Riitta Oittinen

Riitta Oittinen. (Kuva: Vesa-Matti Väärä)

Olen valtiotieteen maisteri. Kiinnostuksen kohteitani ovat sosiaalihistoria, historiapolitiikka ja historian popularisointi. Olen käsitellyt tutkimuksissani vanhenemista, terveyttä, ompelutyötä, museolaitosta ja naisten järjestötoimintaa.
Syntyjäni olen itähelsinkiläinen, mutta asunut Brysselissä yli kymmenen vuotta. Kaupunki on inspiroinut minua käsittelemään muun muassa Eurooppa-kuvaa sekä näkyviä, mutta usein ohitettuja urbaaneja ilmiöitä.
Toimin Kasvatus & aika ja Ydin-lehtien toimituskunnassa ja kuvaan Polar Intertia -verkkojulkaisuun.
Harrastan erilaisten käsityötekniikoiden kokeilua ja valokuvaamista. Käytän niitä myös osallistuakseni tiedettä, taidetta ja aktivismia yhdisteleviin tai sivuaviin projekteihin.

Kirjoitukset:

Kulkeminen on päästä kiinni
Koronakommunikaatiota Brysselissä
”Mä en osaa piirtää”
Pienlehtien tekemisen terapeuttisuus
Museoista ja valemuseoista: museolukutaito on medialukutaitoa
Puutarhat pienoismaailmoina
Yksityisten ikkuna-asetelmien lumo
Työpajailu ja tutkimus
Onko epäinhimillistä grillata E.T?
Innovaatioähkyn musta pörssi

Lue myös:

Selvitysmieheltä keppiä ja porkkanaa tietokirjailijoille

Selvitysmieheltä keppiä ja porkkanaa tietokirjailijoille

  Kesän jännittävin lukupaketti tietokirjailijoille ja sellaiseksi haluaville on huhtikuussa ilmestynyt kirjailija Markus Leikolan Opetus- ja kulttuuriministeriölle laatima Selvitys kirja-alasta ja soveltuvin osin lukemisesta. En yhtään ihmettele, että...

Luonto, ystäväni

Luonto, ystäväni

  Hiirenkorvia, sinivuokkoja, muuttolintuja. Aurinko välkkyy puroissa. Kevät on taas purskahtamaisillaan täyteen loistoonsa. En jaksa pilata päivääni märehtimällä näin kauniina päivänä maailman tilaa ja megalomaanisia diktaattoreita, joten annan ajatusteni...

Valokuvien kulttuurinen louhinta muokkaa kuvien tarinan uudeksi

Valokuvien kulttuurinen louhinta muokkaa kuvien tarinan uudeksi

    Found photography on ilmiö jossa tuntemattomien harrastelijoiden ottamia valokuvia otetaan uusiokäyttöön haalimalla niitä kirpputoreilta, huutokaupoista ja kellareista. Sitten kuvia muokataan, järjestellään ja laitetaan esille taiteellisessa tai muussa...