Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Paskajoogin opetukset neurootikolle

Useimpina torstaiaamuina nousen varttia vaille kuusi ollakseni 45 minuuttia myöhemmin joogamatolla. Kanssani joogaa kymmenkunta naista kodeistaan käsin. Puolitoista tuntia myöhemmin aloitamme työpäivän. Ja kyllähän jooga toimii – torstait ovat yleensä hyviä päiviä.

Kuvaleike


Itselleni jooga on suuri paradoksi. Tuhansien vuosien takaa juontuvat ajatukset mielen hallinnasta ja totuuden etsinnästä ovat muuttuneet ihmelääkkeeksi nykyihmisen arjen paradokseihin: siihen, että on aina kiire, ja useimmiten on vaikea muistaa, minne ja miksi.
Ajan hengen mukaisesti joogasta on myös tullut valtavaa bisnestä. Google-haku sanoilla ”yoga business” tarjoaa loputtomiin konsultointia siitä, miten rikastua joogalla.
Samaan aikaan voimme huonosti. En tunne yhtään teini-ikäisen vanhempaa, joka ei kertoisi lapsen jonkinasteisista mielenterveysongelmista. Suurin osa tuntemistani asiantuntijoista on uupunut vakavasti ainakin kerran. Viime vuonna masennuksesta tuli suurempi työkyvyttömyyseläkkeiden syy kuin tuki- ja liikuntaelinsairauksista siitäkin huolimatta, että ainakin koulutettu keskiluokka harrastaa hampaat irvessä joogaa, mindfulnessia, meditaatiota ja itsemyötätuntoa.
Aivan kuin psyykkinen hyvinvointi olisi virvatuli, joka pakenee sitä kauemmaksi, mitä sitkeämmin mittaamme unenlaatua älysormuksella ja ravaamme retriiteillä suitsukkeenhajuisilla kansakouluilla.
Paradoksi pätee myös itseeni. Olen joogannut kauan. Olen harrastanut astangaa, joka on lajina niin raskas, että sen aiheuttamista vammoista on tehty artikkelikaupalla lääketieteellistä tutkimusta.
Olen käynyt klassisessa hot joogassa, jota kutsutaan bikramiksi siellä, missä ohjaajat ovat käyneet perustajaguru Bikran Choudhuryn kurssit. Choudhury itse paljastui ahdistelijaksi ja pakeni Meksikoon. On myös havaittu, että 40 asteen lämmössä tehty puolentoista tunnin harjoitus ei ole pelkästään terveellinen. Harjoitus on niin raskas, että nesteytyksestä huolimatta moni lähtee tunnilta kesken. Se vasta sisuunnuttaa. Vaikka selvästi kuumassa joogaaminen ei itselleni sovi – puhumattakaan salin lämmittämisen järkevyydestä Pohjois-Euroopassa – olen palannut tunneille aina siihen asti, kun pystyin tekemään sen loppuun. Oloni ei ollut hyvä eikä henkistynyt, mutta minähän kestin.
Olen käynyt myös kivoilla ja hassuttelevilla joogatunneilla, kansalaisopiston hyvin demokraattisilla (ja fyysisesti hellävaraisilla) tunneilla sekä tunneilla, joiden alkaessa joku kanssajoogi jo lankuttaa, koska puolentoista tunnin voimajooga ei ilmeisesti riitä. Joogafilosofian ajatukset oman elämän hyväksymisestä tuntuvat hieman kaukaisilta.
Olen myös yrittänyt eroon suoritusjoogasta. Olen meditoinut ja kuunnellut kaikenlaisia nauhoja, jossa käsketään kuuntelemaan omaa hengitystä. Minulle on kerrottu, että astianpesukoneen tyhjennyksestä voi tehdä joogisen hetken. Olen yrittänyt laulaa mantroja sanskriitiksi, mutta en opi niitä koskaan ja lisäksi on vaivaannuttavaa laulaa sanoja, joita ei ymmärrä. Entä jos ne muistuttavatkin Lapinlahden Lintujen ”Tero ja minä” -kappaletta?
Toisin sanoen: globaali mielenterveysparadoksi on minulle myös lokaali. En todennäköisesti pärjäisi ahdistukseni kanssa ilman joogaa – samaan aikaan joogan lieveilmiöt vaivaannuttavat.
Olikin lohdullista löytää hahmo nimeltä Paskajoogi.
Paskajoogi on suomalainen jooga- ja meditaatio-ohjaaja, joka kirjoittaa tervejärkistä blogia. Paskajoogille ei ole ongelma siteerata Matti Nykästä tai puhua henkisestä taantumisesta. Hän ihmettelee joogapiirien rokotuskriittisyyttä ja arvostelee niitä ”valmentajia”, jotka vievät köyhiltä rahat pois lupaamalla ”menestystä”.
Toisaalta Paskajoogi itse on meditoinut päivittäin pian 20 vuotta, eli hän jos joku tietää, mitä hyvinvointivaikutuksia tällä kaikella on.
Mitä Paskajoogi sitten tietää kertoa: no sen, että elämä koostuu myös ahdistuksesta, negatiivisista tunteista, vaikeista hetkistä ja turhautumisesta. Itämaista filosofiaa ei tarvita täyttämään tylsistymisen jättämää aukkoa. Joogan synnyttämät euforian tunteet ovat niitä ihan samoja, jota urheilusta tulee muutenkin (ja hyvä tietysti että tulee, kuka muuten joogaisi).
Lisäksi Paskajoogi opettaa, että vaikka ihmisen anatomiaa voi opiskella päättymättömiin, itsensä voi löytää sekunnissa. Siitä huolimatta, että Paskajoogi on kokenut pitkän meditaation tuoman euforian ja tietää, että siinä mielessä ”valaistuminen” on totta, elämä ympärillä jatkuu silti. Naapuri tupakoi parvekkeella, paikallisjunat myöhästyvät, ja kotivakuutus menee perintään, jos ei sitä maksa.
Itselleni Paskajoogi oli lohdullinen siksi, että hän osoitti minulle, että olin ihan oikeassa. Minulle jooga on kehoni tarvitsemaa liikuntaa, joka tuo kyvyn rauhoittua hetkeen. Universumi ei ole yhtään eri muotoinen, vaikka käyttäisin kaikki rahani joogatrikoisiin ja kursseihin Balilla.
Sen sijaan globaali mielenterveyskriisi on totta. Se johtuu julmasta keskinäisestä kilpailusta, eriarvoisuudesta, lajikadosta, yhteisöllisen elämäntavan murroksesta ja monesta muusta ihmisen itse aikaansaamasta asiasta.
Sille voi tehdä asioita vaatimalla reilumpaa yhteiskuntaa. Käytännössä vaikkapa rahoitusta tieteelle, apua köyhille, sairaille ja lapsille, kurinpalautusta veronkiertäjille ja saastuttajille, turvapaikkoja niitä tarvitseville.
Jooga siis kannattaa, mutta äänestämisen, osallistumisen ja heikkojen puolustamisen pitäisi kuulua diiliin.

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)