Palkitut ja terveyskomissaari poseeraavat Brysselissä. Vasemmalta Mette Dahlgaard, Henk Blanken, terveyskomissaari Tonio Borg, Christiane Hawranek ja Marco Maurer. Kuva: EU:n audiovisuaaliset palvelut
Päivi Hölttä
Terveysjournalisteilla on edelleen paljon tehtävää terveysinformaation jakajina ja epäkohtien osoittajina. Se selvisi EU:n terveysaiheisen journalistikilpailun artikkeleista. Vuoden 2013 kilpailun palkintojen jako tapahtui Brysselissä huhtikuun 2014 alussa. Alkukilpailuun lähetettiin 858 edeltävän vuoden sisällä julkaistua artikkelia. Kustakin 28 EU-maasta kansallinen raati valitsi finalistin.
EU:n perustamissopimus edellyttää toimia kansalaisten terveyden suojelemiseksi. Työtä tehdään terveydentilan parantamiseksi ja sairauksien ehkäisemiseksi (health promotion), sekä fyysistä tai henkistä terveyttä uhkaavien vaaratekijöiden poistamiseksi (health security). Näitä päämääriä edistetään muun muassa myöntämällä projektiapurahoja, konferenssiavustuksia ja toiminta-apurahoja kohteisiin, joiden katsotaan auttavan päämäärien saavuttamista.
EU tarvitsee ”terveystulkkeja”
Tärkeä pala EU:n terveysohjelmaa on terveysinformaatio (health information), jonka tarkoituksena on tuottaa ja levittää tietoa terveydestä sekä sairauksista ja niiden ehkäisystä. Vuonna 2011 siihen osoitettiin yli 16 miljoonaa euroa, 34 prosenttia terveysohjelman varoista, kun terveyden edistämiseen lohkaistiin 49 prosenttia ja terveydelle vaarallisten seikkojen hallintaan ja poistoon 16 prosenttia.
Osaksi terveysinformaatiota silloinen terveyskomissaari, Androulla Vassiliou, esitti EU:n vuosien 2008–2013 ohjelmaan terveysaiheista journalistikilpailua. Palkinnolla haluttiin kannustaa toimittajia kirjoittamaan selkokielellä terveydestä ja sairaudesta sekä sairauksien ehkäisystä, toimimaan tulkkeina instituutioiden ja kansalaisten välillä. Se istui hyvin terveysohjelman ”Eurooppa potilaille” -kokonaisuuteen, jonka tavoitteena oli lisätä tasa-arvoisuutta terveyteen liittyvissä asioissa. Ohjelman hankkeista mainittakoon esimerkkeinä elinten luovutus ja elinsiirrot, harvinaisten sairauksien diagnostiikka ja hoito, syöpäsairauksien ehkäisy ja hoito, potilaan oikeudet sekä mielenterveystyö. Ensimmäiset journalistipalkinnot jaettiin vuonna 2009.
Tiedeviestintäpalkintoa (Prize for Science Communication) on jaettu vuodesta 2007 alkaen. Harkinnan mukaan tämä tunnustus annetaan vuosittain enintään kolmelle erittäin merkittäviä tuloksia saavuttaneelle yhteisölle tai henkilölle, ja lisäksi palkitaan enintään kolme muuta finalistia. Muutamia muitakin tiedeviestintään liittyviä palkintoja on ollut, mutta niistä ei ole tullut pitkäaikaisia. Tiedeviestinnän arvo ymmärretään muuta kautta: tiedeviestintäprojekteihin voi hakea EU-apurahoja, ja tiedeviestinnän koulutusta on järjestetty.
Euroopassa kaikki hyvin – vai onko?
Terveysjournalistikilpailun finalistiartikkelit käännettiin englanniksi. Sen jälkeen EU-raati, johon kuului muun muassa Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtaja Satu Lipponen, valitsi kolme rahalla palkittavaa kirjoitusta. Moni muukin artikkeli olisi palkinnon ansainnut. Lukeminen avasi ainakin minun silmiäni.
Tulosten julkistamistilaisuudessa Brysselissä Terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosaston virkaa tekevä johtaja Martin Seychell ja terveyskomissaari Tonio Borg jakoivat finalisteille kunniakirjat ja rahapalkinnot.
Voittajaksi valikoitui Henk Blanken Alankomaista Parkinson-potilaasta kertovalla artikkelillaan.
Toisen palkinnon Christiane Hawranek ja Marco Maurer veivät Saksaan. He kertoivat ”terveysmatka-agentuureista”, jotka välittävät potilaita saksalaissairaaloihin. Agentuurit perivät epämääräisiä, korkeita palkkioita hädässä olevilta potilailta. Artikkelissa oli esimerkkinä syöpää sairastanut venäläistyttö vanhempineen. Maksajina voivat olla myös sairaalat, jotka tilittävät agentuurille prosenttiosuuden potilaan hoidon hinnasta. Nyt villille toiminnalle halutaan säännöt.
Tanskalainen Mette Dahlgaard sai kolmannen palkinnon kuvailtuaan 1980-luvun spermanluovuttajan taistelua tietosuojaa ja vähemmän innostuneita virkamiehiä vastaan. Luovuttaja oli myöhemmällä iällä sairastunut syöpään ja halusi – tuloksetta – varoittaa periytyvästä syöpäriskistä mahdollisia lapsiaan, koska ajoissa löydetty syöpä olisi hoidettavissa. Jälkeläisten suora jäljittäminen oli mahdotonta. Suurempaa joukkoa, joiden joukossa jälkeläiset olisivat olleet, eivät päätösvaltaiset viranomaiset halunneet vaivata.
Suomalainen finalisti, Virve Pohjanpalo, pohti artikkelissaan, voivatko hankitut ominaisuudet periytyä jälkeläisille. Näin voi olla, sillä geenit eivät olekaan kykeneviä määräämään ihan kaikkea. Geenien toiminnan säätelijät sanelevat, miten geeni toimii – puhutaan epigeneettisestä säätelystä. Säätelijöiden toiminta taas voi muuttua elinympäristön vaikutuksesta, ja seurauksena geenin ”luenta” muuttuu. Pohjanpalo tulkitsee vaikeaa asia-aihetta taitavasti, jopa humoristisesti otsikolla ”Olet mitä mummosi söi”.
Brittitoimittaja Kate Kelland oli tehnyt artikkeliaan osaksi Suomessa. Täällä havaittu, sikainfluenssarokotuksen jälkeen ilmaantunut narkolepsia oli lähtökohta hänen rokotusaiheelleen. Narkolepsiayhteyden havainneilla suomalaistutkijoilla oli suuria vaikeuksia saada tuloksiaan julkaistuksi. Heitä ei uskottu. Kelland kertoi Brysselissä, että tutkijoiden kamppailu tulosten tunnustamiseksi teki häneen suuren vaikutuksen.
Kaikki loppukilpailuartikkelit ovat luettavissa Health-EU-sivustolla.
Kilpailutulosten julkistamista Brysselissä odottavat tuomariston jäsen Satu Lipponen, Suomen finalistiartikkelin editori, toimitussihteeri Arja Tuusvuori ja kirjoittaja Virve Pohjanpalo Yliopisto-lehdestä. Taustalla näkyy palkintoja jakanut Martin Seychell. Kuva: Päivi Hölttä
Voittoreseptejä
Kysyin kahdelta terveysjournalistikilpailun voittajalta, miten he löysivät aiheen voittoartikkeliin. Kyse voi olla sattumasta yhtä hyvin kuin määrätietoisesta etsinnästä.
Ensimmäinen voittaja, Estelle Saget, kirjoitti pienen jutun skitsofreniasta L´Express-lehteen. Sen seurauksena hänelle soitti lääkäri, joka veti skitsofreniaan liittyvää tutkimusta. Ideana oli opettaa skitsofreniapotilaan läheisiä ymmärtämään sairautta. Kurssin jälkeen läheisillä oli vähemmän depressiota ja potilaiden vointi parani. Toisin kuin päätoimittaja, Saget kiinnostui aiheesta. ”Kun olin sairaalassa tekemässä juttua, toisaalla Ranskassa skitsofreniapotilas murhasi sivullisen ilman syytä. Syntyi isoja otsikoita ja ihmiset pelkäsivät”, muistelee Saget. ”Silloin päätoimittaja vaatikin minulta artikkelin kahdessa päivässä! Artikkeli herätti valtavasti huomiota. Yleensä kirjoitetaan mielenterveyspotilaiden vaarallisuudesta, ja nyt potilaat ja heidän läheisensä kiittelivät, kun kirjoitin poikkeavasta näkökulmasta – skitsofreniasta perheessä. Potilaiden läheiset myös soittivat kysyäkseen, miten he pääsisivät skitsofreniapotilaiden läheisten kurssille.”
Journalistikilpailun ykkössija noteerattiin Ranskassa näyttävästi. Mutta vaikuttiko voitto uraan? ”Vaikea sanoa, miten se vaikutti, mutta kyllä sillä oli merkitystä. Arvostan voittoa, se on ulkopuolinen arvio työstäni”, Saget pohtii.
Viimeisin palkinnonsaaja, Henk Blanken, kirjoitti voittaja-artikkelinsa Parkinsonin taudista ja sen hoidosta aivojen sähköstimulaatiolla. Tutkivana journalistina hän etsi ideoita selaamalla Pulizer-palkintokirjoitusten aiheita. Tarkka kuvaus aivoleikkauksesta jäi mieleen. Kun Blanken luki hollantilaislehdessä pienen artikkelin Parkinson-potilaiden aivojen syvien osien sähköstimulaatiosta, aihe oli löytynyt. Hän otti yhteyttä sairaalaan. ”He opastivat minut tapaamaan Parkinson-potilasta, joka suostui siihen, että seuraisin hänen elämäänsä seuraavat kuusi kuukautta ja olisin läsnä aivo-operaatiossa”, kertoo Blanken.
Syntyi tarkasti kuvaileva artikkeli, joka herätti suurta huomiota Alankomaissa. Voitto EU:n terveysjournalistikilpailussa toi enää pieniä otsikoita ja paikallisradion haastattelun. ”Edellisvuonna voitin kaksi hollantilaista journalistipalkintoa ja sain paljon huomiota. He taisivat ajatella, että tämä kaveri jo tunnetaan!”, Blanken päättelee huvittuneena.
Pyydän Blankenia arvioimaan palkinnon merkitystä uralleen. ”Enpä usko sen vaikuttavan, enää. Olen 54-vuotias ja pian en enää pysty työskentelemään. Olen Parkinson-potilas itsekin.” Ehkä siinä on yksi selitys lisää aiheen valintaan.
Haasteita tulevaisuudelle
Miltä tuntuisi, kun lääkäri antaisi käteesi ”ostoslistan” (ei reseptiä), jossa lukisi, mitä solunsalpaajia (sytostaatteja) pitäisi itse hankkia, jotta syöpääsi tai lapsesi syöpää voitaisiin hoitaa? Kyseisiä solunsalpaajia ei maassa olisi. Tämä on romanialaisartikkelin kertomaa arkea. Paljastamatta sisältöä totean, että oli ilo huomata, miten tunnelin päästä löytyi sittenkin valonkajastus. Tämä artikkeli kannatta lukea päivänä, jona perheenjäsenen lattialle jättämät likaiset sukat ärsyttävät!
Kilpailuartikkeleihin perehtyminen oli seikkailu. Niiden kautta välittyi monta epäkohtaa, jollaisia en sinisilmäisenä suomalaisena ymmärtänyt Euroopasta löytyvän. Rajat ylittävä terveydenhoito on täällä jo, siksi tapahtumat muualla ovat merkityksellisiä meillekin. Sairauksien hoidon tasa-arvoon on vielä matkaa.
Terveysjournalistipalkinnon saajat ovat olleet varsin kokeneita toimittajia. Ehdotin palkintotoimikunnalle ”nuorisopalkinnon” perustamista entisen lisäksi. Minulle kerrottiin, että asiaa oli jo harkittu. Ikävä yllätys oli kuulla, että nyt arvioidaan itse terveysjournalistipalkinnon jatkoa, palkintohan perustettiin jo menneiden vuosien 2008–2013 terveysohjelmaan. Toivottavasti palkinto ei kuulu tilapäisten sarjaan.
Päivi Hölttä on vapaa tiedetoimittaja.