Nobelissa tiivistyy tieteen kultti

Pekka Wahlstedt

Massimiano Bucchi: Kuinka voitetaan Nobelin palkinto. Gaudeamus 2018

1800-luvulla tiede nousi ja vakiinnutti asemansa julkisuudessa uskonnon vakavana haastajana. Kansalaisyhteiskunnassa syntyi tarve kohottaa uskonnon pyhien rinnalle maallisia totuuden etsijöitä ja löytäjiä. Erityisesti Albert Einsteinia palvottiin kuin jumalan poikaa, ja vanha Einstein valkoisine harottavine hiuspehkoineen ja syvine viisaine silmineen symboloi koko tiedettä.

Nobel-palkinnossa tiivistyy tieteen ja sen tekijöiden kultti. Seremoniat ovat juhlalliset kuin paavin vihkimisessä, ja tilaisuutta seuraavat nekin, joille tiede on kaukainen ja abstrakti asia.

Kuinka Nobelin palkinto voitetaan kartoittaa tarkoin Nobelistia tämän fyysistä olemusta myöten. Kumouksellinen keksintö ei riitä. Nobelisti on supertähti, ja hänen pitää osata myös itsensä brändäämisen taito.

Kirjassa käydään läpi tieteen tunnetuimmat Nobelistit ensimmäisestä voittajasta, Wilhelm Röntgenistä ja Marie Curiesta James Watsoniin. Einsteinille on omistettu oma lukunsa. Myös varjoon jääneitä Nobelisteja nostetaan näkyviin.

Palkinnossa on ongelmia. Voittaja joutuu juoksemaan puhumassa eri tilaisuuksissa – usein miten kaikesta muusta kuin omasta alastaan. Uusille oivalluksille ei enää riitä aikaa.

Lisäksi tieteen luonteeseen, erotuksena esim. taiteesta, kuuluu, että tiedettä tehdään aina ryhmissä. Yksinäinenkin nero näkee kauaksi vain häntä edeltäneiden jättiläisten harteilta, kuten Newton aikoinaan totesi. Kirjassa nostetaankin esiin niin kutsuttuja ” kolmansia” ja ”neljänsiä” henkilöitä.

Kirja toteaakin, että tieteen perinteisen pyytettömän ja tinkimättömän totuuden etsimisen ja Nobeliin liittyvän maineen ja mammonan välillä on ristiriita. Nobelia vaivaa niin sanottu Matteus-efekti, jonka voi tiivistää toteamukseen ” kerran nobelisti, aina nobelisti” . Suurin palkinto vetää puoleensa lisää palkintoja – vaikka tutkijan uudet tieteelliset ansiot eivät olisi kummoisiakaan. Tutkijan nimi tulee tärkeämmäksi kuin työn tulokset.

Voisi jatkaa ja todeta, että tämä ristiriita kärjistyy nykyään, kun tavallisenkin tutkijan pitää hallita itsensä brändäämisen ja sosiaalisessa mediassa esiintymisen taito. Nobel edustaa tietynlaista populismia ja sen vaaroja tieteen maailmassa.

Kirjassa olisi voinutkin viitata Jean-Paul Sartreen, joka kieltäytyi vuonna 1964 tästä kunniasta. Sartren argumentit olisivat kiintoisia, koska yksilöä ja yksilön vapautta ja riippumattomuutta filosofiassaan ylistävä eksistentialisti kammoksui isoja instituutioita ja kasvottomia ihmismassoja.

Tiedetoimittaja 4/2020


Kannen kuva: Vesa-Matti Väärä

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Monikasvoinen tiedetoimittaja on valpas otus

SUURAPURAHALLA KUVATAAN ELÄIMEN TUNTEITA

Ulla Järvi: Haluatko tietää, mistä sika nauttii?
Ulla Järvi: Saparon kertomaa
EUROOPPALAISTA ELÄMÄÄ KORONAN VARJOSSA

Sanna Kivimäki: Berliinin Falling Walls täynnä tulevaisuutta ja toivoa – myös etänä
Päivi Kapiainen-Heiskanen: Sukupuoli ja -polvi korostuvat eurooppalaisten etätyökokemuksissa
Aki Petteri Lehtinen: Elämän monet mahdollisuudet

TEKIJÄINOIKEUKSILLA VOI MYÖS KIKKAILLA

Päivi Kapiainen-Heiskanen: Tiedätkö, kuka laskuttaa kuvistasi?

KENEN EHDOILLA PUHUTAAN SEKSITYÖSTÄ?

Salla Nazarenko: Puhe seksityöstä on puhetta etuoikeuksista
Näin sen luin

Aki Petteri Lehtinen: Viisautta rakastavat naiset

Kirjat

Aki Petteri Lehtinen: Drugs, please
Aki Petteri Lehtinen: Aivojen sopukoista
Pekka Wahlstedt: Yhteinen kieli ei takaa yhteistä ymmärrystä
Pekka Wahlstedt: Selviytymistarinoita uupumuksesta
Pekka Wahlstedt: Tiedekulman pokkari avaa vallan umpisolmuja

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin