Tom Erik Arnkil Persiassa

Kirjailija ja kääntäjä Ville-Juhani Sutinen sai Tieto-Finlandian esseekokoelmallaan Vaivan arvoista: esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain 2022). Sutinen käsittelee kolmeatoista (moni)tuhatsivuista kirjaa tai kirjasarjaa, joissa keskeistä on, että jokainen niistä kuvaa ihmistä ja maailmaa poikkeustilassa – suurten murrosten keskellä:

Parhaimmillaan poikkeuskirjallisuuden luomat rinnakkaismaailmat suovat hengähdystauon todellisuudesta ja samalla auttavat ymmärtämään sitä oivaltavilla tavoilla.

Jotta pitkä proosa Sutisen mielestä toimisi, sen pitää luoda oma maailma, joka on ”päällekkäin” olemassa olevan maailman kanssa – mutta jotenkin oudolla tavalla. Tätä kriteeriä eivät Sutisen mielestä täytä monet scifi- ja fantasiakirjat, joiden luoma maailma ei säteile ”alaspäin” todellisuuteen eikä saa sitä näkymään uudessa valossa tai kulmassa.

Toinen laita ovat kirjat, joissa luotu maailma on kirjoittajan oma välitön ja kaoottinen subjektiivinen maailma, josta puuttuu etäännytetty historiatietoisuus, oman paikan ymmärtäminen tapausten kulussa. Sutinen käyttää tästä ”varoittavana” esimerkkinä Irmari Rantamalan Harhamaa (1909).

Sutisen kriteerit johtavat ajattelemaan, ettei kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden raja ole selkeä ja syvä. Väkisin tulee mieleen Väinö Linnan Pohjantähti – kumpaa se enemmän on? Jos kirjan faktapohja pitää, taitavasti tehtyä fiktiivistä muotoa voisi pitää yhtenä tiedeviestinnän lajina.

Suomessa on lähes 15 viime vuoden ajan ilmestynyt massiivinen kirjasarja, joka minusta täyttää hyvin tällaiset kaunon ja tiedon väliin jäävän laatukirjallisuuden kriteerit. Sarja ei ole vielä noussut suuren yleisön tietoisuuteen, mutta se saattaa olla prinsessa Ruusunen, joka herää, kun sopiva ajan henki sitä koskettaa.

Muinainen Persia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Tom Erik Arnkil jäi eläkkeelle vuonna 2015. Työnsä ohella Arnkil alkoi yli parikymmentä vuotta sitten hahmotella ja kirjoittaa muinaiseen Persiaan sijoittuvaa historiallista romaanisarjaa, joka tyystin poikkesi hänen arkityöstään. Sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan kuusi osaa: Kyyroksen kirja, Kambyseen kirja, Vale-Bardijan kirja, Atossan kirja, Dareioksen kirja ja 2022 sarjan päätösosa Benjamin Aamoksenpojan kirja – kaikkiaan lähes neljä tuhatta painosivua.

Miksi muinaiseen Persiaan sijoittuva romaanisarja voisi puhutella nykymaailmaa ja nykyihmistä? Sarjan ensimmäisen kirjan lopun lyhyillä jälkisanoilla Arnkil perustelee näin:

Kyyroksen kirjan aikakausi on Persian suurvallan alun ja voimistumisen aikaa, meidän ajanlaskumme mukaan ilmaistuna vuoden 500 eKr. molemmin puolin. Tuo aikakausi on merkillinen jakso historiassa. ’Omista’ jumalista kurottaudutaan kohti kaikkia koskevia, yleisiä periaatteita, rituaalien sijaan korostetaan omakohtaista oivallusta, käsitys kaiken ikuisesta muuttumattomuudesta haastetaan, pysyväisyys osoitetaan mielen harhaksi. ’Kaikki virtaa’, lausui Herakleitos Välimeren rannikolla. ’Et voi astua samaan virtaan kahdesti’, lausui Gautama Siddhartha Gangesin rannalla.

Tuo ajanjakso merkitsi kaikkien nykyisinkin vaikuttavien uskonnollisten ja filosofisten ydinajatusten esiinnousua. Samalla nousevien ajatusten leviämistä ja vuorovaikutusta edisti laajenevan Persian kuninkaan Kyyroksen silloisissa oloissa ennennäkemätön strategia. Valloitetut maat saivat pitää jumalansa ja uskontonsa, kunhan kunnioittavat Kyyrosta maiden kuninkaana. Arnkilin sarja osoittaa, kuinka paljon vanha kreikkalainen filosofia ja myöhemmin kristinusko ovat velkaa Persian suurvallasta virranneille uusille ajatuksille.

Tässä vaiheessa tekee mieli palata prosessin alkuun ja pieneen osuuteeni siinä.

Julkaisin väitöskirjani virittämänä artikkelin Tieteellisen kirjoittamisen estetiikasta1. Nostin siinä tutkimuksen raportoinnin malliksi perinteisen dekkarirakenteen. Silloinen Stakesin tutkimusprofessori Tom Erik Arnkil innostui jutun pohjalta kehittelemään omaa versiotaan, jossa mallina on sinfonian rakenne. Artikkeli julkaistiin nimellä Tutkimustulosten säveltämisestä2.

Kävimme teemasta tiivistä keskustelua, jonka kuluessa Arnkil kertoi, että hän on tekemässä moniosaista kirjasarjaa muinaisen Persian historiasta ja että ensimmäisen osan (Kyyroksen kirja) käsikirjoitus on jo hahmollaan – ja pyysi saman tien minua lukemaan sen ja kommentoimaan. Elettiin vuotta 2003.

Kirjeeni Tom Erik Arnkil3 oli kommentti Arnkilille, kun olin tuolloin lukenut käsikirjoituksen. Samalla suosittelin jyrkästi, että hän tekisi tarvittavat muokkaukset nopeasti ja lähettäisi ensimmäisen osan käsikirjoituksen pian kustantajalle – sillä juuri silloin oli meneillään kairos, otollinen hetki, joka rikkoo tasaisen menon khronoksen. Yhdysvaltain johtama liittokunta oli saman vuoden keväällä hyökännyt Irakiin, joka oli osa muinaista Suur-Persiaa, ja alueen historia oli noussut suuren potentiaalisen kiinnostuksen kohteeksi.

Tätä suositusta Tom Erik Arnkil ei kuitenkaan huomioinut, vaan kirjoitti koko sarjan ennen kuin tarjosi kolmea kenkälaatikollista A4-liuskoja useiden pakkien jälkeen lopulta Teokselle.

Kun tästä (kauhuissani) kuulin, välitin vanhan kirjeeni tiedoksi Silja Hiidenheimolle, Teoksen silloiselle ja aivan liian aikaisin edesmenneelle taitavalle kustannuspäällikölle. Hiidenheimon kertoman mukaan kirje kannusti häntä tutustumaan Arnkilin massiiviseen käsikirjoitukseen ja hyväksymään sen.

Kun Kyyroksen kirja sitten lopulta ilmestyi vuonna 2010, se ja sarjan muut osat myöhemmin, jäivät vaille kairoksen tarjoamaa nostetta. Tämä ei tietysti Arnkilin kirjasarjan historiallisia ja kirjallisia ansioita ole mitenkään vähentänyt, mutta sarjan levikki olisi voinut olla toisenlainen, jos sen alku olisi ilmestynyt aikaisemmin.

Benjamin Aamoksenpoika

Arnkilin pääteemojen sinfoninen kehittely jatkuu sarjan kaikkien kuuden osan läpi – toteutuneen todellisen historian raameissa. Persian kuninkaat Kyyroksesta Dareiokseen seuraavat toisiaan nopeassa tahdissa myrskyisten vaiheiden läpi Benjamin Aamoksenpojan elinaikana ja Ben siirtyy korvana eli vakoojana palvelemaan kulloistakin kuningasta. Ben tiedustelee yhä uusia mahdollisia maita ja niiden uskonnollisia oloja ja yrittää tulla toimeen uusien kuninkaiden muuttuvien periaatteiden kanssa.

Siksi Ben on kirjasarjan päähenkilö, Ville-Juhani Sutisen ”outo elementti”, jonka avulla toteutunutta historiaa katsotaan, eletään ja muututaan. Ben on saanut vanhajuutalaisen kasvatuksen, mutta on avoin uusille ja nouseville katsomuksille, vaikka kärsiikin koko ajan epävarmuudesta vanhojen totuuksien horjuessa. Kyyros on hänen ensimmäinen toimeksiantajansa, häntä Ben kunnioittaa ja ihailee, mutta seuraajien kanssa on eritasoisia ongelmia. Viimeinen toimeksiantaja Dareios lopulta suuttuu Beniin, mutta koska oli tämän aikaisempaan toimintaan mieltynyt, ei surmauttanut vaan pisti vankilaan ja myöhemmin vapautti, kun vaarallisia tietoja tietävältä vakoojalta katkottiin ensin kieli ja sormet typistetttiin tyngiksi. Benin vaimon Sitan Dareios karkoitti Sindiaan, minne Ben vapauduttuaan hakeutui.

