Tiedeviestinnän tärkein kohderyhmä olemme me kaikki

Tuukka Tammi

”Politiikassa on tärkeää, että päätöksiä valmistelevat hyvän kriittisen tieteellisen koulutuksen yliopistoissa saaneet virkamiehet”, professori Jukka Korpela kirjoitti viime keväänä Helsingin Sanomissa (30.3.). Kriittisen kommentin oli kirvoittanut viikkoa aiemmin julkaistu Kari Raivion haastattelu, jossa käsiteltiin muun muassa tiedeneuvonantoa päätöksentekijöille.

Raiviolta ilmestyi tammikuussa 2019 kirja ”Näytön paikka. Tutkimustiedon käyttö ja väärinkäyttö” (Gaudeamus). Paljon aiemmin, vuonna 2013, Raivio oli saanut valtioneuvostolta selvitysmiestehtäväkseen pohtia, miten poliitikkojen tiedeneuvonantoa ja tutkimustiedolla johtamista voitaisiin kehittää. Seuraavana vuonna Raivio päätyi ehdottamaan, että Suomeen perustettaisiin tiedeneuvonantajan posti suoraan valtioneuvoston kansliaan, pääministerin alaisuuteen.

Tänä vuonna, viisi vuotta Raivion raportin jälkeen, tiedeneuvonantohanke vihdoin käynnistyi. Hanke ei sijoittunut pääministerin kansliaan, vaan Suomen tiedeakatemioiden yhteyteen. Hanke ”kokoaa ja jalostaa tutkimustietoa edelleen välitettäväksi joko oma-aloitteisesti tai toimeksiantoihin vastaten”. Todella kiinnostavaa nähdä millaisin menetelmin ja sisällöin hanke lähtee liikkeelle.

Kun puhutaan tutkimuksen ja päätöksenteon välisestä suhteesta, usein mietitään, että tarvitaan taitava, selkokielinen ja -mielinen viestinviestijä tutkijan ja poliitikon välille: toimittaja, tiedottaja tai sitten taiten asiansa itse popularisoiva tutkija. Punnitaan erilaisia tekniikoita, tapahtumakonsepteja tai muita alustoja, joilla tutkimustieto parhaiten koostuisi ja välittyisi, mieluummin juuri oikeille ihmisille näiden täsmätarpeisiin.

Tiedeviestinnän ja -neuvonnan kehittely päätöksentekijöille on tärkeää. Samalla on alussa siteeratun kommentin hengessä muistettava, ettei se riitä. Se, mikä lopulta parhaiten takaa politiikan valistuneet valinnat on hyvin koulutettu ja kriittisesti ajatteleva kansa, josta nousevat myös päättäjämme ja virkamiehemme. Jukka Korpelan kommentti peräänkuulutti juuri tätä: on pyrittävä siihen, että kaikilla päätöksenteon monipolvisessa järjestelmässä mukana olevilla on laadukas tieteellinen peruskoulutus ja laaja sivistyspohja. Muuten poliittisen populismin suosta ei nousta.

*

Tiedetoimittajain liiton vuosittain järjestämässä Kansallisessa tiedeviestintäkongressissa käsitellään tänä vuonna tieteen ja politiikan suhdetta. Suomen Akatemian tiloissa Helsingin Hakaniemessä pidettävän kongressin ohjelma julkistetaan pian: varaa kalenteristasi 21.11.

Kannen kuva: Mikko Suominen

Pääkirjoitus

Heljä Salonen: Enemmän särkeä ja järkeä

VIESTINNÄN KALTEVALLA JA LIUKKAALLA PINNALLA


Mikko Suominen: Jäällä – vältä, varo vai viihdy?
Ulla Järvi: Kuuntele Jussi Valtosen puhe: Havaintoja ja illuusioita
Aki Petteri Lehtinen: Vastaiskujen vastaiskut – Entä kun tutkijat selittävätkin aiheensa itse?
Sanna Kivimäki: Tiede – viestijöiden ja toimittajien yhteismaa
Arja-Leena Paavola: Korona-aika kannusti museoita podcastien tekoon
”PYRITÄÄN RAPAUTTAMAAN MUN USKOTTAVUUTTANI TOIMITTAJANA”


Mari Heikkilä: Toimittajien häirintä on ongelma, johon pitää puuttua

NAISTEN HISTORIA ON MUUTAKIN KUIN TARINOINTIA


Päivi Kapiainen-Heiskanen: Alkuperäislähteillä myytit murtuvat – Helena Ruuska ja Minna Maijala ottivat tutkijan asenteen kohteisiinsa
Teuvo Peltoniemi: Maggie Walz – varhainen amerikansuomalainen suffragetti

AJASSA LIIKKUVAA


Niklas Bengtsson: Dopamiinipaukku kauhukirjallisuutta
Sanna Kivimäki: Vähin äänin vaikuttaa – Tieteen ja taiteen liitto näyttämöllä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin