Liiton apurahahaku on päättynyt – hallitus koolla 4.12.

Suomen tiedetoimittajain liiton syksyn kausiapurahojen haku on päättynyt. Liiton hallitus päättää apurahoista perjantaina 4.12. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksistä 7.12. alkavalla viikolla. Apurahat tulevat maksuun joulukuun puolivälissä.

Seuraavan kerran liiton apurahaa voi hakea kevään hakukaudella, joka on 16.3.–15.4.
Kopiosto-varoista myönnettäviä apurahoja voivat hakea muutkin tiedeviestinnän alalla toimivat.
Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun ammatilliseen tapahtumaan osallistumiseen, työmatkaan tai laitehankintaan. Kohdeapurahoja voidaan jakaa myös 2–4 hengen pienryhmämatkoille. Kaikki ryhmän jäsenet tekevät omat hakemukset, joissa viitataan yhteiseen matkaan ja mainitaan ryhmän muiden jäsenten nimet. Apurahat ovat aina henkilökohtaisia.
Liitto voi jakaa myös ns. media fellows -apurahoja tieteellisten lehtien toimittajille esimerkiksi lehden kehittämiseen tai harjoitteluun/vierailuun koti- tai ulkomaisen tiedelehden toimituksessa. Myös tutkijoiden viestintäosaamisen laajentamista työharjoittelussa voidaan tukea. Apurahaa on myönnetty esimerkiksi toimittajan tai tiedottajan osallistumiseen tutkijaryhmän työhön ja viestintään sekä työkiertoon ja -vaihtoon.
Tutustu huolellisesti apurahaohjeisiin liiton kotisivujen Toiminta/apurahat ja raportointi-välilehdeltä.
Apurahat rahoitetaan tekijänoikeuskorvauksilla eli valokopiointi- ja digitaalisen kopioinnin korvauksilla.

 

Uusimmat ajankohtaiset

Tiedetoimittaja, turvaa oikeutesi myös tekoälyn aikakaudella!

Tekoälymallien koulutuksessa hyödynnetään tekijänoikeuden suojaamia teoksia – ilman tekijän lupaa. Sinulla luovan työn tekijänä pitää olla oikeus päättää siitä, miten teoksiasi saa tekoälyn kouluttamisessa käyttää. Myös korvaukset teosten käytöstä kuuluvat niiden...

Kevään apurahansaajat on julkistettu – konferensseja ja kirjahankkeita

Suomen tiedetoimittajain liiton kevään apurahat on päätetty, ja TÄÄLTÄ löydät apurahan saajien nimet – tai avaa tämä linkki: https://www.tiedetoimittajat.fi/new/wp-content/uploads/2025/06/Apurahojen-saajat_kevat-2025.pdf Liitto sai kevään haussa yhteensä 78 hakemusta,...

Tiedetoimittajain syksyn opintomatka Ruotsiin

HAKU ON PÄÄTTYNYT. Suomen tiedetoimittajain liiton 40-vuotisjuhlavuoden toinen opintomatka suuntautuu Tukholmaan ja Uppsalaan 24.–28.9.2025. Mukaan valittiin 23 liiton jäsentä. Luvassa on muutamia tuttuja tiedekohteita, joihin tarjolla on uudenlainen näkökulma sekä...

Ilmoittaudu kevätkokoukseen ja Lauluja rikosrekisteristä -keikalle

Tervetuloa osallistumaan Suomen tiedetoimittajain liiton vuosikokoukseen ja seuraamaan Vuoden 2025 tiedeviestintäpalkinnon saanutta oikeuspsykologi Julia Korkmanin Lauluja rikosrekisteristä -esitystä torstaina 24. huhtikuuta! VUOSIKOKOUS alkaa klo 17 ja esitys klo 18....

Tiedetoimittajien uratarinat