Kirjallisuudentutkija Vesa Kyllönen ja kirjailija Mika Pekkola tekevät teoksessaan Epävarma elämä laajaa aikalaisdiagnoosia. Heidän pääteesinsä kuuluu, että nykyajan ihmisten elämää hallitsee selviytymisen eetos. Muun muassa työelämän ja toimeentulon epävarmuus, riittämättömyyden tunne sekä uupumus tekevät olemassaolosta jatkuvaa selviytymistaistelua. Pamflettimainen teos pohtii asiaa monen tekijän, kuten kodin, kaupungistumisen, kuluttamisen, seksuaalisuuden, digitalisaation ja päihteiden kautta.

Selviytyjät elävät köyhää elämää. Kapitalistinen talousjärjestelmä tuottaa niukkuutta, joka taas heijastuu ihmisten kokemuksiin. Näkemyksestä tulee mieleen Karl Marxin jako ylärakenteeseen ja alarakenteeseen: ”pohjalla oleva” talousjärjestelmä tuottaa ”ylempänä olevan” kulttuurin. Mitä vähemmän taloudellista pääomaa, sitä enemmän selviytymistä.

Kirjoittajat ovat kiinnostuneet yhteisön yhteisistä kokemuksista, jaetusta tunnosta:

Tunto merkitsee yhteyttä. Perustavimmalla tasolla tunto kertoo siitä, mikä on iholla ja mihin ollaan kosketuksissa. Käänteisesti ajatellen tunto kielii toisaalta myös kaipauksesta, siis siitä, mitä ero tai etäisyys läheisistä ihmisistä, muista toisista tai mieluisista asioista aiheuttaa.

Selviytymisen eetos synnyttää tunnottomuutta: turtumusta ja kyllästymistä. Tästä taas seuraa se, että yksilöille sälytetään jatkuva uudistumisen vaatimus, pitää näyttäytyä haluttavampana muiden silmissä:

Selviytyjän on tehtävä itsestään markkinakelpoinen. Hänen on siis tehtävä itsestään tavaraa, tuotteistettava ja brändättävä koko elämänsä.

Kirjoittajien mukaan uusnationalismi ja oikeistolainen yhteiskuntapolitiikka ruokkivat selviytymisen eetosta. Yksilön ja yhteisön kokemasta turvattomuudesta syytetään maahanmuuttajia ja epäonnistumisesta yksilö syyttää itseään. Tunnottoman kulttuurin ihmisihanne on patriarkaalinen: kovuutta arvostava, kilpailua korostava.

Kirjoittajat esittävät myös vaihtoehtoja selviytymisen eetokselle ja tunnottomuudelle. Niitä löytyy positiivisista tunteista, kehollisuudesta ja hyvistä ihmissuhteista. Feminismillä on paljon annettavaa, kuten hoivan arvostus. #MeToo ja isien läsnäolo perheissä ovat olleet askeleita eteenpäin.

Feminismin aikaansaannoksista voi olla yhtä mieltä, mutta muuten kirjoittajien paremman elämän visiot ovat aika löysää lätinää. Epävarman elämän suurimpana ongelmana on se, ettei sen havainnoissa, ilmiöiden kuvauksissa tai analyyseissä ole oikein tuoretta otetta.

On arvostettavaa, että joku yrittää rakentaa kokonaisnäkemystä ajan hengestä. Huomiot ovat oikean suuntaisia. Elämän ei pitäisi olla pelkkää selviytymistä. Parhaimmillaan Epävarmasta elämästä tulevat mieleen historioitsija Juha Siltalan kattavat psykologiset ja yhteiskunnalliset analyysit, tosin ilman Siltalan mittavaa tutkimusaineistoa ja tarkkuutta. Kirja olisi kaivannut kuitenkin vähän omaperäisyyttä.