Tästä tilanteesta sarjan viimeinen osa, jossa Benjamin Aamoksenpoika on nyt pääosassa, alkaa.

Näin Ben on lähes 70-vuotiaana jäänyt ”eläkkeelle” ja tapaa jälleen vaimonsa ja tyttärensä Madhun Sindiassa. Oliko jäljellä enää muuta kuin nauttia kaiken jälkeen vapaudesta? Kun aikaisemmissa kirjoissa perusjännite syntyi siitä, että Benille annettiin Tehtävä (ensin kouluttautua kuninkaan korvaksi, siten korvana toimiminen ja sitten tehtävään liittyvät ja kasvavat ristiriidat), niin tässä kirjassa muuta tehtävää ei ensin näytä olevan kuin tytär Madhun naittaminen. Aluksi fokus keskittyykin Benin, vaimo Sitan ja tytär Madhun ydinperheeseen, jonka sisäistä kiinteyttä lisää se, että 17-vuotias Madhu osaa lukea kielettömän Benin puhetta huulilta.

Mutta pian Benin perhe matkaa itään ja mukaan seurueeseen ilmaantuu ihmisiä, jotka kertovat hämmentäviä tietoja henkilöstä nimeltä Gautama. Yksi heistä kertoo olleensa Gautaman ohella yksi viidestä erakosta, jotka olivat muuttaneet metsään ja eläneet askeesissa vuosikausia voidakseen saavuttaa vapauden. Sitten Gautama oli lopettanut itsensä kiduttamisen, oli syönyt kunnon aterian ja kehotti myös kavereitaan jatkossa syömään. Hän oli löytänyt tien, joka johtaisi vapauteen:

Ensin me neljä tyrmistyimme, mutta emme enää kääntäneet oivaltaneelle selkää vaan kuuntelimme, sillä emme voineet olla kuuntelematta. Me katsoimme palavin silmin ja niin oli katsonut myös hän. Te tiedätte, kuinka piinatun katse pistää. Mutta nyt hän katseli meitä niin tyynenä, että meidän oli suorastaan pakko saada tietää, mihin oli jäänyt tuska. Ja hän kertoi meille, oi ystävät!

Benin uteliaisuus kasvaa. Benin seurue onkin nyt tekemässä pitkää matkaa Gautaman eli tulevan Buddhan luo. Benin ei tarvitse enää havainnoida ja analysoida oppeja minkään ylemmän satraapin lukuun, vaan oman itsensä tietämyksen ja ymmärryksen kehittämisen kannalta – ilman ulkoisia paineita.

Tässä vaiheessa Gautaman liike on vasta syntymässä, nämä viisi askeesiveljeä levittävät sanaa – ja yksi heistä on Benin seurueessa. Heidän myötään on kasvamassa nuorten miesten keltakaapujen liike, jossa myös haluttiin jättää kaikki maallinen, ajella päänsä ja elää kerjuulla. Nopeasti nouseva liike herättää myös paikallisten kuninkaiden mielenkiinnon, ja vaikka Ben ei enää ole korva, hän tekee aiemman kokemuksensa perusteella tarkkoja päätelmiä mistä tämä johtuu.

Seurue lähestyy Gautamaa kierrellen ja kaarrellen, niin maantieteellisesti kuin mentaalisesti. Pitkin matkaa Gautaman ajatuksista keskustellaan ja väitellään kiihkeästi. Kuumaksi kysymykseksi oli nyt noussut se, voivatko myös naiset liittyä keltakaapujen liikkeeseen ja jättää taakseen kaiken maallisen. Tätä ajatusta kauhistelivat kaikki Gautaman seuraajat, erityisesti vanhat askeesiveljet.

Arnkilin kertojan taidon huipentuma on, että Gautaman tapaa lopulta henkilökohtaisesti vain vaimo Sita. Ikonisesta hahmosta saadaan vain epäsuora kontakti Sitan kautta. Tapaamisen jälkeen Sita on tolaltaan, ei puhu moneen päivään mitään, mutta sanoo sitten jotain. Sillä ei ole mitään merkitystä, miltä Gautama näyttää, vain sillä, mitä ja ennen kaikkea miten hän sanoo. Gautama ei halua luoda mitään oppia, mikä tukeutuisi jumalaan tai jumaliin, vaan hyvän elämän ja rehellisen ajattelun vision, jonka saavuttamisen keinot ja tavat jokaisen pitäisi itse tykönänsä löytää.

Sitan tapaaminen Gautaman kanssa johtaa kuitenkin dramaattiseen käänteeseen Benin perheen sisällä. Monenlaisten vaiheiden ja mutkien kautta Ben saapuu Baabelin porteille vain huomatakseen, että Babyloniassa on meneillään monta erilaista ja päällekkäistä kapinaa.
Kiihkeän Gautama-prosessin jälkeen Arnkil tuo näin vanhan Benin hänen nuoruutensa tärkeimpään miljööseen, koska sieltä Benin pitkä korvaelämä alkoi ja Babylonia oli ensimmäinen alue, jossa Kyyros toteutti silloisessa maailmassa outoa strategiaansa.

Baabelissa Ben onnistuu raivaamaan tien turvapaikkaan, Ishtarin eli rakkauden jumalattaren, temppeliin, jossa Ben oli saanut nuorena miehenä huiman eroottisen kokemuksen. Pian Persian uusi kuningas Xerxes kukistaa Babylonian moninaiset kapinalliset ja Xerxes haluaa kerta heitolla lopettaa vanhan Kyyroksen periaatteen.

Ben onnistuu pakenemaan Ishtarin temppelistä, kun Xerxeen sotilaat ovat tulossa. Tähän kirja päättyy, tulevaisuus jää avoimeksi. Pakomatkalla Ben kuitenkin näkee jotain samaa, mitä nuorena poikana. Kun Kyyros oli valloittanut Babylonian, hän antoi siirtää omalle juhlalliselle paikalleen Babylonian tärkeimmän jumalan, Mardukin valtavan kultaisen patsaan. Nyt patsasta oltiin taas tuomassa ulos, mutta siksi, että Xerxes halusi pilkkoa sen ja sulattaa harkoiksi tappaakseen näin kaikkien valloitettujen kansojen väärät jumalat. Xerxes ei halunnut enää vain hallita, vaan ennen kaikkea alistaa. Kirja päättyy samaan huudahdukseen, jolla koko kirjasarja alkoi: ”Jumala kaatuu!”

Etäispääte Ben

Benjamin Aamoksenpojan kirja vahvistaa jälleen Arnkilin kyvyn eläytyä menneeseen, aikaan 2500 vuotta sitten, sen maantieteelliseen ja sosiaaliseen maailmaan, sen aikaiseen nimistöön, aikamäärityksiin, elinkeinojen ja koko elämänmenon todellisuuteen – ja nyt myös vanhenevan Benin mielenmaisemaan. Ennallaan on myös Arnkilin kyky tehdä moniulotteista romaania, vaikka sen ytimessä on lähestyminen tulevan Buddhan ajatteluun ja sen arviointiin – myös Benin oman perheen, Sitan ja Madhun keskinäisissä suhteissa.

Päätösosan Ben on suunnilleen saman ikäinen kuin Arnkil. Vaikka he ovat persoonina kovin erilaisia, yksi piirre yhdistää. Kumpikin on lähtenyt vakaasta uskosta ja näkemyksestä, mutta ollut avoin uusille tiedoille ja kokemuksille ja päätynyt varhain kaiken kokemuksensa perusteella samaan vakaumukseen: minkään opin tai julistajan kannattajiksi en enää rupea, mutta kaikesta haluan tietää ja kaikkea haluan ymmärtää – myös vanhana, vaikka Benin kieli ja sormet on katkottu. Tiedollisessa mielessä ytimeksi jää uteliaisuus ja sosiaalisessa mielessä hyvyys ja hyväntahtoisuus läheisiä ja samalla kaikkia ihmisiä kohtaan. Atman on brahman – mutta vain ainutkertaisen yksilön elämän kulussa rakentuneena.

Niin verevä ja kiehtova kuin Tom Erik Arnkilin kirjasarja onkin, sen perusidea ei ole Persian kuninkaiden ja heidän politiikkansa kavalkadi Benjamin Aamoksenpojan todistamana, vaan suuri ajatusten ja toimintatapojen murros yli 2500 vuotta sitten, ja niiden järistyksien keskellä me edelleen tänä päivänä elämme. Ben on meidän etäispäätteemme muinaisessa Persiassa. Arnkil osoittaa, että historian kiihkeää murrosaikaa on mahdollista tutkia myös pitkänä romaanisarjana.

Viitteet

1 Virtanen, Matti 2003. Tieteellisen kirjoittamisen estetiikasta, Yhteiskuntapolitiikka 68 (2003): 1, 98–101.
2 Arnkil, Tom Erik 2004. Tutkimustulosten säveltämisestä Yhteiskuntapolitiikka 69 (2004):1. 77–81.
3 Virtanen, Matti 2018. Tom Erik Arnkil. Yhteiskuntapolitiikka. Blogiarkisto. 27.9.2018.

Matti Virtanen

Kirjoittaja on Yhteiskuntapolitiikka-lehden entinen päätoimittaja.

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)