Kirjailija Viro-tutkijana – Ville Hytönen on kiitollinen maahanmuuttaja

Aki Petteri Lehtinen

Ville Hytönen: Viro maailmanvallaksi! Sammakko 2021.

Muutin Etelä-Virosta takaisin Suomeen moottoripyöräonnettomuuden jälkeen. Kolmen lantioon ja ristiselkään tulleen luumurtuman takia minua oli makuutettu Viljandin sairaalassa kuukausi ilman minkäänlaista hoitoa kovissa kivuissa. Viimein Suomeen päästyäni selkäni leikattiin heti. En jäänyt kaipaamaan Viroa yhden epäpätevän viljandilaisen kirurgin ansiosta. Kannan kaunaa koko maalle.

Kirjailija Ville Hytönen sen sijaan on kiitollinen maahanmuuttaja. Kymmenisen Viron-vuotensa aikana hän on opiskellut uuden kotimaansa kielen sekä perehtynyt syvällisesti Viron historiaan ja nykyiseen kulttuuriseen ja poliittiseen keskusteluun. Tämä kävi ilmi jo hänen ensimmäisessä Viro-kirjassaan Eesti on My Mind. Sata askelta Virossa vironsuomalaisen kanssa (Sammakko 2018).

Uutuuskirjassaankin Hytönen käyttää henkilökohtaisia kokemuksiaan, mutta tällä kertaa pääosan saa Viro eräänlaisena esseistisenä tutkimuskohteena. Hytösen aiempiin lehtijuttuihin perustuvassa teoksessa kirjailija tekee mikrohistoriallisia ja ajankohtaisia havaintoja, ja laajentaa niistä perusteellisia esityksiä makrotasolle maan menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta.

Jonkin rakennuksen tai muun maamerkin nähdessään kirjailijakertoja siirtyy maalaamaan siihen liittyvää historiaa

Kirja korostaa sosiaalipsykologisilla yleistyksillä virolaisten individualismia ja epäsosiaalisuutta, usein suhteessa 1,3-miljoonaisen kansan suuren venäläisvähemmistön vastakkaisiin piirteisiin. Itse aiheisiin Hytönen johdattelee yleensä konkreettisella kuvauksella jostakin paikasta Virossa, joka viettää itsenäisyyspäivää kaksi kertaa vuodessa. Jonkin rakennuksen tai muun maamerkin nähdessään kirjailijakertoja siirtyy maalaamaan siihen liittyvää historiaa lavealla pensselillä ja tarkalla kynällä. Tärkeimmäksi aiheeksi nousee Viron nopea toipuminen neuvostoajan ikeestä.

Virolaista ”identiteettiä” valottaessaan Hytönen tukeutuu kyselytutkimuksiin ja pysyttelee läpi kirjan kiinni tutkimuksellisesti vakavassa tiedossa. Tekijän kirjailijuus ja runoilijuus näkyvät yllä mainituissa yleistyksissä, mutta niitäkin Hytönen perustelee vähintäänkin omilla kokemuksilla.

Esimerkiksi virolaista luonteenlaatua Hytönen tarkastelee jungilaisten arkkityyppien keinoin. Viron rakenteelliset ja kulttuuriset muutokset köyhästä neuvostotasavallasta digitalisaation edelläkävijäksi saa Hytöseltä suitsutusta, samoin virolaisten tehokkuus työn- ja päätöksenteossa, mistä kielivät vaikkapa maan nopea liittyminen Euroopan Unioniin ja Natoon, ja siten länteen.

Hytönen seuraa Viron mediaa hyvin aktiivisesti

Hytönen tuntee virolaisia poliitikkoja ja taiteilijoita, koska hän on julkaissut kirjoja myös Virossa. Uutuuskirjassa hän kertoo suurten linjojen lisäksi kohtaamisistaan niin presidentin kuin köyhälistön edustajien kanssa. Lukijaan tekee vaikutuksen kirjan loppuosan perusteellinen katsaus Viron monimutkaiseen ja sekavaankin poliittiseen nykytilaan, johon on ängennyt viime vuosina myös äärioikeistolainen Ekre-puolue. Hytönen selvästi seuraa Viron mediaa hyvin aktiivisesti.

Hytönen viittaa analyyseissaan usein Viron kuuluisaan semiootikkoon Valdur Mikitaan, jonka Lingvistinen metsä -kirjan suomennos (Sammakko 2021) on Hytösen vaimon Anniina Ljokkoin tekemä. Ljokkoin ensimmäinen Mikita-suomennos oli Kantarellin kuuntelun taito (Sammakko 2018). Hytönen kirjoittaa, että ”[s]emiootikko ja biologi Valdur Mikita näkee virolaisuuden ja itämerensuomalaisuuden parhaimmaksi puoleksi moniaikaisuuden ja -puolisuuden. Ikään kuin kaikki ajat, arkaaisuus ja moderni, yhdistyisivät”. Virolaiset katsovat yhtä aikaa eteen ja taakse.

Hytösen tutkijanasenne avaa myös uusia kysymyksiä. Hänen mukaansa ”Baltiaan kuuluu oikeastaan vain yksi maa, Latvia. Virolaisten mielestä ’Baltian maat’ on venäläisten käyttämä valtakäsite, joka perustelee maiden geopoliittista sijaintia Venäjän kyljessä”.

Hytösen Viro kelpaa esimerkiksi myös Suomelle

Hytönen kutsuu Viroa maailman maallistuneimmaksi maaksi, mutta tuo esiin virolaisten keskuudessa vahvat uskomukset muinais- ja luonnonuskonnoista. Niiden vastapuolena Viron aineellinen, kulttuurinen ja poliittinen kehitys saavat kaltaiseni skeptikon uskomaan, että olen liian hätäisesti arvioinut ja arvottanut entistä asuinmaatani yhden huonon kokemuksen perusteella.

Hytösen Viro kelpaa esimerkiksi myös Suomelle: ”Turkulaiset kehuskelevat, että sivistys tuli Suomeen Turun kautta, mutta mainitsevat harvemmin, että Turkuun se tuli Tallinnasta.” Oli miten oli, ajankohtaisuudessaan teos täydentää Seppo Zetterbergin Uutta Viron historiaa (SKS 2017).

Kannen kuva: Mikko Suominen

Pääkirjoitus

Heljä Salonen: Enemmän särkeä ja järkeä

VIESTINNÄN KALTEVALLA JA LIUKKAALLA PINNALLA


Mikko Suominen: Jäällä – vältä, varo vai viihdy?
Ulla Järvi: Kuuntele Jussi Valtosen puhe: Havaintoja ja illuusioita
Aki Petteri Lehtinen: Vastaiskujen vastaiskut – Entä kun tutkijat selittävätkin aiheensa itse?
Sanna Kivimäki: Tiede – viestijöiden ja toimittajien yhteismaa
Arja-Leena Paavola: Korona-aika kannusti museoita podcastien tekoon
”PYRITÄÄN RAPAUTTAMAAN MUN USKOTTAVUUTTANI TOIMITTAJANA”


Mari Heikkilä: Toimittajien häirintä on ongelma, johon pitää puuttua

NAISTEN HISTORIA ON MUUTAKIN KUIN TARINOINTIA


Päivi Kapiainen-Heiskanen: Alkuperäislähteillä myytit murtuvat – Helena Ruuska ja Minna Maijala ottivat tutkijan asenteen kohteisiinsa
Teuvo Peltoniemi: Maggie Walz – varhainen amerikansuomalainen suffragetti

AJASSA LIIKKUVAA


Niklas Bengtsson: Dopamiinipaukku kauhukirjallisuutta
Sanna Kivimäki: Vähin äänin vaikuttaa – Tieteen ja taiteen liitto näyttämöllä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin