On paljon ammatteja, joissa ajattelu on työkaluista tärkein ja joissa suurin osa työajasta kuluu omien ajatusten analysointiin ja muokkaamiseen tekstiksi.

Oli sitten kyseessä kirjailija, kirjoittava toimittaja, tutkija tai miksei vaikka opinnäytettä kirjoittava opiskelija, työn edistymiselle olennaista on oman tekemisen ohjaaminen. On luotava mielikuva siitä, mitä ollaan tekemässä, miten siihen päästään ja millaisella aikataululla homma on hoidettavissa.

Toisilla on tähän ehkä synnynnäisesti muita paremmat eväät, mutta vitkuttelun tuska ja työnteon jumit ovat epäilemättä jossain muodossa tuttuja kaikille. Ainakin itselläni vaihtelu on suurta: jokin kirjoitustyö etenee keveän oloisesti ja sopuisasti alusta loppuun, toisen kanssa jokainen vaihe on silkkaa tuskaa ja tietokoneen avaaminen tuntuu suorastaan vastenmieliseltä.

Ja kun erilaisia töitä pääsee kasaantumaan tehtävälistalle, jumi on taattua – mikään ei etene. Lopulta kun edes jotain saa vietyä hieman eteenpäin, muutkin tehtävät alkavat tuntua helpommilta ja mielenkiintoisemmilta.

Self help on suosittu ja kasvava kirjallisuuden ala, joka tunkeutuu vähitellen kaikille elämänalueille. Myös vitkuttelun ja työnteon jumien voittamiseen löytyy monenlaista opasta.

Prokrastinaatio ei synny tyhjästä

Psykologi Minna Miaon Prokrastinaatio: Aloittamisen vaikeus ja miten se voitetaan keskittyy nimensä mukaisesti avaamaan sitä, miksi välillä on niin vaikea saada tekeminen käyntiin.

Vitkuttelu on minusta kaunis ja käyttökelpoinen sana, mutta viime vuosina on ryhdytty viljelemään myös prokrastinaatio-termiä. Miao perustelee ratkaisuaan sillä, että prokrastinaatio on sana, jota alan tutkimuksessa käytetään ja se on siten myös tarkemmin määritelty kuin monet suomenkieliset vastineet.

Prokrastinaatio on tavallaan järjenvastaista. Se tarkoittaa tekemisen lykkäämistä tilanteissa, joissa myöhästelystä on haittaa, syntyvästä kiireestä koituu vain harmia ja ihminen itsekin tiedostaa toimivansa etujensa ja arvojensa vastaisesti. Miao pyrki luomaan prokrastinaatiolle selityksiä niin ihmisen persoonallisuuspiirteistä, tylsyyttä vastaan taistelusta kuin vaikkapa minäkuvan suojelemisesta. Tutkimustietoa löytyy paljon, mikä on aina hyvä asia.

Syiden löytyminen jumittamiselle on omien kokemusteni mukaan ensiarvoisen tärkeää. Vasta tunnistamisen jälkeen niille voi tehdä jotain. Epämääräiset ”yritänpä vain vähän kovempaa” tai ”otan itseäni niskasta kiinni” -ajatukset eivät toimi.

Syiden tunnistamiseen perustuvat myös neuvot, joita Minna Miao jumituksen uhreille jakaa. Kiireellisten asioiden äärettömästä sumasta pitää erottaa tärkeät. On kyseenalaistettava voimavarasyöpöt, joita saatamme vuodesta toiseen tehdä, vaikka niistä voisi yhtä lailla luopua. Miao korostaa, että yksityiskohtiin keskittyvät pikaratkaisut eivät lopulta ole se kestävin ratkaisu, mutta monelle ne ovat helppoja ensimmäisiä askelia kohti työtapojen muutosta.

Tekemisen jumit uhkaavat jopa mielenterveyttä

Jumiutunut opinnäyte on kaikista jumissa olevista kirjoitustöistä ehkä se eniten puhuttu. Omia opinnäytteitäni kirjoitin parikymmentä vuotta sitten, ja vaikka opiskelijat vitkuttelivat silloinkin, maailma on muuttunut niin, ettei homma ole ainakaan helpottunut. Myös Minna Miao aloittaa kirjansa sivuamalla digitaalisen ympäristön luomaa kognitiivista kuormaa.

Opintopsykologina toimivan Simo Ahosen kirja Opinnäyte jumissa — Mitä tehdä kun opinnäyte ei etene on täsmävalinta graduunsa tukahtuvalle opiskelijalle, mutta yhtä lailla sen neuvoista hyötyvät muutkin kirjoitusprojektiensa kanssa tuskailevat.

Ahosen neuvovalikoima on varsin kattava urakan pilkkomisesta palautumisen tärkeyteen. Ammattikirjailijanakin löysi oppaasta paljon uusia lähestymistapoja, vaikka luulin, että olen vuosien varrella törmännyt jo jokaiseen mahdolliseen neuvoon.

Ahosen suurin arvo on kuitenkin jossain neuvojen konkretiaa syvemmällä: hän tuntuu ymmärtävän, kuinka tiiviisti ihmisen oma käsitys itsestään vaikuttaa kirjoittamisen etenemiseen – ja kirjoittamisen eteneminen edelleen käsitykseen itsestä.

Jumiutunut opinnäyte tai yhtä lailla mikä tahansa ihmiselle tärkeä projekti voi uhata ammatillista uraa mutta yhtä lailla myös yleistä elämänlaatua ja mielenterveyttä.