Apurahan sai 69 hakijaa – suurin potti työskentelyyn

Liiton hallitus sai syksyn apurahahaussa ennätysmäärän eli kaikkiaan 108 hakemusta. Apuraha-anomusten yhteissumma oli 247 386,49 euroa. Apuraha myönnettiin 69 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 92 531 euroa. 

Löydät apurahan saajien nimet ja julkisiksi ilmoitetut hankkeet oikeanpuoleisesta sivupalkista Apurahat-välilehdeltä tai tästä LINKISTÄ.

Suosituin hakukohde oli jälleen työskentely, mutta entistä useampi haki myös vain liiton jäsenille tarkoitettua laiteapurahaa. Työskentelyapurahan sai 27 hakijaa, ja yhteissumma oli 56 500 euroa.

Liiton hallitus päätti apurahoista kokouksessaan 13.12., ja kaikille hakijoille on ilmoitettu ratkaisusta, ja apurahat maksettiin saajille 22.12. mennessä.

Keskeisin syy sille, ettei apurahaa hakijalle voitu myöntää, oli karenssi eli kolmen vuoden sisällä saadut liiton opinto-, matka- tai työskentelyapurahat. Hallitus haluaa myös muistuttaa, että koulutus- ja työmatkasuunnitelmien tekemiseen kannattaa kiinnittää huomiota, sillä niiltä odotetaan yksityiskohtaisuutta ja perusteluja, miten ne hyödyntävät hakijan toimintaa tiedeviestinnän parissa.

Seuraavan kerran Kopiosto-apurahaa voi hakea 16.3.–15.4.2024. Tuossa haussa karenssin muodostavat vuodet 2021–23. Jäsenten laiteapurahojen karenssi on lyhyempi, ja harkitaan tapauskohtaisesti.

 

Uusimmat ajankohtaiset

Huuhkajien kanssa retkeilemään Vartiosaareen 9.6.

Tervetuloa mukaan Tiedetoimittajien liiton seniorijaosto Huuhkajien kesäretkelle Vartiosaareen tiistaina 9.6. iltapäiväksi. Kaikki liiton jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan retkelle. Helsingin edustan saarista Vartiosaari on jäänyt monelle tuntemattomaksi, joten...

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekassa. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöserittelyt. Koko...

Kevään apurahahaku on päättynyt

  Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahojen haku on päättynyt 15.4.. Syksyn apurahahaku alkaa 16.10.2026. Apurahaa voi hakea monenlaisiin kohteisiin: juttuprojekteihin, alan kongresseihin, koulutukseen, jne. Liiton jäsenet voivat saada tukea myös uusiin...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...