Kakkapuhetta

Antti Immonen

 

Ihmisen suolistossa viihtyviä kolibakteereja. (Kuva: Pixabay.com / Creative Commons CC0.)

Ihmisen suolistossa viihtyviä kolibakteereja. (Kuva: Pixabay.com / Creative Commons CC0.)

Taannoin monissa viestintävälineissä uutisoitiin, kuinka erilaisia sairauksia saatetaan hoitaa tulevaisuudessa ulostekapseleilla. Monet sairaudet johtuvat vääränlaisesta mikrobistosta, joten lääkkeeksi määrätään elimistölle luontaisia mikrobeja. Ja niitä on kakassa.

Jäin ajattelemaan asiaa, koska tässä hoitomuodossa joudutaan lopullisesti luopumaan perinteisestä länsimaisesta ihmiskuvasta, jossa ihminen nähdään ainutkertaisena kokonaisuutena, eliöiden eliönä, riippumattomana luomakunnan kruununa. Mutta ihmiskeho onkin siis erittäin riippuvainen mikrobeistaan ja näille sopivasta elämänmuodosta.

Ihminen on superorganismi, joka koostuu eri eliöistä. Olemme evoluution aikana ulkoistaneet kehon toimintoja sisällämme asuville lajeille, joiden tuhoutuminen syystä tai toisesta aiheuttaa meille ongelmia – sairauksia ja kummallisia oireyhtymiä.

Niiden tutkimus on aika uutta, koska vasta hiljakkoin on alettu tajuta, miten moneen asiaan sisällämme elävät mikrobit vaikuttavat. Monet sairaudet johtuvat elimistön normaalin mikrobitasapainon järkkymisestä. Allergiat, suolistosairaudet, mielenterveysongelmat. Luultavasti monet sellaisetkin asiat, joita emme osaa vielä edes kuvitella.

Brittiläinen biologi ja tiedetoimittaja Alanna Collen on kirjoittanut aiheesta perusteellisen teoksen 10 % Human (HarperCollins, 2015). Teoksen nimi viittaa siihen, että ihmisyksilö muodostuu itse asiassa vain kymmenesosaltaan ihmissoluista. Loput 90 % soluista ovat mikrobeja – bakteereja, sieniä, arkkieliöitä ja viruksia. Sisuksissamme asustaa noin 100 biljoonaa mikrobia.

Collen alkoi kartoittaa alan tutkimusta, koska sai tutkimusmatkalla Malesiassa punkinpuremasta trooppisen infektion, ja siihen määrätyt lukemattomat antibioottikuurit sekoittivat hänen mikrobistonsa toiminnan. Lopulta antibiootit tappoivat taudinaiheuttajan, mutta tuhosivat samalla myös suuren osan hänen luontaisista mikrobeistaan.

Collen alkoi kärsiä selittämättömistä oireista: ihottumista, ruoansulatusongelmista ja monenlaisista infektioista. Hän halusi terveytensä takaisin.

Ihmiskehon mikrobitutkimuksen eturintamassa on yhdysvaltalainen Human Microbiome Project -hanke, jossa pyritään selvittämään mahdollisimman suuri määrä ihmiskehon mikrobien DNA:ta. Toinen merkittävä hanke on American Gut Project, jossa tutkitaan ihmiskehon mikrobinäytteitä, jotta saataisiin selville lisää meissä asuvista lajeista ja niiden vaikutuksesta terveyteemme. Tämä on mahdollistunut DNA:n sekvensointitekniikan hiljattaisen kehityksen ansiosta.

Collenin ulostenäyte tutkittiin American Gut Projectin laboratoriossa, ja paljastui, että iso osa hänen suolistonsa bakteerilajeista oli hävinnyt – todennäköisesti antibioottien vuoksi. Hän päätti muuttaa ruokailutottumuksiaan saadakseen bakteeristonsa jälleen tasapainoon.

Hänen kohdallaan ruokavalion muutos toimi, ja mikrobit alkoivat toipua. Tavallisesti ajattelemme, että ruoan ravintokoostumus vaikuttaa ”meihin”, mutta Collenin mukaan pitäisi ensisijaisesti ajatella, miten se vaikuttaa mikrobeihimme.

Ravitsemuksella voi todellakin ohjailla sisuskaluissa kuhisevaa elämää: osa mikrobeista elää proteiinilla, osa sokereilla, jotkut lajit ties millä. Oikealla ruokavaliolla ja hyviä mikrobeja suosivilla elämäntavoilla voi ennaltaehkäistä vaivoja, jolloin lääkintää tai muita kepulikonsteja ei tarvita. Mutta toisinaan hoitotoimetkin ovat tarpeen, ja silloin voi auttaa ulosteensiirto.

Miksi hoitomuodoksi on sitten valittu juuri uloste? Miksemme voisi vain nielaista maitohappobakteerikapseleita ja hörpätä päälle AB-piimää?

No ainakin siksi, että suolistomme lajikirjo on liian suuri, jotta voisimme löytää kuhunkin sairauteen sopivat hyödylliset pöpöt. Maitohappobakteerivalmisteet saattavat toki auttaa johonkin vaivaan, mutta bakteerilajit niihin on valittu melko sattumanvaraisesti. Lisäksi niistä saadaan niin vähän bakteereja, että ne kulkevat lävitsemme muodostamatta suolistoon pysyvää kantaa. Hyöty kestää siis vain niin kauan kuin valmisteita syödään.

Sen sijaan ulosteensiirrolla suolistoon saadaan palautettua mikrobiston normaali tasapainotila. Koska monet uudet elintasosairaudet näyttäisivät juontuvan mikrobien toiminnasta, tutkijat ovat innoissaan. Ehkä myös koko ajan yleistyvää autismia, liikalihavuutta, ärtyvän suolen oireyhtymää, Crohnin tautia ja depressiota voidaan hoitaa ulosteensiirroilla?

Yksi perusongelma ovat ulostesiirteiden mukana mahdollisesti siirtyvät tuntemattomat mikrobit. Toistaiseksi siirteet pyritäänkin hankkimaan potilaan lähipiiriltä, jotta mikrobisto olisi mahdollisimman samanlainen.

Yhdysvalloissa ulostesiirteitä saa kuitenkin myös hyötyä tavoittelemattomasta OpenBiome -ulostepankista, joka toimii samalla tavalla kuin veripankit. Luovuttajien uloste tutkitaan, pakataan ja jäädytetään, minkä jälkeen se on tilattavissa mahdollisten potilaiden hoitoon. OpenBiome toimii jo 33 osavaltiossa. OpenBiomen hyvien kokemusten perusteella lienee vain ajan kysymys, milloin konsepti kopioidaan eri puolille maailmaa.

Muualla maailmassa on tehty kokeiluja pienemmillä ulostepankeilla.

Hei, ehkä tästä saisi Suomelle uuden vientituotteen?

 

http://www.harpercollins.co.uk/9780007584031/10-human
http://www.hs.fi/hyvinvointi/a1445743946913
http://www.nature.com/nature/journal/v521/n7551_supp/full/521S10a.html

 

Kuritettavaa teknologiaa

Minna Ruckenstein

 

Digiterveyttä markkinoidaan itsenmittausteknologialla, seurantalaitteilla ja sovelluksilla. Tunteita ja mielentiloja voi jäljittää älypuhelimella. Painoa voi yrittää hallita kuvaamalla omia aterioita. Unirytmejä seuraamalla nukahtamisvaikeudet ehkä helpottuvat.

Terveysteknologian piti mullistaa terveydenhuolto. Nyt teknologian kehittäjät kyselevät miksi vallankumousta ei ole saatu aikaan. Digitalisaatio kaatuu yhä uudestaan siihen, ettei sitä tapahdu. Laitteita ja sovelluksia lisätään jo olemassa oleviin toimintatapoihin ja kuvitellaan, että digiloikka on tehty. Pettymys on suuri, kun tuottavuuskehitys ei parantunutkaan ja luvatut terveyshyödyt jäivät todentamatta.

Terveydenseurannasta ovat kiinnostuneet jo ennestään hyvinvoivat. On herännyt pelko, että laitteet voivat jopa kärjistää entisestään terveyseroja.

Terveydenhoitoon on vaikea istuttaa uusia toimintatapoja. Kenttä on jähmeä ja tiukasti säännelty. Siihen on perusteltuja syitä: on tärkeää, että ihmisiä hoidetaan tavalla, joka on todistetusti toimiva. Samanaikaisesti keskustelut sekä Suomessa ja kansainvälisesti kertovat myös vastustuksesta. Hoitohenkilökunta vierastaa digitaalisia ratkaisuja.

Teknologiavastaisuus on ymmärrettävää: lääkäreille on tuputettu tietotekniikkaa, joka on etäännyttänyt heitä potilaista. Lääkärin katseen suunta kertoo, että vastaanotolla seurustellaan usein tietokoneen pikemminkin kuin asiakkaan kanssa.

Teknologian on annettu orjuuttaa, kun sen pitäisi auttaa ja tukea. Ihmisiä käsitellään koneiston osasina, vaikka heidän pitäisi olla sen keskiössä palveltavina.

Itsenmittausteknologioiden näkökulmasta ihmiskeskeisyys tarkoittaa tuettua tiedon jakamista. Mittalaitteiden keräämä tieto tulee näkyväksi sekä potilaalle itselleen että hoitavalle henkilölle. Vastaanottotilanteessa älypuhelimen avulla pidettävä visuaalinen ruokapäiväkirja on konkreettinen lähtökohta. Valokuvat todentavat arkista ruokailurytmiä. Kuvat voivat konkretisoida syömishäiriötä paljastamalla miniatyyrimäisen annoskoon. Epämääräisiin suolistovaivoihin löytyy ymmärrettävä syy: on tullut syötyä mitä sattuu ja juotua aivan liikaa.

Kuvien avulla voi myös puhua siitä mitä syömisistä on jäänyt kuvaamatta. Näin päästään kiinni ruokailuun liittyviin tunteisiin, syyllisyydentuntoon tai toistuviin epäonnistumisiin.

Digitalisaation mullistavuus piileekin tavassa, jolla se muuttaa tiedonkulun rakenteita ja sitä kautta arkisia käytäntöjä. Tietoa voidaan yhdistää ja siitä voidaan keskustella uudella tavalla. Säästöt syntyvät aiempaa tehokkaammasta viestinnästä.

Terveydenhuollon uudistusten tueksi tarvitaan ammattilaisia, joita kiehtoo tiedonvälitys ja sen avulla organisoituminen. Mittausteknologiat täytyy kurittaa tekemään oikeita asioita. Ne palvelevat ihmisiä, jos ymmärretään miten kerätty aineisto valjastetaan tiedonkulun prosesseihin.

Minne tahansa ei terveysteknologian perässä kannata loikkia. Digiloikka syntyy, kun se osataan synnyttää.

 

Linkki tutkimusjulkaisuun:  Uncovering Everyday Rhythms and Patterns: Food tracking and new forms of visibility and temporality in health care.

Sisäilmaongelmissa kamppaillaan terveydestä, tiedosta ja vallasta

Pauliina Lehtonen

Sisäilmanlaadusta on tullut yksi nykypäivän keskeisimmistä ympäristöterveyden ongelmista. Viime aikoina sisäilmanlaatu on noussut puheenaiheeksi erityisesti koulujen, päiväkotien ja toimistojen kohdalla. Rakennusten kosteus- ja homevauriot ovat yksi pääasiallinen huonon sisäilman aiheuttaja. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan jopa 600 000–800 000 suomalaista altistuu päivittäin homeesta aiheutuville sisäilman epäpuhtauksille. Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty arvioi puheessaan viime vuoden lopulla, että kosteus- ja homevaurioihin liittyvien terveyshaittojen kustannukset ovat maassamme noin 450 miljoonaa euroa vuodessa. Tämä Työterveyslaitoksen arvio sisältää oireista, sairauksista, niiden tutkimisesta, työkyvyn menettämisestä ja työtehon sekä tuottavuuden laskusta aiheutuvat kustannukset.

Huonosta sisäilmasta oirehtivien ja jo vakavasti sairastuneiden kokemat terveyshaitat ovat yksilöllisesti koettuja tuntemuksia. Tällaisten terveysongelmien syy-seuraussuhteita on usein vaikea todentaa ja mitata tieteellisesti, minkä vuoksi huonosta sisäilmasta sairastuneet tai siitä oireita saavat ihmiset kohtaavat ongelmia viestiessään kokemistaan terveyshaitoista viranomaisille ja muille asiasta vastaaville tahoille, kuten työterveyslääkäreille tai rakennuttajille. Viranomaisten ja asiantuntijoiden kyvyttömyys tulkita oireilevien ihmisten kokemuksia ja tuntemuksia on paikoin johtanut siihen, että sairastuneet ihmiset eivät ole saaneet tarvitsemaansa tukea ja apua.

Homeongelman psykososiaalisia vaikutuksia tarkastelleen tutkimuksen mukaan viranomaisten tiedon puutteen ohella homeongelmien käsittelyä vaikeuttaa se, että säädöksissä ja ohjeissa ei ole varauduttu sisäilmaongelmien kokonaisvaltaisuuteen sairastuneiden ihmisten arjessa. Kyseessä on vakava ongelma, joka saattaa sairastuneen ihmisen kohdalla merkitä paitsi työpaikan, kodin, myös kaiken henkilökohtaisen omaisuuden menettämistä. Monet sairastuneet ovat kokeneet viranomaisprosessit traumatisoiviksi. Sisäilmaongelmiin liitetään vähättelyä ja asian hyssyttelyä. Oireilevat ovat myös kokeneet tulleensa leimatuksi, jos ovat nostaneet asiaa esiin esimerkiksi työpaikallaan.

Sisäilmaongelmien tutkimus on tähän asti keskittynyt lähinnä lääketieteen ja teknisten tieteiden alle. Aihetta lähestyneet yhteiskuntatieteilijät ovat kohdanneet vaikeuksia saada tutkimukselle rahoitusta, vaikka yhteiskuntatieteelliselle sisäilmatutkimukselle olisi tällä hetkellä kova tarve. Tutkimusta tarvitaan tuottamaan tietoa sisäilmasta kärsivien arjesta ja kamppailuista asiansa kanssa. Tutkimuksen avulla voidaan kehittää myös käytännön välineitä, joiden avulla viranomaiset voisivat paremmin oppia tulkitsemaan ja käsittelemään kansalaisten kokemuksiin pohjautuvaa tietoa sisäilmasta ja sen ongelmista.

Sisäilmakysymykset tuovat paljastavasti esiin sen, kenen ja millaisella tiedolla on merkitystä, ja kenen tieto otetaan vakavasti. Kuten Home, tila ja valta -tutkimusta vetävä professori Merja Kinnunen on osuvasti todennut, sisäilmaongelmat eivät ole vain lääketieteellinen tai rakennustekninen kysymys, vaan myös vallankäytön ja valtakamppailujen kohde.