Suomalaisyliopistot Kremlin savuverhona

Visa Noronen

Hyvästä journalistisesta tavasta piittaamattomat valemediat kohtelevat suomalaista tiedettä eri tavoin riippuen mediatyypistä. MV-mediaksi itseään kutsuvalle sivustolle tiede tarkoittaa lähinnä tieteentekijöitä, joita kohtaan se hyökkää henkilökohtaisuuksiin mennen. Sen sijaan ulkomaalaiset valemediat kertovat suomalaisen tutkimuksen tuloksista neutraalisti. Ne hyödyntävät tiedeuutisten arvostusta toisten, valeuutisten levittämiseen.

Tiedeviestintään erikoistunut Mundis Communications kävi läpi, miten suomalaiset yliopistot ja niiden tutkimus näkyy kolmessa keskeisessä internetin valemediassa tai valemediaryhmässä eli suomalaisessa MV-sivustolla, venäläisen Sputnik-ryhmän sivuilla ja amerikkalaisen Breitbartin verkkosivulla. Osumat rajattiiin koskemaan vuosia 2017 ja 2018 vappuun asti.

MV-sivusto suhtautuu suomalaiseen tutkimukseen ja yliopistoihin pääsääntöisesti avoimen vihamielisesti. Tästä esimerkkinä sen aikaiselta nimeltään MV-lehdessä julkaistiin 5.3.2017 uutinen vetoomuksesta, jossa moititaan Suomen turvapaikkapolitiikan kiristämistä. Jutun mukaan ”allekirjoittajalista on Suomen yliopistoissa työskentelevien kommunistien, sosialistien, vihreiden ja rkp:läisten politrukkien luettelo. Se myös paljastaa, ketkä käyttävät tiedepoliittista valtaa maamme yliopistoissa.”

MV-median jutut ovat usein tyyliltään hyökkääviä ja syyttäviä. Tässä kirjoituksessa käsitellään ulkomaalaisprofessoreiden palkkaamista suomalaisyliopistoihin.

Selvitysaikana vain kaksi uutista reilusta kuudestakymmenestä löydetystä osumasta oli jotakuinkin neutraaleja tiedetulosuutisia, toinen kertoi Aalto-yliopiston satelliitin kuvista ja toinen kertoi yliopistotutkijan etsivän ihmisten kokemuksia neuvostopartisaaneista sodan ajalta.

Tiedepolitiikan ja yliopistojen tarkka kritisointi on MV-sivustolla käytännössä yhden bloggarin käsissä. Kaikki muut kirjoittajat viittaavat yliopistoihin lähinnä vain panetellen yhtä tai muutamaa kerrallaan valittua tutkijaa kerrallaan. Kyseessä ei myöskään ole yleensä tietyn tutkimustuloksen arvostelu vaan yleinen tutkijan kielteinen leimaaminen. Monesti kirjoittajat arvioivat esimerkiksi tutkijan käyttävän asemaansa vasemmistolais-feministisen agendansa ajamiseen. Katsaus juttujen tyyliin näyttää, että kirjoittajilla on varsin vapaat kädet valitsemiensa kohteiden haukkumiseen eli näkökulmat ja tavat haukkua tutkijoita vaihtelevat paljon eri kirjoittajien välillä.

Muutaman kerran yliopistotutkija tai tutkimus ponnahtaa myönteisesti esitettäväksi, kun se tukee kirjoittajan tarpeita. Esimerkiksi Tuukka Ylä-Anttilan populismiväitöksestä on tehty myönteinen juttu, joka tukee kirjoittajan näkemystä oman median vaihtoehdollisuudesta ja faktoihin pitäytymisestä. Tässä jutussa tutkija on arvostettu auktoriteetti. Tällaiset jutut ovat kuitenkin poikkeuksellisia ja pienenä vähemmistönä pääosin hyvin asiantuntijakriittisessä aineistossa.

Sputnik hakee suomalaistutkijoista arvostusta

MV-sivusto on varsin harrastelijamaisesti tehty. Sen sijaan Kremlin politiikkaa tukeva Sputnik-mediaryhmä tekee informaatiovaikuttamista hyvin ammattimaisesti ja isolla budjetilla. Juttujen tyyli on yhdenmukainen ja näkökulmat selvästi hyvin suunnitellut.

Suomen yliopistot näkyvät hyvin Sputnikin eri sivuilla. Suomalaisesta tutkimuksesta kertovia uutisia löytyi esimerkiksi Sputnikin englannin-, espanjan-, ranskan-, saksan-, japanin-, vietnamin-, viron- ja azerinkielisiltä sivuilta. Jutut eivät yleensä ole käännöksiä toisistaan. Juttuja löytyi selvitysajanjaksolta runsaasti, yli 150.

Noin 80 prosenttia Sputnikin suomalaisia yliopistoja koskevista uutisista on neutraaleja tutkimustulosuutisia, joissa kerrotaan vertaisarvioidussa tieteellisessä julkaisussa julkaistusta tutkimustuloksesta niin kuin missä tahansa perinteisessä tiedotusvälineessä. Lähes kaksi kolmasosaa tutkimustulosuutisista koskee lääketiedettä ja hyvinvointia tavalla, joka helposti ymmärrettävästi liittyy lukijan omaan terveyteen. Uutiseksi nousee esimerkiksi mahdollisuus parantaa muistia aivojumpan avulla tai se, miten oikea ruokavalio auttaa ehkäisemään vanhenemisen vaivoja. Toiseksi yleisin tutkimustulosuutisten aihepiiri on tekniikka. Noin neljännes kaikista tutkimustulosuutisia koskee mobiiliverkkoja, koneoppimista tai vaikkapa kvanttifysiikkaa. Muiden aihealueiden osuus tutkimustulosuutisista on noin kymmenes. Useimmat näistä uutisista koskevat ympäristöä.

Sputnikin neutraalit tutkimustulosuutiset on toimitettu vastakkaisesta näkökulmasta kuin MV-sivuston tiedemaailmaa koskevat uutiset. Nämä Sputnikin uutiset eivät ole ollenkaan asiantuntijakriittistä, vaan näissä uutisissa on sisäänrakennettuna tieteen ja tutkijoiden arvostus auktoriteettina.

Sputnikin jutuissa suomalaistutkijat pääsevät selittämään usein venäläisnäkökulmaan sopivaa aihetta. Tässä jutussa Helsingin yliopiston professori on huolissaan siitä, miten suomalaiset perinteisesti käyttävät hakaristiä virallisissa yhteyksissä.

Näillä tutkimustulosuutisilla on kaksi selkeää tehtävää lehdessä. Ensinnäkin ne tarjoavat lukijalle mielenkiintoista ei-poliittista lukemista, joka houkuttelee sivulle. Toisaalta näillä suomalaisten yliopistojen tutkimustulosuutisilla mediat rakentavat itsestään kuvaa luotettavana uutislähteenä lukijoiden silmissä. Tutkijoiden auktoriteettiin tukeutuvat jutut tekevät helpommaksi lukijoille uskoa muita, Sputnikin poliittisia uutisia. Näissä taas faktoja on voitu tarkoitushakuisesti vääristellä.

Noin neljännes Sputnikin suomalaisia yliopistoja koskevista uutisista on poliittisia. Niissä muille kuin suomalaisille suunnatuissa uutisissa kerrotaan, miten suomalaiset epäilevät Natoa tai luottavat Venäjän presidentti Putiniin. Valitun tutkijan näkemyksillä voidaan myös kauhistella suomalaisten tapaa käyttää hakaristiä tai kertoa Suomen EU-kriittisyydestä. Tutkijoita on jutuissa äänessä vain yksi tai sitten juttuun on valittu vain keskenään samanmielisiä tutkijoita.

Poliittiset uutiset Sputnikissa tukevat korostetusti luottamusta Venäjän johtoon, mutta uskottavuutta ei juuri hukata vääristeltyihin juttuihin, jotka eivät tukisi Kremlin tavoitteita. Tutkimustuloksia tai tutkijoiden näkemyksiä ei juuri käytetä esimerkiksi maahanmuuttajia koskevan pelon lietsontaan muuten kuin korkeintaan tuottamaan epäluottamusta EU-päättäjien kykyihin.

Mielenkiintoista on, että uutiset suomalais-venäläisestä tutkimusyhteistyöstä loistavat poissaolollaan. Selvitysvuosien aikana vain kaksi uutista koski tutkimustuloksia, joita suomalaisten ja venäläisten yliopistojen tutkijat olivat saavuttaneet yhdessä.

Breitbart ei välitä Suomesta poliittisesti

Breitbart on Donald Trumpin vaalikamppailun aikana tunnetuksi tullut amerikkalainen oikeistopopulistinen valemediasaitti. Joku suomalaisista yliopistoista mainittiin selvitysajanjaksolla noin 40 Breitbartin jutussa.

Breitbart käyttää suomalaisten yliopistojen neutraaleja tutkimustulosuutisia luotettavuutensa ja kiinnostuksensa kasvattamiseen hyvin samalla tavalla kuin Sputnikin eri saitit. Breitbartillakaan ei näissä uutisissa kyseenalaisteta asiantuntijoiden auktoriteettia. Tieteen aihepiireistä lääketiede- ja hyvinvointi painottuvat Sputnikin kaltaisesti.

Breitbartin jutuissa suomalaiset tiedetulokset tuovat mediaan mielenkiintoisia lukuaiheita, jotka tuovat lisää lukijoita ja antavat uskottavuutta lehden muulle sisällölle. Tässä puhutaan Turun yliopiston syöpätutkijoiden tuloksista.

Suomi on amerikkalaisille kaukainen maa, joten poliittisia uutisia, joissa mainitaan suomalainen yliopisto, on Breitbartilla suhteellisesti selvästi vähemmän kuin Sputnikilla. Tämän ja viime vuoden aikana suomalainen tutkimus on vain noussut vain kahdella teemalla Breitnartin poliittisiin uutisiin. Viime vuonna Breitbart kertoi turvapaikanhalijan hyökkäyksestä Turussa. Tänä vuonna Breitbartin sivulle nousi uutinen Sauli Niinistön voitosta presidentinvaaleista. Uutistoimisto AFP:n kirjoittamissa jutuissa kerrottiin, miten Niinistö on tasapainoillut Venäjän kanssa. Suomalaisten mielipiteet ja kokemukset eivät yksinkertaisesti juuri amerikkalaisia kiinnosta, kun taas tutkimustulokset ovat yleensä universaaleja.

Miten suhtautua valemediaan?

Kun suomalainen yliopisto mainitaan MV-sivuston jutussa, yhteys on lähes aina kielteinen. Sivustolle ovat päässeet lähes kaikki suomalaiset yliopistot eli juuri kenenkään tutkijat eivät ole suojassa.

Ulkomaalaisilla valemediasaiteilla esiintyvät yliopistot ovat yleensä Helsingin yliopisto, Aalto-yliopisto, Turun yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto. Nämä vastaavat neljästä viidestä suomalaisesta tutkimustulosuutisesta Sputnikin ja Breitbartin sivuilla. Kaksi jälkimmäistä yliopistoa näkyy erityisesti sen takia, että saitit julkaisevat runsaasti terveysuutisia. Näiden neljän yliopiston suuri osuus uutisista vastaa sitä, miten eri suomalaisyliopistot yleensäkin näkyvät kansainvälisissä medioissa. (Yliopistojen kansainvälisestä näkyvyysvertailu aiemmassa Tiedetoimittajassa)

Valemediaan suhtautuminen on hankala kysymys suomalaisille yliopistoille. Kansainvälisillä valemediasaiteilla uutisia käytetään varsin epäilyttävän poliittisen agendan edistämiseen, josta mielellään pysyy kaukana. Sputnikin uutiset kiikkuvat jatkuvasti EU:n Kremliä tukevia valeuutisia seuraavan East StratCom -ryhmän valeuutislistalla, jossa kerrotaan virheellisistä ja tarkoituksellisesti levitetyistä uutisista, joilla horjutetaan EU-kansalaisten uskoa omaan demokratiaan.

Suurin osa uutisista on kuitenkin itsessään erittäin asiallisia ja oikeellisesti kirjoitettuja. Saitit tavoittavat suuren lukijakunnan eri puolilla maailmaa. Suomalaisyliopistoille on varmasti edullista tulla tunnetuksi arvostetun tieteen tekijöiden paikkana miljoonien lukijoiden keskuudessa. Yliopistoille olisi myös vaikeaa estää tutkimustuloksista kertomista valeuutissaiteilla.

