Vuoden 2021 Tiedetoimittaja on Annikka Mutanen

Korona käänsi valokeilan tieteeseen, uutiskone ei käy ilman sitä

Teksti: Liisa Koivula

Kuvat: Mikko Käkelä

Annikka Mutanen sanoo, että koronavirusepidemia on tietysti ikävä juttu, mutta sukupolvellamme ei ole syytä viritellä itkuvirsiä sen takia. Paljon pahemminkin voisi olla. Vuoden tiedetoimittaja arvioi, että korona on nostanut erikoisalan statusta myös hänen välineessään Helsingin Sanomissa.

Annikka Mutanen polkee pyörällä joka paikkaan, oli pakkanen eli ei. Tosin alla on ihan muu kulkupeli kuin talon tavarapyörät.

Kun Annikka Mutanen kuuli valinnastaan vuoden tiedetoimittajaksi, hän päätteli nimityksen liittyvän työhönsä koronaviruspandemian uutisoinnin parissa. Näin voisi ajatella, mutta todellisuudessa monet häntä palkittavaksi ehdottaneet olivat panneet merkille paljon muutakin: kautta linjan Mutasen journalismissa näkyy alan pitkä kokemus ja syvä ymmärrys tieteen tekemisestä, tieteen tulosten tulkinnasta ja tutkimuksen mekanismeista. Mutanen onkin hionut taitojaan Helsingin Sanomien lisäksi Tiede-lehdessä sekä toimittajana että toimituspäällikkönä.

Korona on silti avattava tässä ensin. Ammatillisesti pandemia merkitsi Annikka Mutaselle siirtymää uutistyön ytimeen.

− Tiedejuttuja odotetaan harvoin minuuttiaikataululla, mutta nyt tiedetoimitus on kerta kaikkiaan ollut mukana uutiskoneessa! Työ on välillä kiireistä, mutta se on ollut tyydyttävää. Olen kokenut, että olen voinut olla hyödyksi sekä lukijoille että lehdelle.

Mutasen mielestä koronapandemia on luonut tiedeuutisille aivan uutta kysyntää ja lukijakuntaa. Poikkeusajan uutisnälkä on ollut lietsomatta suurta.

− Juttuihin ei ole tarvinnut lisätä höyryä, vaan faktoissa on ollut ihan tarpeeksi kertomista. Koronauutisissa olen jopa syventänyt juttujen tieteellistä tarkkuutta. Olen luottanut siihen, että ihmiset jaksavat lukea niitä, koska asia kiinnostaa ja koskettaa.

Annikka Mutasen mukaan Helsingin Sanomissa oivallettiin jo pandemian alkuvaiheessa, että tiedetoimituksen osaamista on syytä hyödyntää tautiaallon seurannassa. Niinpä tiedetoimittaja Mikko Puttonen ryhtyi kirjoittamaan päätoimisesti koronaviruksesta. Mutanen liittyi lehden koronaryhmään maaliskuussa 2020.

Ei pahin tappaja alkuunkaan

Vuosi sitten Annikka Mutanen osasi aavistella, mitä tuleman pitää. Myrskyvaroitus annettiin näet jo vuonna 2014.

− Kiinnitin tuolloin huomiota uutisiin Kaakkois-Aasiassa leviävästä lintuinfluenssasta. Soitin kansanterveyslaitoksen laboratorion johtajalle Reijo Pyhälälle, ja kysyin, että mitenkäs vaarallinen tämä virus nyt sitten on. Hän vastasi että ”tämän vaarallisemmaksi virus ei tule”. Mietin tietysti, mitä tapahtuu, jos se tulee tänne.

Lintuinfluenssa ja sars eivät tulleet, mutta tuli koronavirus, Covid-19. Sen tuhovoima on rajallinen eli onnettomuus ei ole pahin mahdollinen, Mutanen katsoo.

− Totta kai tämä on hankala ja kurja tilanne, eikä sairauden aiheuttamaa kärsimystä yksilötasolla pidä vähätellä. Minusta meillä ei ole kuitenkaan syytä valittaa ja virittää itkuvirsiä siitä, että meidän sukupolvellemme kävi näin. Nyt meiltä kuolee mummuja ja pappoja, mutta viime vuosisadan alussa maailmassa riehui espanjantauti, joka tappoi kymmeniä miljoonia nuoria, parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Pienten lasten äidit ja isät lähtivät aamulla töihin, ja illalla he olivat kuolleet.

− Pitää toivoa, että koronaepidemiasta on opittu jotain. Tosin aina valmistaudutaan edelliseen sotaan. Eli seuraavakin pandemia on uusi koitos, jossa kaikki ei mene siten kuin odotetaan.
Vuosi koronan kyydissä on muuttanut monta asiaa.

− Korona-aika on nostanut tiedetoimittamisen statusta sekä työyhteisömme sisällä, että koko journalismin kentässä. Olen nauttinut, kun olen saanut tutustua uusiin kollegoihin ja heidän erilaisiin tapoihinsa tehdä työtä.

Sattumien hiukkaskiihdytin

Annikka Mutanen löysi tiedetoimittajuuden sattumalta. Hän luki lukiossa pitkän matematiikan, fysiikkaa ja kemiaa, mutta päätyi opiskelemaan poliittista historiaa Helsingin yliopistoon. Mutasen mukaan laitos tuotti diplomaatteja, virkamiehiä ja toimittajia, ja toimittajan uralle suuntasi myös Annikka. Hän oli muun muassa STT:llä ulkomaantoimittajana. Uutishommissa piti tavoitella myös tieteentekijöitä.

– Myös me toimittajat voimme eksyä näkemään vain ne todisteet, jotka tukevat omaa käsitystämme ja unohdamme muut. Koko ajan pitäisi pystyä arvioimaan itseään ja miettiä, puhuuko jokin omaa käsitystä vastaan, Annikka Mutanen sanoo.

− Kun silloin soitti tutkijalle ja kysyi hänen jotain työstään, vastaus saattoi olla suurin piirtein, että miksi minä sitä teille alkaisin kertomaan. Jotkut professorit ajattelivat, että oman tutkimuksen esittely sanomalehdissä on prostituutiota. Muutos tässä suhteessa on ollut aivan massiivinen! Nykyisin tutkijat haluavat, että heidän tutkimuksestaan kerrotaan. Monet ovat valmiita auttamaan silloinkin, kun heillä ei olisi edes aikaa tai takana on jo pitkä päivä. Se on hienoa.

Mutasen aviopuoliso on insinööri. Kun kävi niin, että häntä kutsui CERN, Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitos, Mutanen lähti mukaan.

− Olimme molemmat ranskan ummikkoja, englantia siellä ei juuri puhuttu. Menin ranskankurssille, jossa piti lopuksi pitää esitelmä ranskaksi. CERNiin värkättiin silloin nykyistä LHC-hiukkaskiihdytintä ja päätin tehdä esitelmän siitä! Taustaksi olin kahlannut hirveällä vaivalla läpi Stephen Hawkingin Ajan lyhyen historian.

Mutasta naurattaa vieläkin, esitys oli kielellisesti pelkästään karmea, hän epäilee. Mutta sekä puhuja että yleisö syttyivät.

− Opettaja kysyi minulta, olenko fyysikko. Ja huomasin, että kun itse on innostunut asiasta, se välittyy muille ja ihmiset todella kuuntelevat. Ajattelin, että tämähän on hauskaa!

CERNin uudesta hiukkaskiihdyttimestä Mutanen kirjoitti Helsingin Sanomiin ensimmäisen tiedejuttunsa ja pääsi sen myötä töihin tiedetoimitukseen. Hänestä tuli propellipää. − Niin meitä tiedetoimituksen tyyppejä silloin kutsuttiin.

Erikoistunut vain tieteeseen

Tiedetoimittajana Annikka Mutanen on halunnut erikoistua yleensä tieteeseen.

− En edes seuraa järjestelmällisesti joitain tiettyjä tieteenaloja ja tiedejulkaisuja, vaan kiinnostavimmat aiheet tulevat eteen usein yllätyksenä, esimerkiksi jostain sivulauseesta, joka jää vaivaamaan.

Tieteen väärinkäyttöä Mutanen kavahtaa. Siitä on kyse, kun omia mielipiteitä tai kantoja perustellaan valikoiduilla tai vääristelyillä tiedeväittämillä. Jos joku julistaa, että tiede sanoo näin, tai että jokin on tieteenvastaista, kellojen pitäisi soida.

− Myös me toimittajat voimme eksyä siihen samaan, että näemme vain todisteet, jotka tukevat omaa käsitystämme ja unohdamme muut. Koko ajan pitäisi pystyä arvioimaan itseään ja miettiä, puhuuko jokin omaa käsitystä vastaan.

Mutanen myöntää, että suurimmat väristykset hän saa edelleen kosmologiasta ja hiukkasfysiikasta.

− Olin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain tiedeviikoilla vuonna 2005, ja siellä esiintynyt tutkijaryhmä kertoi, miten he olivat saaneet selville, että maailmankaikkeus laajenee kiihtyvällä tahdilla. Ajattelin, että on uskomatonta, että tällainen asia voidaan ylipäätään tietää ja että tässä ovat ne ihmiset, jotka ovat tämän tiedon hankkineet. Suorastaan leijuin! Ja sain skuupin, sillä Suomen tiedotusvälineissä kukaan ei ollut vielä kertonut, että universumi laajenee kiihtyen.

Kuvateksti

Tiedejournalismin tärkeimpänä tehtävänä Annika Mutanen pitää sitä, että se auttaa rakentamaan ajattelun kehyksen, joka perustuu tosiasioille. Arvomme ohjaavat päätöksiämme ja niin olkoon, mutta tosiasioita emme voi kiistää.

− Omalla kohdallani voin sanoa, että tiedetoimittajana oppimani asiat ovat vaikuttaneet paljon siihen, miten ymmärrän ihmistä ja maailmaa.

Luonto, liikunta ja seikkailu

Annikka Mutasen elämään on kuulunut olennaisesti judo. Hän on harrastanut sitä täysillä ja tosissaan, kuten hän kuvaa. Tosissaan olo näkyy useina lajin Suomen mestaruuksina ja arvokisaedustuksina. Vuonna 1992 hän voitti EM-pronssia ja oli mukana Barcelonan olympialaisissa. Aktiiviuran jälkeen Mutanen on jatkanut lajin parissa muun muassa valmentajana.

− Urheilusta olen oppinut, että jos joku asia on tärkeä, siitä saa eniten, kun heittäytyy ja panostaa siihen. Olen oppinut judosta myös sinnikkyyttä ja rohkeutta.

Annikka kuvaa tutustumistaan judoon hurahdukseksi. Nyt hän on kokenut uuden ja alkanut harrastaa retkiluistelua. Helsingin seudun erityyppiset vesistöt tarjoavat siihen loistavat mahdollisuudet. Retkiluistelu tyydyttää hänessä tarvetta seikkailuun.

− Olen ihminen, joka kaipaa vaihtelua, pitkästyn, enkä jaksa pyörittää samaa pyörää jatkuvasti. Retkiluistelussa ei kuljeta valmista rataa, vaan etsitään luonnonjäältä kelvollinen reitti. Pieni jännitys on läsnä, sillä sekä kaatumisen että jäihin putoamiseen vaara on olemassa. Tässä harrastuksessa yhdistyvät liikunta, luonnossa olo ja seikkailu, pidän niistä. Ja hirmu kivoista ihmisistä, joita retkiluistelussa tapaa!

Annikka Mutanen – faktaa

Syntynyt 1965 Polvijärvellä.
Opiskellut Helsingin yliopistossa poliittista historiaa.
Harrastaa judoa, retkiluistelua ja sulan veden aikaan mökkeilyä.

Kannen kuva: Tapani Niemi

Pääkirjoitus

Ulla Järvi: Kyynel lehmän kylkeä vasten

ÄÄNI ÄÄNETTÖMILLE

Tapani Niemi: Saako tiedejournalisti essehtiä? Osa I

RAHKASAMMALEITA JA PERINNEKASVEJA

Eeva Pitkälä: Idästä saapui valloittaja
Arja-Leena Paavola: Perinnekasvien geeneillä taataan tulevaisuuden ruokaturvaa
SOTA-AJAN VIESTEJÄ JÄLKIPOLVILLE

Kalle Virtapohja: Pekka Peitsen karmea kankkunen
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Muisti tuo sodan iholle

TEKSTIEN SISÄLLÄ

Aki Petteri Lehtinen: Kuinka tiedeteksti käsitetään
Aki Petteri Lehtinen: Kritiikki edistää ymmärrystä – kunhan kohteena on teos eikä ihminen
APURAHAHAKU MIELESSÄ

Annu Kekäläinen: Hakisinko apurahaa?

Kirjat

Arja-Leena Paavola: Hämmentävä pamfletti korona-ajasta
Pekka Wahlstedt: Hyödyn aikakausi Turun Akatemiassa
Pekka Wahlstedt: Tietopaketti mielen sairauksista
Pekka Wahlstedt: Tutkiva mielikuvitus tutkijan käytössä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin