Jarmo Wallenius
Jo vuonna 1848 perustetun Amerikan tieteiden edistämisseuran AAAS:n vuotuiset kokoukset ovat muodostuneet jättimäisiksi tieteentekijöiden ja median kohtaamisiksi. ”Amerikan tieteen päivien” tämänvuotinen ajankohta 13.-17. helmikuuta osui keskelle Sotshin talviolympialaisia. Kokous oli järjestyksessään jo 180. ja sen paikkana oli viiden vuoden tauon jälkeen Chicago, Tuulten kaupunki. Ennakkoon ilmoittautuneita osallistujia oli vajaat 9000 liki 60 maasta. Heistä 10 prosenttia oli median edustajia.
Hyinen tuuli viilensi ilman pariinkymmeneen miinusasteeseen helmikuun puolivälissä Chicagossa. Kuva: Vesa Niinikangas
Luentojen, seminaarien ja näyttelyiden pitopaikkoina olivat tuttuun tapaan Hyatt Regency -hotellin kokoustilat ja -hallit. Niiden lisäksi tilaisuuksia oli ripoteltu kahden viereisenkin pilvenpiirtäjän sokkeloihin, mikä aiheutti melkoista päänvaivaa kaikille – niin luennoijille kuin yleisölle. Parhaiten paikasta toiseen pystyi siirtymään ulkokautta pitkin suolattuja jalkakäytäviä, kunhan uskaltautui päällysvaatteitta pakkasen ja tuulten syleiltäväksi. Pilvenpiirtäjiä yhdistävissä, katutason alapuolella kulkevissa käytävissä sen sijaan eksyi yksi jos toinenkin. Turhautuneisiin ja vihaisiin osallistujiin törmäsi viimeistään tapahtumapaikkojen lukuisissa rullaportaissa.
Ulkona hytistiin paikallissäässä – sisällä valaistiin suursään muutoksia
Tämänvuotisen AAAS 2014 eli Tripla A -2014:n yläotsikkona oli Globaalien haasteiden kohtaaminen: löydöt ja innovaatiot. Pääroolin jättikokouksessa varasti kuitenkin sää: ulkona hyinen paikallissää, saleissa monesta näkökulmasta valotettu suursää.
Lumi ja jää kietoivat valkoiseen pakkasvaippaansa sekä kaupungin että Suuret järvet. Kahteen vuosikymmeneen ei jääpeite ollut ollut yhtä laaja. Nyt se kattoi liki 90 prosenttia järvistä. Samalla puhuttiin Chicagon historian lumisimmasta talvesta. Katujen kunnossapidosta huolestuneet kaupungin viranomaiset olivat yllättävän yksimielisiä siitä, että kyseessä oli Joulupukin kosto tai vastaisku. Tästä viestittivät myös muutamat seminaarit, joista löytyi selityksiä myös meillä Suomessa koetulle omalaatuiselle talvisäälle.
Arktisen alueen lämpenemisen vaikutukset keskisillä leveysasteilla -seminaarissa todettiin, että Pohjoisen jäämeren pitkä sulakausi ja jatkuvasti supistuva jääpeite ovat tasoittaneet lämpötilaeroja pohjoisen pallonpuoliskon kalotin ja keskisten leveyspiirien välillä. Muutos on heikentänyt myös niitä ns. polaarisia ilmavirtauksia, jotka kiertävät kalottia yläilmakehässä lännestä itään.
Rutgers-yliopiston meri- ja rannikkotutkimuksen professorin Jennifer Francisin mukaan tällaiset heikentyneet virtaukset eivät enää pystykään puhkomaan kaikkia ilmamassoja, vaan joutuvat mutkittelemaan ja etsimään uusia reittejä. Lisäksi keskisten leveysasteiden ja pohjoisen ilmamassat erottuvat toisistaan.
Erillisten ilmamassojen rajavyöhykkeille syntyy matalapaineita, jotka tänä talvena ovat pitkään ajautuneet kohti Brittein saaria ja synnyttäneet siellä sateita ja pahoja tulvia. Samaa perua on Fennoskandian alueella koettu poikkeuksellisen lauha talvisää. Amerikan itärannikolla ja Suurten järvien alueella samaan aikaan koettua kylmyyttä ja runsaita lumia selittää puolestaan Kanadan kohdalla hajonnut yläilmakehän polaaripyörre. Vastaavanlainen pitkäikäinen kylmä säätyyppi leimasi läntistä Eurooppa ja Fennoskandiaa vuosikymmenen alussa. Syynä oli silloin Euraasian puolella hajonnut polaaripyörre.
Arktisen alueen jää ja lumi ovat toimineet pohjoisilla leveysasteilla ja merillä myös suojamuurina erilaisia patogeenejä vastaan. Nyt tämä on sulamisen myötä muuttumassa: jotkin patogeenit pääsevät siirtymään jätösten ja veden mukana entistä pohjoisemmaksi. Tällainen on esimerkiksi kissoja pääeläimenään pitävä Toxoplasma gondii, joka voi siirtyä mm. maitovalaisiin, joiden lihaa inuiitit käyttävät ravinnokseen. Keittämättömästä ravinnosta patogeenit kulkeutuvat ihmiseen.
Toisenlaiset, jään sisällä viihtyvät patogeenit siirtyvät puolestaan jään sulaessa yhä etelämmäksi siellä viihtyvien merinisäkkäiden riesaksi ja uhkaksi. Tätä selvittivät Suuri sulaminen -session asiantuntijat.
Nasan Aqua-satelliitin 19.2.2014 ottamassa kuvassa Suurten järvien pinnasta runsaat 80 prosenttia oli jään peitossa. Credit: Jeff Schmaltz, LANCE/EOSDIS MODIS Rapid Response Team, NASA
Nanoteknologialla uutta tietoa kulttuuriaarteista
AAAS:n kokouksessa on perinteisesti keskitytty tarkastelemaan luonnontieteiden ja teknologian uusimpien keksintöjen ja innovaatioiden merkitystä ihmiskunnalle ja koko globaalille luonnolle globaalisti. Viime vuosina ovat kuvaan astuneet myös antropologiset, kielelliset, kulttuuriset ja monet muut humanistiset asiat ja arvoasetelmat samalla kun tiedejournalismi on sähköistyneessä väline- ja tiedonvälitysviidakossa yhä ahtaammalla.
Amerikkalais- ja hollantilaistutkijat kertoivat kahdessa kokouksen sessiossa siitä, miten moderneilla tekniikoilla, Raman-spektroskopialla ja röntgensironnalla, voidaan analysoida ja rekonstruoida taideaarteiden värejä. Chicagon valtakadun South Michigan Avenuen varrella sijaitsevassa Chicagon taideinstituutissa oli samanaikaisesti aiheeseen liittyvä näyttely, missä oli esillä digitaalisesti konstruoitu, haalistumaton muotokuva Auguste Renoirin Madame Leon Clapisson -maalauksesta (1883).
Nanoteknologian ja nanokemian keinoin on selvinnyt sekin, että Pablo Picasso käytti aikanaan tauluissaan hanakasti myös tavallista talo- ja keittiömaalia.
Atomifyysikko Nicholas Bigelow puolestaan valotti niitä työkaluja, joita nanoteknologia antaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden, dagerrotypia-menetelmän avulla otettujen valokuvien restaurointiin ja sitä kautta säilyttämiseen. Suomenkin vanhin valokuva, piirilääkäri Henrik Cajanderin otos Nobelin kaupasta Turun Uudenmaankadulta (1842), on dagerrotyyppi.
Pitkät tekstit tulossa takaisin
AAAS:n kokopäiväisessä Communicating Science -seminaarissa etsittiin yhteyttä tieteentekijöiden, journalismin, sosiaalisen median ja julkisten tapahtumien kesken. Yleisesti todettiin, että pitkille teksteille on yhä tarvetta. Ne ovatkin tulossa takaisin ainakin Atlantin tuolla puolen. Radio on sikäläisten asiantuntijoiden mukaan tieteestä raportoitaessa oivin paikka narratiiviselle kerronta- ja kokemustavalle. Televisio puolestaan tasapainoilee syvällisten ja pinnallisten, pitkien ja lyhyiden kerronta- ja raportointityylien ja tiedeuutisten keskellä. Kaikille näille muodoille on olemassa omat yleisönsä, joiden tavoittaminen on kuitenkin entistä vaikeampaa. Erilaisten alustojen tulva kaventaa kunkin alustan katsojamääriä ja -kertoja.
Hieman yllättävästi uutuutena esiteltiin online-raportointi, jossa tieteentekijä laittaa tutkimusraporttinsa ja -tuloksensa avoimesti luettavaksi jo ennen vertaisarviointia ja ”virallista” julkaisua. Esimerkkinä käytettiin Stephen Hawkingin uusinta, mustia aukkoja koskevaa julkaisua. Esimerkki oli huono, koska fyysikoiden ja matemaatikoiden käyttämä arXiv.org e-Print archive on toiminut siten jo vuodesta 1991. Muut vasta totuttelevat samaan.
Ystävänpäivä osuu usein keskelle AAAS:n kokousta. Niin nytkin. Chicagon kyljessä Evanstonissa sijaitsevan Northwestern Universityn psykologian professorina toimiva Eli Finkel esitelmöi aiheesta Tukahduttava ja läkähdyttävä avioliitto. Hänen pääviestinsä oli, että ihmisen kannattaa läheisimmässä ihmissuhteessaan keskittyä auttamaan kumppaniaan löytämään oma sisäinen potentiaalinsa.
Kirjoittaja on vapaa tiedetoimittaja