen eri aihepiirin sanan historiaa adoptiosta ja akatemiasta uraaniin ja virukseen. Suurin osa sanoista on peräisin antiikin Kreikasta ja Roomasta.
Kirjan tehtävä on osoittaa miten kaikkien tuntemien ja selviöiksi muodostuneiden sanojen merkitykset ovat aikojen saatossa kokeneet melkoisia muodonmuutoksia ja jotkut jopa kääntyneet vastakohdikseen. Voisi täydentää, että tämä myös avaa mahdollisuuden kritisoida sanojen vallitsevia merkityksiä – ihminen katsoo ja tulkitsee todellisuutta aina sanojen ja niiden merkitysten lävitse.
Akatemia-sanan alkuperä on kiintoisa. Troijan prinssi ryösti Troijan sodassa Spartan kuninkaan tyttären. Ryöstäjä piilotti hänet, kunnes Akademos-niminen heros paljasti, missä piilo oli. Lukija oivaltaa, että Akademoksen nimen siirtyminen tarkoittamaan akatemiaa ei ole mitenkään kaukaa haettua – Akademoksen tarjoama tieto ja totuushan ratkaisi kaiken.
Sana motto kalskahtaa monien korvissa niin komealta ja juhlalliselta, että sen luulisi kehittyneen jostain arvokkaasta ja merkittävästä alkujuuresta. Mutta ilmaisu onkin lehmän ammumisen tai epäselvän mutinan hienostuneempi muoto.
Kaukana avaruudessa välkkyvä galaksi on saanut nimensä niinkin arkisesta asiasta kuin maidosta. ”Maitotien” taustalla on, kuten usein muidenkin sanojen, antiikin myytti. Maitotie-sana syntyi siitä, kun Zeus-jumalan vaimo Heran rinnoista purskahti maitoa taivaalle. Jostain aivan poikkeuksellisen harvinaisesta ja hienosta herkusta kreikkalaiset käyttivät ilmaisua gala ornithion (linnunmaito). Tästä ei ole pitkä matka galaksiin.
Yleensä kreikkalaisia pidetään kulttuurin rakentajina ylivoimaisina verrattuna taloutta suosiviin roomalaisiin. Mutta yhdessä asiassa Kreikka jää Rooman varjoon. Kreikkalaisilla ei ole sen enempää kulttuuria kuin sivistystäkään merkitsevää yleiskäsitettä. Kulttuuri – cultura – on peräisin maanviljelijäkansalta Roomalta ja tarkoittaa viljelyä. Eikä tästä olekaan pitkä matka hengenviljelyyn.
Outoa ja valiteltavaa on, että akateemisen kustantajan julkaisemasta kirjasta ei löydy sellaisia tärkeitä sanoja kuin tieto, filosofia ja tiede, joiden alkuperää jää kirjan lukemisen jälkeen miettimään ja etsimään Wikipediasta tai muista tiedonlähteistä.
Muuten kirja on monipuolinen ja sisältää hienosyisten kieliopillisten kartoitusten lisäksi värikkäitä myyttien pätkiä ja terävän kritiikin aihioita. Ilman näitä kirja saattaisi tuntua tylsältä ja abstraktilta muiden kuin etymologiaa harrastavien silmissä.
Kiintoisa ja ajankohtainen kritiikin aihio liittyy sanaan ammatti. Sana on alun perin viitannut palvelijaan, jopa orjaan. Ja nykyäänhän etenkin liike-elämässä puhutaan asiakkaan palvelemisesta. Mutkien kautta Pitkäranta päätyy sanaan minister, ja toteaa, miten sana on kokenut huiman arvonnousun: tämän arvon omaava on pikemminkin palvelemisen kohde kuin palvelija. Demokratiassa ministerien ja muiden poliitikkojen tulisikin palvella kansaa, vaikka nykyisin he taitavat palvella lähinnä talouselämää ja sen johtoporrasta.
Sanan alkuperän paljastaminen voi toimia sanan nykyisen merkityksen ja käytön kärkevänä kritiikkinä. Kirjassa olisikin ehkä voinut avata myös sanan kritiikki alkuperää.
