Toimittajien häirintä on ongelma, johon pitää puuttua

Mari Heikkilä

Muun muassa maahanmuuttoon, politiikkaan, terveyteen ja ympäristöön liittyvistä aiheista kirjoittavat toimittajat joutuvat herkästi häirinnän kohteeksi. Vaikka häirintää kohdistetaan usein toimittajan persoonaan, perimmäisenä tavoitteena on vaikuttaa työntekoon ja aiheiden käsittelyyn mediassa.

Tutkija Ilmari Hiltunen puhui toimittajiin kohdistuvasta häirinnästä viestijöiden ja tiedetoimittajien Oulun Plussa -tapahtumassa syyskuussa 2021.
Kuva: ProCom

”Se on erilaista, kun loukkaukset ja väitteet on julkisesti näkyvillä verkossa. Yksityisesti sähköpostilla sitä sietää vaikka minkälaista puhetta, mutta kun tietää, että ne tekstit on kaikkien luettavissa.”

Näin totesi yksi haastateltavista, kun Tampereen yliopistossa media-alan väitöskirjaansa viimeistelevä Ilmari Hiltunen selvitti, millaisia ulkoisia vaikuttamisyrityksiä toimittajiin kohdistuu.

Kommentti kuvaa hyvin mediaympäristön muutosta viime vuosikymmenenä. Aiemmin tiedonvälitystä hallitsivat radio, lehdet ja televisio, mutta nyt elämme kirjavassa hybridimediaympäristössä. Vaikka some on lisännyt tiedonvälityksen tasa-arvoa, se on tehnyt häirinnästä helppoa. Aiemmin Esson baarissa saatettiin porukalla sättiä toimittajaa kovin sanoin, mutta se ei todennäköisesti kantautunut tämän korviin. Nykyisin teilaaminen on julkista.

Hiltusen mukaan toimittajien häirintää lisää se, että heistä on tullut näkyvämpiä persoonia. Mediatalot odottavat toimittajilta yhä enemmän somenäkyvyyttä. Somessa työrooli ja yksityinen rooli usein sekoittuvat. Tutkimuksessa on saatu viitteitä siitä, että aktiivisimmin somessa näkyvät toimittajat kokevat eniten häirintää.

”Ei ole monta vuosikymmentä siitä, kun uutistekstit saatettiin julkaista ilman artikkelin kirjoittajan nimeä. Nyt on menty siihen, että on nimi, kuva, sähköposti ja sometunnukset”, Hiltunen sanoo.
Toimittajien brändääminen ei ole pelkästään negatiivinen asia. Lukijan luottamusta voi lisätä, kun tämä tottuu seuraamaan tiettyä toimittajaa. Kääntöpuoli on, että häirintä on helppoa, kun toimittajan naama on tuttu. Tulokset antavat viitteitä siitä, että valtakunnallisissa välineissä ja näkyvissä tehtävissä työskentelevät toimittajat kohtaavat enemmän häirintää ja ulkoisia vaikutusyrityksiä. Asema vaikuttaa: päätoimittajat ja muut päättävissä asemissa olevat saavat yleensä herkimmin kuraa niskaansa.

Yli puolet on kokenut häirintää

Ilmari Hiltusen vuonna 2019 julkaisema tutkimus paljasti, että 60 prosenttia suomalaistoimittajista oli vuosina 2014—2017 kohdannut solvauksia, nimittelyä tai muita sanallisia vihanilmaisuja esimerkiksi puhelimitse, sähköpostitse, somen tai verkkosivustojen kautta. Systemaattiseen, tietyn ihmisryhmän organisoimaan palautevyöryyn oli joutunut joka neljäs vastanneista. Kasvokkain sanallista vihapalautetta oli saanut useampi kuin joka kolmas. Vuonna 2017 tehtyyn kyselyyn vastasi yli 800 toimittajaa.

”Teimme uuden kyselyn tänä vuonna. Tulokset näyttävät samankaltaisilta”, Hiltunen kertoo.

Vastauksista ilmeni, että esimerkiksi naapurimaahan Ruotsiin nähden tilanne on meillä hieman parempi. Suomessa häirinnän kohteeksi oli toimittajista joutunut harvempi kuin Ruotsissa. Lisäksi suurin osa suomalaistoimittajista kokee häirintää työssään satunnaisesti, kerran vuodessa tai harvemmin.

”Tyypillistä on, että häirintä voi leimahtaa täysin yllättäen. Lisäksi pieni joukko suomalaistoimittajista kokee säännöllistä häirintää”, Hiltunen sanoo.

Säännöllisesti sanallisia vihanilmaisuja kohtasi 15 prosenttia ja säännölliseen palautevyöryyn joutui 4 prosenttia vastanneista. Vaikka häirintä kohdistuu usein toimittajan persoonaan, pohjimmiltaan se on instrumentaalista eli pyrkii vaikuttamaan toimittajan työhön.

”Häiritsijät yrittävät vaikuttaa psykologisin keinoin esimerkiksi toimittajan aihevalintoihin ja näkökulmiin.”

Usein häirinnän taustalla on häiritsijän halu tuoda omaa agendaansa esiin mediassa. Vaikka some on luonut omia kuplia, jossa samanmieliset voivat rauhassa hautoa ajatuksiaan, perinteisen median merkitys ei ole vähentynyt, päinvastoin.

”Nykypäivänä yhteiskunta on yhä mediakeskeisempi. Käynnissä on kova taistelu siitä, mitkä asiat saavat tilaa julkisuudessa”, Hiltunen toteaa.

Vaihtoehtoisten näkemysten edustajat pyrkivät häirinnällä vaientamaan toimittajat, jotka kirjoittavat heidän näkemystensä vastaisia juttuja.

Toimittajan uskottavuus pyritään mitätöimään

”Pyritään rapauttamaan mun uskottavuuttani ja luotettavuuttani toimittajana. […] Yleensä viesti on se, et mä valehtelen […] mutta ei koskaan osoiteta, että missä mä olisin valehdellut, eikä pyydetä oikaisuja ja muuta semmosta vaan se on semmoista yleistä mustamaalausta ja pyritään aiheuttamaan mainehaittaa.”

Kuten Hiltusen tutkimukseen vastanneen toimittajan kommentista käy ilmi, usein häiritsijä pyrkii mitätöimään toimittajan ammattitaitoa. Saatetaan lähettää perusteettomia oikaisuvaatimuksia ja uhkailla toimittajaa esimerkiksi töiden menettämisellä. Häiritsijät voivat myös pommittaa päätoimittajaa tai lehden omistajiia, järjestää palautevyöryn, levittää vääriä huhuja tai repostella toimittajan henkilökohtaisia tietoja ja uhkailla negatiivisilla seurauksilla toimittajan lähipiirille.

Hiltusen mukaan häirinnälle altistavia tekijöitä ovat paitsi toimittajan näkyvyys, myös tiettyjen konfliktiherkkien aiheiden käsittely. Näitä ovat muun muassa maahanmuuttoon, politiikkaan, ympäristöön, terveyteen, äärioikeistoon, vähemmistöjen oikeuksiin, tasa-arvoon, Kiinaan, Venäjään ja rikoksiin liittyvät aiheet. Lisäksi etenkin tutkivan journalismin ja mielipidejuttujen tekeminen altistaa häirinnälle.

”Taannoisessa Journalistiliiton uhkakyselyssä ilmeni, että noin puolet uhkauksista liittyivät tiettyihin riskiaiheisiin, joissa on paljon yhteiskunnallisia intohimoja ja vahvoja osapuolia. Ykkösenä olivat maahanmuutto ja monikulttuurisuus.”

Vaikka nais- ja miestoimittajien kokeman häirinnän määrässä ei ole merkittäviä eroja, naiset kokevat selvästi enemmän sukupuoleen ja ulkonäköön kohdistuvaa sekä seksuaalissävytteistä häirintää. Myös toimittajan ikä vaikuttaa häirinnän määrään: eniten sanallisia vihanilmaisuja ja uhkauksia kohtaavat nuorimmat toimittajat.

Häirinnällä pyritään rajaamaan mediassa käsiteltäviä aiheita

Häirintään pitäisi puuttua nykyistä aktiivisemmin, Ilmari Hiltunen toteaa. Sekä työnantajien että yhteiskunnallisten toimijoiden pitäisi herätä. Pitäisi ymmärtää, että useimmiten häiritsijöiden tavoitteena on kaventaa journalismia eli vaikuttaa suoraan median toimintaan.

”Ongelman tunnistaminen on viisauden alku. Häirintä pitää tehdä näkyväksi”, Hiltunen sanoo.

Vaikka tutkimuksen perusteella suomalaisten toimittajien journalistinen identiteetti on erittäin vahva, eikä häirinnän usein anneta vaikuttaa työntekoon ja aiheiden käsittelyyn, tilanne kuormittaa. Ajan myötä vaarana on väsyminen — on helpompaa tarttua toisiin aiheisiin.

Ilmari Hiltusen kyselytutkimusten mukaan joukkoistetun häirinnän taustalla on monia eri tekijöitä.

Hiltusen mukaan häirintää käsitellään nykyisin liian paljon yksittäisen toimittajan kautta ja pohditaan, mitä tämä voisi tehdä. Työyhteisön pitäisi ottaa selkeä vastuu häirintään puuttumisesta ja ulkopuolisen painostuksen ennaltaehkäisemisestä.

Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi New York Times -lehden käytännöistä. Lehden jokaisella osastolla on nimetty vertaistukihenkilö liittyen verkkohäirintään. Toimittaja voi ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä häneen ja kertoa tilanteesta. Lisäksi New York Timesilla on digitaalisen ja fyysisen turvan osastot, jotka ottavat häirintätapaukset hoidettavakseen.

Kun toimittaja ottaa yhteyttä turvaosastoon, hän saa kaikki palvelut yhdeltä luukulta. Häirinnän kuormittaman ja stressaantuneen toimittajan ei tarvitse lähteä itse ajamaan asioita. Turvaosaston asiantuntijat muun muassa arvioivat, millaisia turvatoimia tilanteessa tarvitaan, täyttääkö häirintä rikoksen tunnusmerkit ja milloin pitää olla yhteydessä lakiosastoon tai poliisiin.

”Turvaosastot kehittävät jatkuvasti toimintaansa. Jo siinä vaiheessa, kun toimittaja suunnittelee jostain arasta aiheesta juttua, käydään läpi turvatoimia ja avun tarvetta”, Hiltunen kertoo.
Hiltusen mukaan keinoja kyllä löytyy. Esimerkiksi sometiliä voidaan suojata ja toimittajan sähköpostia voidaan vihapostin varalta suodattaa tai käydä läpi etukäteen.

”Tavoitteena on, ettei toimittaja lopeta kirjoittamista. Häirintä käy kerta kerralta raskaammaksi.”

Turha väittää, ettei häirintää voida estää

”Nää jotka on uutispäälliköinä tai päätoimittajina sanoo, että me ei saada antaa valtaa näille […]. Mut se on heidän hyvin helppo sanoa, koska he ei oo henkilökohtasesti siinä vastaanottamassa tätä. Mä muistan ku mulle tuli ensimmäinen tappouhkaus, niin sillonen uutispäällikkö […] hän oli jotenki kauheen innossaan siitä et oo wow, että nyt tää tappouhkaus et joku on huomannu meiätki. Eikä ne ottanu ollenkaa huomioon sitä et sehän kohdistu minuun henkilönä, eikä se ollu, siin ei ollu tukee millään tasolla.”

New York Times -lehden toimintamalli vaatii runsaasti resursseja. Käytännössä tarvitaan koulutettuja työntekijöitä, jotka ovat perehtyneet turvallisuus- ja häirintäasioihin. Hiltusen mukaan suomalaiset mediatalot voisivat ottaa tästä oppia.

”On turha väittää, ettei asialle voida tehdä mitään. Sen sijaan työnantajien pitäisi myöntää, että tilannetta pystyttäisiin parantamaan, mutta ei näillä nykyisillä resursseilla”, Hiltunen sanoo.
Toisaalta jo nykyisillä resursseilla työyhteisöt ja työnantajat pystyvät tekemään parannuksia toimintatapoihinsa. Tilanteissa, joissa toimittajaan kohdistuu ulkopuolista painetta ja vaikuttamisyrityksiä, työyhteisön pitäisi seisoa hänen tukenaan. Asialla on iso merkitys.

”Aika harvoin näkee tilanteissa, joissa yksittäistä toimittajaa lähdetään ryöpyttämään, että uutispäälliköt tulevat esiin. Heidän pitäisi olla linjakkaasti toimittajien tukena ja seisoa julkisesti jutun takana. Usein vain vaietaan ja yritetään saada tilanne laantumaan vähin äänin.”

Somessa tilanne vääristyy helposti, kun häiritsijä liesoo muitakin toisinajattelijoita häiritsemään toimittajaa. Samaan aikaan suuri enemmistö toimittajan kanssa samoin ajattelevia maltillisia ihmisiä ja kollegoita on hiljaa, jotta eivät itse joutuisi vihan kohteeksi.

Hiltusen mukaan myös lainsäädäntöä ja rikosoikeudellisia prosesseja pitäisi tehostaa, jotta toimittajien häirintä saadaan kuriin.

”Usein toimittajien häirintätapausten käsittelyä rajoitetaan esitutkintavaiheessa, eli tutkinta käytännössä lopetetaan. Häirintää ei oteta riittävän vakavasti, vaikka sillä pyritään pelottelemaan toimittajaa ja estämään tämän työntekoa. Tässä on myös alueellista vaihtelua eri puolilla Suomea.”

Myös isoille somealustoille pitäisi sälyttää enemmän vastuuta siitä, mitä alustalla julkaistaan. Moderointia pitäisi tehostaa, sillä somessa esiintyy vihapuhetta ja materiaalia, joka voi ylittää rikoslain kunnianloukkauksen tai laittoman uhkauksen tunnusmerkit.

Hiltusen mukaan yksittäinen toimittaja voi suojautua häirinnältä esimerkiksi tietoturvasta huolehtimalla. ”Kannattaa pitää omat tietonsa, kuten osoitetiedot, yksityiset puhelinnumerot ja sähköpostit salaisina, sekä ottaa tietoturvakysymykset vakavasti.”

FAKTA:

Tyypillisiä psykologisen vaikuttamisen keinoja, joilla toimittajia pyritään vaientamaan:
• Perusteettomat oikaisu- tai vastinevaatimukset jutun julkaisemisen jälkeen.
• Sanallinen painostus ottamalla suoraan yhteyttä journalistiin, esihenkilöön tai tiedotusvälineen omistajaan.
• Sanalliset vihanilmaisut suoraan toimittajaa kohtaan ja/tai solvausten levittäminen julkisesti.
• Valheellisten väitteiden, huhujen tai yksityiselämään liittyvien tietojen levittäminen mustamaalaamistarkoituksessa, identiteettivarkaudet ja/tai valeprofiilien luominen.
• Journalistiin tai tämän lähipiiriin kohdistuva suora uhkailu tai uhkalla vihjailu.
• Joukkoistettu häirintä, jossa kehotetaan muitakin häiritsemään tai uhkailemaan toimittajaa tai tiedotusvälinettä.

Näillä keinoilla häiritsijä pyrkii muun muassa vaikuttamaan journalismin sisältöön, vähentämään toimittajan halua käsitellä tiettyjä aiheita tulevaisuudessa, tuottamaan henkistä painetta, käyttämään toimittajan työaikaa vaatimuksiin vastaamiseen sekä synnyttämään työyhteisöön sisäistä epäluottamusta ja epävarmuutta.

Jutussa esiintyvät toimittajien kommentit ovat tutkimusjulkaisusta: Hiltunen, I. (2020). Ulkoinen vaikuttaminen ja sen vastakeinot suomalaisessa journalismissa. Media & Viestintä, 43(3), 176-205. https://doi.org/10.23983/mv.98406

 

TOIMITTAJA, haluatko osallistua eurooppalaiseen kyselyyn:

https://link.webropolsurveys.com/Participation/Public/f90faff8-a83a-4c2b-ab87-6c12e63d1bf0?displayId=Fin2273695

Worlds of Journalism Study (WJS) on kansainvälinen vertaileva tutkimus, joka arvioi journalismin tilaa ja journalistien toimintamahdollisuuksia sekä omakuvaa maailmanlaajuisesti. Tutkimusta on aiemmin toteutettu kahdessa eri aallossa vuosina 2007–2011 ja 2012–2016. Suomi liittyi mukaan tutkimuksen toiseen aaltoon vuonna 2013.

Tässä WJS:n kolmannen aallon kyselyssä erityishuomiota kiinnitetään journalistien käsityksiin journalismin erilaisista riski- ja epävarmuustekijöistä. Näiden tekijöiden laajuutta arvioimalla pyritään selvittämään, miten journalismi eri puolilla maailmaa selviää ja sopeutuu muuttuvassa mediaympäristössä.

Kannen kuva: Mikko Suominen

Pääkirjoitus

Heljä Salonen: Enemmän särkeä ja järkeä

VIESTINNÄN KALTEVALLA JA LIUKKAALLA PINNALLA


Mikko Suominen: Jäällä – vältä, varo vai viihdy?
Ulla Järvi: Kuuntele Jussi Valtosen puhe: Havaintoja ja illuusioita
Aki Petteri Lehtinen: Vastaiskujen vastaiskut – Entä kun tutkijat selittävätkin aiheensa itse?
Sanna Kivimäki: Tiede – viestijöiden ja toimittajien yhteismaa
Arja-Leena Paavola: Korona-aika kannusti museoita podcastien tekoon
”PYRITÄÄN RAPAUTTAMAAN MUN USKOTTAVUUTTANI TOIMITTAJANA”


Mari Heikkilä: Toimittajien häirintä on ongelma, johon pitää puuttua

NAISTEN HISTORIA ON MUUTAKIN KUIN TARINOINTIA


Päivi Kapiainen-Heiskanen: Alkuperäislähteillä myytit murtuvat – Helena Ruuska ja Minna Maijala ottivat tutkijan asenteen kohteisiinsa
Teuvo Peltoniemi: Maggie Walz – varhainen amerikansuomalainen suffragetti

AJASSA LIIKKUVAA


Niklas Bengtsson: Dopamiinipaukku kauhukirjallisuutta
Sanna Kivimäki: Vähin äänin vaikuttaa – Tieteen ja taiteen liitto näyttämöllä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin