Liiton toimisto syyskauteen – Ota talteen syksyn tapahtumapäivät

Suomen tiedetoimittajain liiton toimisto on käynnistänyt syyskauden, vaikka kesä vielä viipyilee Salon IoT Campuksella.

 

SYKSYLLÄ TAPAHTUU!

Liiton tapahtumatoiminta käynnistyy jälleen syksyllä. Jäsenkirjeissä ja liiton kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa ilmoitetaan, milloin ilmoittautuminen tapahtumiin alkaa. Muistathan, että liiton tapahtumiin korvataan jäsenille matkat julkisen liikenteen taksojen mukaisesti!

Muista nämä päivämäärät:

Torstaina 7.9. Kymenlaakson korkeakouluyhdistys kutsuu liiton jäseniä vieraakseen Kotkaan, jossa esittäytyy kymenlaaksolainen tutkimus ja vieraillaan mm. Merikeskus Vellamossa. Ilmoittautumisohjeet ja ohjelma tulleet jäsenkirjeessä

Torstaina 28.9. ProComin ja Tiedetoimittajain liiton perinteinen Plussa-seminaaripäivä on tänä vuonna Turussa, kirjamessujen aattona. Viestintäpäivä Plussassa syvennymme paitsi tekoälyn merkitykseen ja eettisyyteen, somekanavien eettisyyteen, visuaaliseen viestintään sekä myös Turun kaupungin brändiin ja heidän teknologiakehitykseensä. Tule ja inspiroidu Turun alueen osaamisesta ja tunnelmasta, kuule asiantuntijoiden näkemyksiä ja tutustu käytännön esimerkkeihin sekä verkostoidu oman alan kollegojen kanssa. Liitto myöntää stipendejä paikan päälle ja striimiin. OHJEET jäsenkirjeessä viikolla 35. KLIKKAA TÄSTÄ tai kopioi selaimeesi: https://www.procom.fi/palvelut/tapahtumat/viestintapaivaplussa/

Perjantaina 29.9. Turun kirjamessuilla on liiton oma keskustelu: Pysäyttääkö pelko ihmiskunnan? klo 16.30–17.10. Keskustelemassa aiheesta tänä vuonna aihepiiristä tietokirjat kirjoittaneet toimittajat Anna Tommola, Markus Hotakainen ja Jussi Lankinen. Keskustelun jälkeen on perinteinen liiton jäsentapaaminen buffetin äärellä. Aiemmin aamupäivällä klo 10.10–11 ruoditaan Hyvät ja huonot tiedeuutiset Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan raadissa.

31.10.–1.11. liiton tämän vuoden toinen opintomatka suuntautuu Tähtelään Sodankylään Ilmatieteen laitoksen vieraaksi, jossa vierailemme tiistaina. Keskiviikkona ollaan Kittilässä, jossa ohjelmassa on miniseminaari matkailun, perinteisten elinkeinojen ja kaivosteollisuuden ajankohtaisista kysymyksistä. Ohjelma valmistuu syksyn aikana; pohjoiseen matkataan yöjunalla.

23.11. 10. Kansallinen tiedeviestinnän kongressi Tieteiden talolla Helsingissä. Kongressin teemana on ruoka, ja se järjestetään yhdessä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan kanssa. Mukana on myös yhteistyökumppaneita.

23.11. Klo 17.30 Tiedetoimittajain liiton vaalikokous, jossa valitaan liitolle uusi puheenjohtaja nykyisen Heljä Salosen kausien päättyessä sekä valitaan hallitukseen jäseniä erovuoroisten tilalle.

 

 

 

 

 

Uusimmat ajankohtaiset

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Tervetuloa Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekan vieraaksi. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja...

Kevään apurahahaku on päättynyt

  Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahojen haku on päättynyt 15.4.. Syksyn apurahahaku alkaa 16.10.2026. Apurahaa voi hakea monenlaisiin kohteisiin: juttuprojekteihin, alan kongresseihin, koulutukseen, jne. Liiton jäsenet voivat saada tukea myös uusiin...

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...