Vuoden 2022 tiedeviestintäpalkittu, dokumentaristi Tapani Niemi, on oman tiensä kulkija ja aina valmis lähtemään. Niemi kuvaa itseään ikuiseksi etsijäksi, jolle lukeminen tuottaa suunnattomasti mielihyvää.

– Olen matkustellut, ollut kulkuri lapsesta asti. Olen lähtijäluonne, koko ajan menossa, tulossa ja lähtemässä. Olen yrittänyt selvittää aihetta monenkin tieteen pohjalta, kaikki eivät ole lähtijöitä.

Tiedetoimittaja Tapani Niemi viihtyy dokumentintekijänä ihmisten ja asioiden äärellä, kiireettä. Viisiosainen radiodokumenttisarja ”Lohen Surma – kuka murhasi Kemijoen lohen”, ei ole syntynyt vain työpöydän ääressä. Se, että suhmuroinnit, valtapeli, jokivarren ihmisten näkökulmat, teollisuuden ja politiikan vaikuttajien äänet on kuultu, on vaatinut lähtemään. Aikaa on virrannut kuin vettä joessa. On inhimillistä, että studiossaan, omassa kodissaan Niemi tarvitsee lämpöä.
– En tiedä liittyykö suomalaiseen kulttuuriin, mutta kolea asunto on kolkko.
Tiedetoimittajain liiton hallitus korostaa palkintoperusteluissaan, kuinka Niemi on ottanut isojakin riskejä, kun on tuonut omalla seudullaan arkaluontoisiakin asioita päivänvaloon ja jututtanut väsymättä asukkaita sekä teollisuuden ja politiikan vaikuttajia. Dokumenttisarja osoittaa, että luontokatoa voi jouduttaa ihmisen omilla toimilla, poliittisilla ja taloudellisilla valinnoilla. Perusteellinen taustatyö on vienyt hirveästi aikaa.
Vapaana toimittajana työskentelevälle Niemelle yrittäjyys on enemmän elämäntapa kuin bisnestä.
– Yrittäjyys ei ole kuin pakokeino vakituisesta työstä, teen mielettömästi hommia välttääkseni joutumasta oikeisiin töihin.
Hän on onnistunut löytämään tavan tehdä töitä, joka on hänelle sielunhoitoa: oppii uutta, joutuu opiskelemaan ja lukemaan valtavasti. Eli saa lukea. Jos kukaan ei estä, sängyssä on yökaverina 10–15 kirjaa.
Nyt hän kertaa varhaismodernin historiaa, poikkeaa välillä viikinkiaikaan hypätäkseen Kaarle Suuren aikalaisiin. Seuraavalle kirjalle Kemijoen lohen historiasta apuraha on jo tiedossa. Lohen tarina alkaa 1300-luvulta.
– Yritän lukea laajasti sen teeman ympäriltä. Se on maanista lukuhulluutta.
Niemen mukaan on kahdenlaisia lukuharrastajia. Bibliofiilit nostavat kirjat jalustalle. Hänen kaltaiselleen libriholistille kirjat ovat välineitä ja elämän sisältöä, jota voi laittaa kiertoon. Mutta libriholistin trauma on, että kun yhden lastin vie Konttiin, käy jo toisen hakemassa postista. Kirjasto ei vaivu ollenkaan.

Lukuhulluja Pelkosenniemellä

Lapsesta asti intohimoina ovat olleet historia, erityisesti Lapin historia, kulttuuri ja luonto. Pelkosenniemen maisemissa, isojen keskusten syrjässä harrastettiin 1950-luvulla henkisiä taitoja, iltamia myöten. Myös äiti ja velipoika lukivat maanisesti.
– Minulla lukeminen jäi elinikäiseksi jutuksi. Olen aina pyrkinyt pätemään tiedolla ja kuvitellulla illusorisella älyllä enemmän kuin fyysisellä voimalla. Huomasin jo pikkupoikana, että monet ikäiseni olivat ukkoina syntyneet. He eivät lukeneet, puuttui uteliaisuus, eksploratiivinen intuitio.
Tavoitteena oli tutkijan ura lapsesta asti. Turun yliopistoon nuori mies päätyi opiskelemaan psykologiaa, neuropsykologiaa ja filosofiaa. Yliopistossa hän joutui kuitenkin ruuhkaan, oli ylen paljon valmiita maistereita, tohtoreita ja lisensiaatteja. Oli tulppa laitoksella kuin laitoksella, tutkimus jäi. Tuttu televisiotoimittaja ja käsikirjoittaja Arvi Auvinen tarvitsi kuitenkin taustatoimittajaa. Niemi sai tehtävän.

Lappilainen toimittaja Tapani Niemi

– Kun on mettän veret, kulkurin luonne ja kyltymätön uteliaisuus. Aika helppo oli ajautua toimittajan maailmaan. Jäi gradukin kesken.

On ollut parempi olla riippumaton

Mihin tahansa uuteen mediataloon Niemi katsoikin, tarjottiin töitä. Hän ei ole myöhemminkään ollut pitkissä työsuhteissa. On ollut parempi tehdä tavallaan, olla riippumaton.
– Olen erakko, tykkään tehdä kaiken alusta loppuun saakka.
Radiodokumenteissa, jos myös televisiotöissä Niemi äänittää, kuvaa, käsikirjoittaa, editoi ja tekee kaiken valmiiksi äänisuunnittelijoille viimeistelyä varten.
Välineenä erityisesti radio nappasi miehen mielenkiinnon. Siellä oli valtavasti resursseja ja mahdollisuus tehdä töitä kymmenille toimituksille. Lapin Radiolle ja Yle ykkösen dokumenttituotannolle syntyi tiedejuttuja luonnosta, kansanperinteestä, historiasta, antropologiasta ja biologiasta. Mies on onnistunut pysymään omille intohimon kohteilleen uskollisena.
Ylen tuottaja Hannu Karistolle Niemi ehti tehdä 15 pitkää radiodokumenttia. Lohi-sarjaa edelsi kuusiosainen sarja ”Nyljetty maa”. Se kertoo mitä tapahtuu, kun ei ajatella miten luonnolle käy, kun ainoa näköala on raha.
Niemi ei ole silti ultravihreä, jolle olisi tärkeää suojella kaikki. Ihmisten pitää myös elää. Myös toimittajana on osattava kuunnella kaikkia.
– Jos jokiyhtiö on toinen osapuoli, sitä on kuunneltava.
Erä-lehdessä Niemi on päässyt toteuttamaan tiedejuttuja tyylillään, kokemuksen kautta. Kiehtova vanhan Lapin maailma, sen erähistoria, arkeologian, folkloristiikan, geofysiikan ja lääketieteen vivahteineen on muuttunut jopa neljän aukeaman erähistorialliseksi katsauksiksi. Ne jutut ovat olleet Niemelle yksi henkireikä. Seitojen kulttuurihistoriaan hän upposi 1600-luvun kirjallisten lähteiden kautta, haastattelemalla saamelaismuseo Siidan arkeologeja, ja vielä saamelaismiestä, jonka isoisä palvoi Taatsin seidalla.
– Voi kirjoittaa kätketysti, lukija voi nähdä sielunsa silmillä. Tiede kiinnostaa ihmisiä. Pitää osata löytää se muoto.

Kymmenen tuhatta vuotta yhden ihmisiän aikana

Tiedejuttujen myötä Niemi on saanut reissata ympäri Pohjois-Kalottia ja Venäjää. Sieltä on syntynyt hyvä alueellinen ja lukuisten kulttuurien tuntemus. Niemi on kerännyt kulkiessaan ihmisten elämäkertoja, mutta yrittänyt oivaltaa, mikä jokaisessa yksilössä on ollut yleisempää ja universaalimpaa. Hän haluaa vielä kuunnella kertaalleen kaikki äänitteet ja rakentaa niistä synteesin.
– Ajatus on kiteytynyt siihen, että Lappi on viimeinen kolkka Suomea, jossa ihminen elää 10 000 vuotta ihmiskunnan historiaa oman elämänsä aikana.
Aivan kuin Niemi itse, joka pyydysti pikkupoikana riekkoja ansoilla. Näin muinainen pyyntitalous oli aivan lähellä arkea. Siitä on päästy yhden ihmiselämän aikana moderneihin digilaitteisiin.

Nomadi, luotu lähtemään

Niemi on ehtinyt myös kyllästyä – omaan journalistiseen kieleensä, sen kahleisiin. Hän halusi oppia kirjoittamaan vapaammin, palasi yliopistoon tutkinto-opiskelijaksi ja on opiskellut luovaa kirjoittamista. Aineopinnot valmistuvat keväällä. Luentosaleissa hän on viihtynyt vuosikymmenet. Vetänyt Lapin yliopistossa myös tarinamestarin koulutusta.
– Olen koko ajan kuunnellut luentoja, eri yliopistoissa, verkossa, ympäri Suomen kiertänyt luentojen perässä.

Lappilainen toimittaja Tapani Niemi

Niemi on kiertänyt myös Eurooppaa, Lähi-Itää, sen arkeologisia kaivauksia ja Pohjois-Afrikkaa. Hän kertoo olevansa hidas matkustaja. Kun Ranskan vallankumouksesta oli kaksisataa vuotta, Niemi läksi kolmeksi kuukaudeksi Pariisiin. Mukana oli reppukaupalla kirjoja, historiaa ja kaunokirjallisuutta. Hän raportoi radiolle paikan päältä. Ja käveli. Pian Pariisin asemakaava oli takaraivossa ja jalat verillä. Käveleminen on yksi intohimo, omalta isältä, metsäteknikolta, peritty.
– Olen kävelemisenkin historiaa penkonut. Vanhat kulttuurihistorialliset kohteetkin on tehty kävellen ja hevosella saavutettaviksi. Olen yhdistänyt kävelemistä ja lukemista.

Keskeistä on ajatus ja rytmi

Ajatteleminen on Niemelle toimittajan työssä keskeistä. Asioita tulee pengottua turhankin tarkkaan. Niin on kuitenkin tehtävä, jotta dokumentti olisi juuri hänen näköisensä, nojaamassa vankasti tieteeseen ja samalla henkilökohtaisesti koettavana.
– Intohimona on tehdä parasta mahdollista jälkeä, mikä tarkoittaa, että monta kertaa olen ihan persaukinen.
Niemi on tarinankertoja, vaikka tunnustaa ujoutensa. Lapsuudessa tarinankerronta oli elävää perinnettä. Miehet istuivat korttiringissä, sitä, joka kertoi parhaan tarinan, arvostettiin eniten.
– Pyrin hinkkaamaan kielen niin hyväksi, että siinä on hyvä kerronnan rytmi. Radiojutussakin on sisäkkäisiä, monen kestoisia jännitteitä. Temmolla, faktalla ja tarinalla juttua voi rytmittää.
Tiedetoimittajain palkintoperusteluissa todetaan asia näin: ”Kerronnan omaäänisyys, rytmi ja haastateltavien osuudet jättävät kuulijaansa jäljen.”
Niemen mielessä kajastelee satoja aiheita, erityisesti teos, joka nostaa arkisen lappilaisen elämän arvoon. Se on kirja äidistä ja mummosta. Niemeä ohjaa ajatus, että ilman kirjailijoita kukaan ei tietäisi, että historiassa on ollut tavallisia ihmisiä. Jokainen sukupolvi seisoo edellisen sukupolven harteilla.
– Sen, mikä kiinnostaa, olen muuttanut työksi.