Näin selvitys tehtiin

Valemedialla tarkoitettiin selvityksessä mielipiteisiin perustuvaa, vastoin hyvää journalistista tapaa toimivaa viestintäkanavaa, jota voidaan käyttää informaatiosodan välineenä. Valemedian tuottamaa ja välittämää uutiselta vaikuttavaa tekstiä kutsutaan valeuutiseksi. Nämä määritelmät perustuvat Kotimaisten kielten keskuksen sanapoimintoihin vuodelta 2016.

MV-mediaksi ja aiemmin MV-lehdeksi itseään kutsuva sivusto on Suomen tunnetuin vale- ja vihamedia. Ilja Janitskin perusti sen vuonna 2014 Espanjassa. Poliisi epäilee Janitskinia lukuisista rikoksista, kuten kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, useista tekijänoikeusrikoksista, laittomista uhkauksista, törkeistä kunnianloukkauksista ja rahankeräysrikoksista. Tällä hetkellä verkkosaitti toimii, mutta se on ollut välillä suljettuna.

Sputnik ja RT (Russia Today) ovat Venäjän kaksi keskeistä mediaa, jolla se pyrkii vaikuttamaan kansainväliseen yleiseen mielipiteeseen. Sputnik saa viikoittaiset ohjeet Kremlistä, joiden mukaan sen tulee uutisoida kansianvälisistä tapahtumista. Tarkempaa tietoa Sputnikin toimituspolitiikasta löytyy EU:n EU vs Disinfo -kampanjan sivulta.

Breitbart News Network on vuonna 2007 perustettu amerikkalaisen laitaoikeiston verkkosivusto. Sivusto on julkaissut useita virheellisiä ja tarkoituksellisesti harhaanjohtavia uutisia. Sivusto tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi Donald Trumpin presidentinvaalikampanjan aikana, jolloin se viljeli muun muassa Barak Obamaa ja Hillary Clintonia koskevia salaliittokirjoituksia.

MV-sivuston, eri kielisten Sputnik-sivustojen ja Breitbartin sivustoilta haettiin juttuja, joissa mainitaan joku suomalainen yliopisto. Sputnikin haku kattaa suurimman osan eurooppalaisista kielistä, suurimmat aasialaiset kielet, turkin ja arabian. Jostain yliopistoista ei ollut saatavilla koreankielistä nimeä, mutta tämä ei vaikuta merkittävästi tuloksiin.

Saadut luvut ovat vain suuntaa antavia, koska MV-sivuston hakukone näyttää rajoittavan hakutulosten määrää ja kaikilta Sputnikin eri kielisiltä sivuilta ei saada samalla tarkkuudella uutisia jokaisesta suomalaisyliopistosta. Saatujen osumien tyylin yhdenmukaisuus kuitenkin kertoo selkeistä toimituspoliittisista linjauksista ja niiden eroista medioiden välillä.

Tiedetoimittaja 3/2018

Kannen kuva Shutterstock.

PÄÄKIRJOITUS

Tuukka Tammi: Tiedä kenet päästät ääneen

BRÄNDÄTYT

Petro Poutanen: Brändätyt – murentaako henkilöbrändäys pohjaa tieteelliseltä vakuuttavuudelta?

TIEDEVIESTINTÄ NYT

Mari Heikkilä: Tiede populistien kynsissä

Mari Heikkilä: ESOF oli taas pullollaan tiedettä

Lauri Keskinen: Avoin tiede isosti esillä ESOF 2018

Jari-Pekka Vuorela: Jatkuvuutta ei ymmärretä, mutta hyttysiä osataan tappaa

Visa Noronen: Suomalaisyliopistot Kremlin savuverhona

KOLUMNI

Salla Nazarenko: Venäjän toiset totuudet

Kirjat

Tarja Siuvatti: Tarpeellinen uusi opas jokaiselle metsässä liikkuvalle

Pekka Wahlstedt: Twitter – eliitin media

Pekka Wahlstedt: Sananvapauden vaiheita

Pekka Wahlstedt: Propagandan pitkä historia

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin