Tiedejournalismin nuoret lupaukset tekevät verkossa ja verkostoissa.
He ovat kunnianhimoisia amerikkalaisnaisia. He uskovat tarinaan, ja brändeihinsä.
”Hyvä tarina on yhä hyvä tarina. Lähde on yhä lähde. Ja journalismi on edelleen journalismia”, Rose Eveleth kiteyttää.
”Se mitä teemme ei perusteiltaan poikkea lehtijournalismista.”
Eveleth on alle kolmikymppinen freelance-tuottaja ja -kirjoittaja. Hän toimii puheenjohtajana Tulevaisuuden huippujournalistit -paneelissa, jonka The Scientific American -lehden blogieditoija Bora Zivkovic on koonnut.
Zivkovic nostaa Evelethin seuraksi lavalle Erin Podolakin, Lena Groegerin ja Kathleen Ravenin.
”Teemme kaikkemme, jotta esimerkiksi saamme pahantekijän vastuuseen teoistaan.” Lena Groeger
Kaikki naiset hallitsevat useita eri välineitä ja toimivat näkyvästi netissä. He brändäävät itseään hyvin tietoisesti ja tehokkaasti, ja brändin luomisesta käy tämäkin sessio.
Zivkovic perustelee puhujavalintojaan muistuttamalla, että journalismin murros alkoi Yhdysvalloista ja myös uudet tavat tehdä journalismia ovat kaikkein pisimmällä juuri siellä.
Verkostot ovat in, kilpailu out
Istunto kutsuu yleisönsä uuden amerikkalaisen tiedejournalismin kunnianhimoiseen ytimeen. Sieltä päädytään twiittien, blogien ja erilaisten nettisovellusten kautta jenkkijournalismin vanhoihin arvoihin: hyvään tarinaan ja hyvin tekemiseen. Ja hyvän tekemisestäkin puhutaan.
Mutta kelataan hetkeksi paneelin alkuun ja Erin Podolakin esittäytymiseen.
Podolak arvelee olevansa maailman ainoa ihminen, joka on lapsesta saakka halunnut tiedetoimittajaksi. Tällä hetkellä hän työskentelee kirjoittajana Dana-Farber-syöpäinstituutissa.
Kun työn löytäminen oli valmistumisen jälkeen kiven takana, Podolok paiski palkattomia toimittajan hommia ja opetteli uusia taitoja.
”Suhteeni kirjoittamiseen on intohimoinen, mutta esimerkiksi koodaamisesta en pidä. Siihen pyydän apua verkostoiltani.”
Podolakin mielestä jokaisen toimittajan kannattaa tehdä vain sitä, mitä osaa parhaiten. Hän on oivaltanut myös, ettei toisten journalistien kanssa kannata kilpailla vaan verkostoitua.
Tiedetoimittaja-suunnittelija-kehittäjä Lena Groeger työskentelee muun muassa New York Timesille. ”Pitää tehdä kauniita asioita yhdessä.”
Merkityksellisiä sisältöjä
”Luomme materiaaleja, jotka ovat hyödyllisiä lukijoille”, seuraavaksi esittäytyvä Lena Groeger kiteyttää ProPublica-yhteisönsä periaatteen.
Nuorten moniosaajien työyhteisö tekee muun muassa grafiikkaa ja sovelluksia New York Timesille.
Itsensä Groeger määrittelee tiedetoimittaja-suunnittelija-kehittäjäksi. Hän kertoo pyrkivänsä sisältöihin, joilla on merkitystä sekä yhteiskunnallisesti että yksittäisten lukijoiden kannalta.
New York Timesin verkkoversion julkaisema, big dataa hyödyntävä kokonaisuus raportoi eri vanhainkotien vahvuudet ja viat ja listaa niistä karanneet vanhukset. Sen avulla lukijat voivat vaikka etsiä omaisilleen parhaita hoitokoteja.
Isolle datalle perustuu myös Yhdysvaltain terveydenhuollon kustannukset perinpohjaisesti selvittävä juttu, joka kutsuu lukijan vertailemaan saamiensa hoitojen hintoja muiden amerikkalaisten maksamiin.
Peloton twiittaaja
Yhdysvaltain tiedejournalismin neljäs toivo Kathleen Raven saa yleisönsä hörähtämään. Hän kertoo 90-vuotiaasta ystävästään, joka päivitteli, mitä sanottavaa nuorella Ravenilla voi olla WCSJ-konferenssin osallistujille.
”Olen edennyt urallani pelottomuuteni ja twiittieni ansiosta”, Raven paljastaa.
”En aluksi pitänyt twitteristä, mutta nyt twiittaan päivittäin ja täggään eri alojen asiatuntijoita. Me autamme toinen toisiamme.”
Tiedeja terveyskirjoittaja freelancer hallitsee myös videon tekemisen ja omistaa yhdessä poikaystävänsä kanssa erinomaiset kamerat ja editointilaitteet.
Minkä sukupolven tarina on paras?
Kun puheenjohtaja Rose Eveleth noin tunti sitten avasi paneelin, hän pyysi yli satapäistä yleisöä nostamaan kätensä sen mukaan, ovatko he uransa alku-, keskivai loppuvaiheessa.
Keskivaiheeseen edenneitä käsiä nousi eniten, ja heti nuorten lupausten suljettua suunsa keski-ikäiset puhkeavat kysymyksiin:
”Onko mahdollista, että ylenpalttinen grafiikka ja big data ennemmin haittaavat viestintää kuin edistävät sitä?”
”Onko video välineenä kuollut?”
”Olenko jonkinlainen osajournalisti, kun minulta puuttuvat kaikki uuteen journalismiin tarvittavat tekniset taidot?”
Nuoret toimittajat vastaavat varovasti, joskin Erin Podolak vahvistaa, että kaikki hänen tuntemansa työnantajat etsivät moniosaajia.
Tässä jutussa viimeisen kysymyksen saa Wisconsinin yliopiston keski-ikäinen journalismin professori Deborah Blom, joka on opettanut muun muassa Podolakia. Blom haluaa tietää, miten uudessa journalismissa kerrotaan vetävä tiedetarina.
”Olette puhuneet sitä sun tätä, mutta sanokaapa, kuinka te päihitätte meidän sukupolvemme tarinankertojina?”
Annu Kekäläinen