Uutiset

Jussi Valtonen: Robert Whitaker sai vastaansa myös oman ammattikuntansa

01.04.2015 | 10:39

Robert Whitaker on palkittu amerikkalainen lääketieteen toimittaja ja kirjailija, joka on ollut muun muassa Pulitzer-finalistiehdokkaana. Hänen tuorein kirjansa Anatomy of an Epidemic voitti Yhdysvalloissa tutkivien journalistien yhdistyksen palkinnon 2010.

Robert Whitaker, mihin lääketieteessä tarvitaan tutkivaa journalismia?

– Ammattikuntaintressit ja sidonnaisuudet lääkeyhtiöihin saattavat vaikuttaa asiantuntijoihin. Esimerkiksi psykiatrialla on selvä ammattikuntaintressi edistää käsitystä psyykenlääkkeiden tehokkuudesta ja turvallisuudesta. Lisäksi johtava asiantuntija saattaa tulla niin sitoutuneeksi julkisiin näkemyksiinsä, että ei ole enää täysin avoin ottamaan vastaan uutta tietoa. Kaikki tämä saattaa värittää asiantuntijoiden lausuntoja. Siksi tarvitaan tutkivaa journalismia, jossa nämä tekijät ymmärretään ja kaivaudutaan tieteellisiin julkaisuihin ja alkuperäislähteisiin.

Mitä tiedetoimittajan pitää huomioida, kun penkoo vaiettua materiaalia?

– Ensinnäkin täytyy varmistaa, että ymmärtää lähdeaineiston. Jos kyse on tutkimustuloksista, jotka kyseenalaistavat asiantuntijoiden näkemyksiä, journalistin on paras olla todella varma siitä, että ymmärtää menetelmät ja tutkimustulokset. On myös hyödyllistä jos voi näyttää, että osa asiantuntijoista on vetänyt lähdeaineistosta samoja johtopäätöksiä.

Esimerkiksi epätyypillisiä psykoosilääkkeitä juhlittiin Yhdysvalloissa suurena läpimurtona ja merkittävänä edistysaskeleena vanhempiin psykoosilääkkeisiin nähden. Saman tarinan, jonka asiantuntijat kertoivat lehdistölle, saattoi lukea myös tieteellisestä kirjallisuudesta. Kirjaani varten hankin kuitenkin Freedom of Information Act -lain avulla lääkeviranomaisten arviot lääkekokeista, jotka koskivat kolmea ensimmäistä markkinoille tuotua epätyypillistä psykoosilääkettä. Pystyin kirjoittaessani lainaamaan viranomaisten omaa lausuntoa, jonka mukaan koeasetelmat oli suunniteltu puolueellisesti, lääkkeiden paremmuudesta vanhempiin psykoosilääkkeisiin verrattuna ei ollut näyttöä, ja lääkkeet aiheuttivat paljon haittavaikutuksia. En siis ollut ainoa, joka teki tällaisia johtopäätöksiä, vaan toin vain julkisuuteen asiakirjoja, joista ihmiset eivät olleet tienneet.

 Työsi on haastanut psykiatrisen ammattikunnan arvioimaan uudelleen oman alansa tieteellistä näyttöä. Miten psykiatrikunta on reagoinut tällaiseen haasteeseen toimittajalta?

– Jotkut ovat sivuuttaneet näytön ja leimanneet minut huonoksi toimittajaksi. Siinä pienessä joukossa psykiatrikunnasta, joka on paneutunut esittelemääni tutkimusnäyttöön, olen aistivinani hienoista nolostumista siitä, että tarvittiin journalisti kokoamaan kokonaiskuva psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista. Hyvin pieni osa psykiatrikunnasta on myös alkanut sanoa, että on nyt itse alkanut löytää uutta näyttöä lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista. Minusta on rohkaisevaa, jos osa psykiatrian valtaapitävistä nyt reagoi omaan tieteelliseen tutkimuskirjallisuuteensa. Minähän journalistina tutkin vain psykiatrian omaa tieteellistä kirjallisuutta psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista ja kokosin tieteellisistä palasista yhtenäisen tarinan.

Anatomy of an Epidemic voitti tutkivien journalistien palkinnon Yhdysvalloissa 2010. Onko työsi koskaan saattanut sinua vastakkain oman vertaisryhmäsi, tiedetoimittajien kanssa?

– On toki. Monet ovat pitäneet työtäni ideologisesti värittyneenä. Kirja on tietysti toimittajille hiukan nolostuttava. Toimittajat ovat toistuvasti kirjoittaneet, että psyykenlääkkeet korjaavat kemiallisia epätasapainotiloja aivoissa. Kirjoitin joskus itsekin näin. Mutta jos tähän kertomukseen todella paneutuu, kyse oli varteenotettavasta hypoteesista, joka vain ei osoittautunut tutkimuksissa todeksi. Yhdysvalloissa psykiatrikunta on nyt alkanut myöntää tämän ja yrittää osin väittää, että kyse oli pelkästä fiktiosta, jolla lääkeyhtiöt yrittivät markkinoida lääkkeitä. Miksi siis toimittajat kertoivat virheellistä tarinaa niin innokkaasti vuosien ajan? Siksi, että he haastattelivat vain asiantuntijoita eivätkä välittäneet tieteellisestä tutkimuskirjallisuudesta. Palkinto tuntui erityisen merkitykselliseltä, koska siinä tunnustettiin, että kirja perustui huolelliseen tieteelliseen tutkimuskatsaukseen ja edusti hyvää journalismia.

Puhuit Helsingissä siitä, kuinka tieteelliset faktat erotetaan markkinoinnista. Eli miten?

– On tärkeää tarkistaa, tukevatko julkaistut tutkimustulokset asiantuntijoiden lausuntoja. Jos mahdollista, kannattaa hankkia myös muita asiakirjoja kuten lääkeviranomaisten katsaukset lääkekokeista. Myös oikeusjutut tarjoavat USA:ssa runsaan lähteen paljastavia asiakirjoja.

 

Kirjailija, tiedetoimittaja Jussi Valtonen haastatteli Robert Whitakeria vuoden 2014 syksyllä tämän vieraillessa Helsingissä mm. Suomen tiedetoimittajain liiton seminaarissa.

 

Hilkka Olkinuora 60+-tapaamisessa: Yhdessäolo ja yksinäisyys tasapainoon

31.03.2015 | 6:29

Teksti Pirjo Lääperi

– Yksinäisyys tappaa enemmän kuin ylipaino, teologi, toimittaja, kirjailija Hilkka Olkinuora aloitti luentonsa Paha ja hyvä yksinäisyys.

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan miljoona ihmistä ilmoittaa tuntevansa yksinäisyyttä. Mediassa yksinäisyys nousee otsikkoihin kun jotain kaameaa tapahtuu, kuten ihminen löydetään kotoaan kuolleena vasta kun naapurit valittavat ruumiin hajusta. Yksinäisyyteen liitetään usein myös masennus ja köyhyys.

Yksinäiset voivat päätyä itsemurhaan ja syitä tutkittaessa on noussut esiin kaksi asiaa. Itsemurhan tehneet ovat olleet yhteydessä terveydenhuoltoon, mutta siellä ei ole huomattu avun tarvetta. Toiseksi heillä ei ole ollut ketään läheistä ihmistä, varsinkaan nuorilla miehillä.

Selittävä syy ja samalla seuraus yksinäisyydelle on pelko. Erilaisuutta pelätään, kuten maahanmuuttajia tai eri tavalla käyttäytyviä ihmisiä.

Eurooppalaisessa yksinäisyystutkimuksessa kysyttiin: “Tunnetko itsesi yksinäiseksi ja onnettomaksi?” Meillä ajatellaan, että Etelä-Euroopassa olisi vähemmän yksinäisyyttä, mutta tutkimustuloksen mukaan yksinäisyyden kokemukset lisääntyivät pohjoisesta etelään mentäessä. Olkinuora arvelee tuloksen johtuvan siitä, että suomalaiset ovat selviäjäkansaa, jonka sisu estää kertomasta yksinäisyydestä ja avun tarpeesta, halutaan tulla toimeen itse.

– Joskus yksinäisyys on ”itse aiheutettua”. Toisaalta ihminen odottaa tukea ja valittaa, kun kukaan ei käy katsomassa. Toisaalta hän torjuu tulijan sanomalla: ”Kyllä minä pärjään”. Katkeruus karkottaa ihmiset ympäriltä. Toimittajien pahe on kyynisyys. Toimittaja tietää kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa, Olkinuora kuvailee.

Hyvä yksinäisyys on itse valittua ja siihen liittyy usein hiljaisuus ja rauha. Hyvää, parantavaa yksinäisyyttä on joskus liian vähän elämässä, esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla. Hyvään yksinäisyyteen kuuluvat yksityisyys ja itsemääräämisoikeus.

– Vaikka yksinäisyys tuntuu joskus hyvältä, silti meidän kohtalomme on olla yhteydessä muihin. Synnymme yksilöinä, mutta tulemme ihmisiksi vain toisten ihmisten kanssa, Olkinuora lopettaa.

Olkinuora esiintyi Tiedetoimittajien Huuhkajakahveilla 26.3.2015. Pressiklubilla.

 

Tutkijanainen jää helposti syrjään uutisissa

11.12.2014 | 11:20

Vain joka kolmas tiedotusvälineissä haastateltu tutkija on nainen. Talousuutisissa naisasiantuntijoiden kato on vieläkin suurempi.

Tämä kävi ilmi maanantaina Asiantuntijuus mediassa -seminaarissa, jossa esiteltiin Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen toteuttaman tutkimushankkeen tuloksia. Tutkimustuloksia esittelivät tutkijat Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen.

Niemen mukaan tutkimuksessa haastatellut toimittajat eivät löytäneet erityistä syytä naisten vähäiselle näkyvyydelle. Naistutkijoita ei tietoisesti syrjäytetä asiantuntijan roolista. Vapaissa kommenteissa toimittajat kertoivat kokemuksenaan, että naistutkija kieltäytyy miestutkijaa useammin haastattelusta.

”Naiset näyttäisivät miehiä tarkemmin rajaavan oman asiantuntemuksensa, kun taas miestutkijat kommentoivat toimittajille asioita laajemmalla skaalalla”, arvioi Mari K. Niemi.

Tutkijakyselyssä kartoitettiin myös mediakontaktien yleisyyttä. Enemmistö tutkijoista kertoo saavansa toimittajilta yhteydenottoja harvoin, kerran pari vuodessa. Sukupuolten ero näkyy tässäkin. Miesvastaajista 31 prosenttia on haastateltavana usein, jopa viikoittain. Naistutkijoista näin usein mediassa on vain kahdeksan prosenttia.

”Se, että tutkimus löysi näin suuren eron miesten ja naisten välillä, on kyllä yllätys. Arjen kiireissä tätä ei näe, mutta aiomme toimituksessa puuttua näkymättömiin käytäntöihimme”, vakuutti tilaisuudessa Helsingin Sanomain talouden ja politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari.

Junkkarin mukaan miesasiantuntijoiden ylivalta on jo havaittu talousuutisoinnissa, ja tämäkin on nostettu toimituksessa pohdintaan.

naistutkijoita

Turkulaistutkijoiden (oikealla) ensimmäiset tutkimustulokset saivat heti mediahuomiota. Jutuissa asiantuntijana esiintyi useimmiten erikoistutkija Mari K. Niemi.

 

Tutkijoiden ja toimittajien yhteistyöstä löytyi paljon toteutumattomia toiveita

Naisten ja miesten epäsuhta uutisten asiantuntijoina on vain yksi havainto Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen tutkimushankkeessa.

”Kyselyissä ja haastatteluissa olemme selvittäneet tutkijoiden ja toimittajien näkemyksiä ja kokemuksia yhteistyöstä, ja siitä tulee vielä paljon tietoa tarkemmin analysoituna”, Mari K. Niemi lupaa.

Tutkimuksen mukaan toimittajat odottavat tutkijoilta paitsi asioiden suhteuttamista ja sovellettavuutta, myös selkeitä kannanottoja ja mielipiteitä. Tutkijoista puolestaan useampi kuin joka kolmas vierasti sitä, että tutkijan pitäisi irrottautua riippumattoman tutkijan roolistaan mielipiteidensä lausujaksi.

Tutkijat ovat myös aika arkoja julkisuuskuvastaan. Joka viides kyselyyn vastanneista tutkijoista pelkäsi mediajulkisuuden vähentävän hänen akateemista painoarvoaan. Myös haastattelujen julkaisujen areenalla oli vaikutusta suhtautumiseen. Peräti 53 prosenttia suhtautui negatiivisesti iltapäivälehtien haastattelupyyntöihin.

”Ennakkokäsityksistä huolimatta tutkijoilla oli silti enimmäkseen myönteisiä kokemuksia mediayhteistyöstä, ja myös niistä iltapäivälehtijutuista”, Mari K. Niemi huomautti.

Tutkimusta varten on käyty läpi laaja media-aineisto (N=1231) Helsingin Sanomista, STT:sta ja Ylestä. Lisäksi on haastateltu useiden eri välineiden toimittajia ja toimituspäälliköitä (N=11) sekä kartoitettu kyselytutkimuksen avulla tutkijoiden kokemuksia ja näkemyksiä.

Tuloksia tullaan julkistamaan sekä tieteellisinä artikkeleina että populaareina juttuina ja tutkijoiden blogeissa. Myös Suomen tiedetoimittajain liitto suunnittelee seminaarin järjestämistä aiheen tiimoilta ensi keväänä.

Tutkimushankkeen on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö.

Teksti: Ulla Järvi

Lue lisää:

https://blogit.utu.fi/ekeskus/2014/11/10/mita-tutkija-saa-julkisuudessa-sanoa-2/

Älyn hyvä kaupunki puhutti ja liikutti

07.11.2014 | 12:56
Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski esitteli tulevaisuuden kaupunkia Tiedetoimittajain liiton 1. kansallisen kongressin, Älyn hyvä kaupunki, osanottajille. (Kuva: Adolfo Vera)

Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski esitteli tulevaisuuden kaupunkia Tiedetoimittajain liiton 1. kansallisen kongressin, Älyn hyvä kaupunki, osanottajille. (Kuva: Adolfo Vera)

Tiedetoimittajain liiton ensimmäinen kansallinen kongressi 24. lokakuuta keräsi Heurekaan noin 80 osallistujaa.  Mukana oli niin liiton jäseniä kuin muitakin tiedeviestinnästä kiinnostuneita.

Aamupäivän puhujat, Michael Bradke, Frances A. Colón ja Massimiano Bucchi ja Pekka Sauri sekä iltapäivän panelistit Minna Ruckenstein, Esa Väliverronen ja Erkki Karvonen saivat liikutettua kongressiväkeä niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja sellaista ei joka kongressissa voi havaita!

Tiedetoimittajain liiton yhteistyökumppaneina olivat Heureka, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Helsingin yliopisto ja Suomen Akatemia sekä tukijana Tieteen tiedotus ry.

Vuonna 2015 järjestetään 2. kansallinen kongressin. Sen aihepiiri on vielä avoin, joten liiton johto ottaa mielellään vastaan ehdotuksia ja ideoita niin aiheista kuin innostavista puhujista.

Ohjeita tutkijalle sosiaaliseen mediaan

16.10.2014 | 12:43
Kuva: Shutterstock

Kuva: Shutterstock

Petro Poutanen

Näin osallistut tutkijana/asiantuntijana sosiaalisessa mediassa:

  • Raja-aidat tieteen ja ”muun maailman” välillä puuttuvat verkossa, tiede kuuluu kaikille
  • Tutkija / asiantuntija on brändi – halusi hän tai ei: verkko tarjoaa keinon osallistua, erottua ja tulla löydetyksi
  • Googleta oma nimesi: onko sinulla kotisivuja, blogia tai muuta ”digitaalista käyntikorttia”, mistä sinut ja ajatuksesi voi löytää ja mitä kautta sinut voi tavoittaa?
  • Sosiaalinen verkottuminen voi luoda uusia työkontakteja ja mahdollisuuksia: harkitse osallistumista ammattiprofiilillasi johonkin akateemisen sosiaalisen median palveluun sekä Facebookkiin, LinkedIn:iin ja Twitteriin. Perusta blogi ja jaa sen sisältöjä sosiaalisen median verkostoissasi.
  • Ole luova: voit avata tilin vaikkapa Instagram-kuvapalveluun ja jakaa kuvia tutkimuslaboratoriostasi tai kirjahyllystäsi. Twiittaa persoonallisia viestejä, jaa vaikka minikokoisia arvosteluja viimeksi lukemistasi kirjoista ja artikkeleista.
  • Ole rehellinen ja pura kulisseja: avaa tutkimusprosessia ja sen ongelmia avoimesti, kerro maallikoille mistä tieteellisessä tutkimuksessa on todella kyse.
  • Ole kriittinen: nosta esiin epämääräisiä selvityksiä ja tartu julkisuudessa esitettyihin puolivillaisiin väitteisiin. Anna tutkimuksellinen osaamisesi muiden käyttöön.
  • Jaa tieteelliset artikkelit ja parhaat luentosi/oppimateriaalisi omilla kotisivuillasi ja/tai rinnakkaisjulkaisuarkistoissa, kirjoita niistä tiivistelmiä blogiisi ja jaa nämä postaukset sosiaalisissa verkostoissasi. Ole kuitenkin tarkka artikkelisi julkaisseen journaalin kannasta avoimeen rinnakkaisjulkaisuun: Tarkista wiki.helsinki.fi:stä kotimaisten ja ulkomaisten journaalien kannat.

Lähde: http://blogs.helsinki.fi/tiedeviestinta/